Sisä-Mongolian autonominen hallinto
| Sisä-Mongolian autonominen hallinto |
|||
|---|---|---|---|
1947–1949 |
|||
|
|||
|
|||
| Pääministeri | Ulanfu | ||
| Pääkaupunki |
Wang-un Süme (nyk. Ulanhot) |
||
Sisä-Mongolian autonominen hallinto oli toukokuussa 1947 Sisä-Mongolian alueelle perustettu kommunistien johtama hallinnollinen elin. Hallintoa johti sen pääministerinä toiminut Ulanfu. Hallinto toimi Kiinan kommunistien alaisuudessa, mutta sillä oli esimerkiksi oma lippunsa, rahansa ja armeijansa. Vuonna 1949 alueen nimi muutettiin Sisä-Mongolian autonomiseksi alueeksi ja se menetti suuren osan suvereniteetistaan.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Japani oli miehittänyt suuren osan Sisä-Mongoliasta toisen maailmansodan aikana. Sodan lopulla alueen miehittivät Mongoliasta edenneet neuvostojoukot. Tänä miehitysaikana alueella nousivat valtaan jo ennen sotaa Neuvostoliiton tukemat Sisä-Mongolian kansan vallankumouksellisen puolueen vaikuttajat, kuten esimerkiksi Khafungga. Kiinan kommunistinen puolue otti haltuunsa paikallisen kommunistisen liikkeen Ulanfun avulla, joka diplomatian ja uhkailujen avulla sai alueen mongolit liittymään hänen johtamaansa kommunistiseen rintamaan. Sisä-Mongolian autonomisen hallinnon jäsenistä äänestettiin 1. toukokuuta 1947 Wang-un Sümessa eli nykyisessä Ulanhotissa, joka toimi hallinnon pääkaupunkina. Ulanfusta tuli hallinnon pääministeri. Äänestyksessä kolmasosa edustajista äänesti häntä vastaan ja heidät eliminoitiin.[1]
Jo vuonna 1946 kommunistit olivat kannustaneet kostotoimia Japanin kanssa yhteistyötä tehneitä vastaan. Nämä toimenpiteet huipentuivat karja- ja maa-uudistukseen vuosina 1947-1948. Tuolloin ”hyväksikäyttäjiä” tai toisin sanoen maata tai karjaa vuokranneita henkilöitä piestiin, nöyryytettiin ja usein myös tapettiin. Joillakin alueilla jopa 25 % kaikista asukkaista leimattiin hyväksikäyttäjiksi. Kommunistit voittivat joka tapauksessa puolelleen suuren osan tavallisesta kansasta. Tähän vaikutti esimerkiksi Kiinan kansallismielisten vastustus ajatukselle Sisä-Mongolian autonomiasta ja kommunistien vastaisten piirien järjestämät kommunistien kostomurhat. Kiinan kommunistit ajoivat kansallismieliset heidän viimeisiltä alueiltaan Sisä-Mongoliassa vuoteen 1949 mennessä. Sisä-Mongolian autonominen hallinto menetti asemansa 12. joulukuuta 1949, kun Sisä-Mongolia muutettiin autonomiseksi alueeksi. Samalla lakkautettiin useat aiemmin olemassa olleet suvereniteetin symbolit, kuten oma lippu ja armeija. Ulanfu säilytti kuitenkin asemansa paljolti entisellään.[1]
Alueet ja hallinto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Autonominen hallinto hallitsi tuolloin Hingganin alueita, Hulunbuiria, Naun Murenia, Shiliin Golia ja Chakharia. Kommunistien edetessä sisällissodassa kansallismielisiä vastaan autonomisen hallinnon alaisuuteen lisättiin vielä Jirim ja Juu Uda. Näistä alueista etelään ja itään oli lippukuntia, joiden asema oli epäselvä. Tällaisia lippukuntia olivat esimerkiksi Ongni’ud, Aohan, Kharachin, Fuxin, Gorlos ja Dörbed. Noin 35 % alueen 832 000:ta asukkaasta oli etnisiä mongoleja.[1]
Sisä-Mongolian autonomisen hallinnon pääministerinä tai puhemiehenä (mongoliksi yerüngkhei said, kiinaksi zhuxi) toimi Ulanfu ja hänen varapääministerinään toimi Khafungga. Heidän alaisuudessaan oli 19-henkinen komitea, useita ministeriöitä ja 11-henkinen neuvoa antava konferenssi. Yhteensä 32:ta korkeimmasta virkamiehestä 28 oli taustaltaan mongoleja. Autonomisella hallinnolla oli oma lippunsa ja se painatutti omaa rahaansa. Sen alaisuudessa toimi myös Sisä-Mongolian kansan puolustusarmeija.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Christopher P. Atwood: Encyclopedia of Mongolia and the Mongol Empire, s. 244-248. Facts On File, 2004. ISBN 0-8160-4671-9 (englanniksi)