Sinisiipisirkka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sinisiipisirkka
Uhanalaisuusluokitus
Suomessa:

Elinvoimainen [1]

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Suorasiipiset Orthoptera
Alalahko: Caelifera
Yläheimo: Acridoidea
Heimo: Heinäsirkat Acridae
Suku: Sphingonotus
Laji: caerulans
Kaksiosainen nimi

Sphingonotus caerulans
(Linnaeus, 1767)

Katso myös

  Sinisiipisirkka Commonsissa

Sinisiipisirkka (Sphingonotus caerulans) on Suomessa tavattava uhanalainen heinäsirkkalaji. Suomen kansallisessa uhanalaisarvioinnissa vuodelta 2010 se luokiteltiin erittäin uhanalaiseksi (EN).[2]

Koko ja ulkonäkö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinisiipisirkka on sirkaksi keskikokoinen laji ja naaraat ovat hieman koiraita kookkaampia. Väriltään se on vaalean ruskean tai harmahtavan kirjava ja väritys naamioi sirkan hiekkamaastoon erittäin hyvin. Etusiivissä erottuu pari epäsäännöllistä, tummaa poikkivyötä. Takasiivet ovat vaaleansiniset, mutta lepoasennossa takasiivet jäävät kokonaan piiloon eikä väri erotu lentävälläkään sirkalla kovin hyvin. Pää on muodoltaan melko suorakulmainen ja sen takana on selvä kurouma. Etuselässä on heikko keskiharjanne.[3]

Lajin levinneisyys ulottuu Pohjois-Afrikasta Etelä- ja Keski-Euroopan poikki Skandinavian eteläosiin ja idässä Keski-Aasiaan saakka. Suomessa sinisiipisirkka viihtyy muutamilla hiekkadyynipaikoilla. Tunnetut esiintymät rajoittuvat pienille alueille Hankoniemelle sekä Tammisaareen[3] ja pariin paikkaan Kaakkois-Suomen sisämaassa[4]. Se on viime vuosina käynyt selvästi harvinaisemmaksi, ja hävinnyt kokonaan muutamalta vanhalta elinpaikaltaan, kuten Kotkan Mussalosta.[5] Toisaalta laji esiintyi yleisenä Suomeen ennen toista maailmansotaa kuuluneilla Suomenlahden saarilla, Lavansaaressa, Tytärsaaressa, Peninsaaressa ja Seiskarissa joissa oli runsaasti rantahiekkadyynejä. [3]

Elinympäristö ja elintavat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elinpaikaltaan sinisiipisirkka vaatii avointa hiekkamaata ja harvaa kasvillisuutta. Sen tyypillinen elinpaikka onkin hiekkadyynialue. Sirkat liikkuvat usein kävelle, mutta koiraat ovat hyviä lentäjiä. Ne lentävät yleensä lyhyitä matkoja lähellä maanpintaa, mutta joskus myös pitemmälle ja korkeammalla. Koiraat sirittävät kilpaa, joskin lajin siritys on melko hiljaista.[3]

Suomessa sinisiipisirkka on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi ja sen merkittävin esiintymä sijaitsee suojelualueella. Lajia uhkaa rantojen rakentamisen lisäksi kurtturuusun leviäminen hiekkarannoille ja tunnettuja esiintymiä onkin hoidettu ruusukasvustoja hävittämällä.[2] Ruotsissa laji on ollut silmälläpidettävä, mutta nykyisin se katsotaan elinvoimaiseksi.[6]

  1. Sami Karjalainen, Heidi Viljanen, Pasi Sihvonen: Sinisiipisirkka – Sphingonotus caerulans Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
  2. a b Ilpo Mannerkoski, Petri Ahlroth & Anders Albrecht 2010. Suorasiipiset, pihtihäntäiset ja torakat. Julk.: Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.). Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. (Arkistoitu – Internet Archive) s. 391–396
  3. a b c d Sami Karjalainen: Suomen heinäsirkat ja hepokatit. Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2009. ISBN 978-951-31-4483-8 s. 132–135
  4. Erittäin uhanalainen sinisiipisirkka löytyi Ruduksen Lappeenrannan Rutolan hiekkakuopalta (2013) (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. Hamari, Risto: Monimuotoinen Kymenlaakso. Kymenlaakson Luonto, 2010, 16. vsk, s. 3. Kymenlaakson luonnonsuojelupiiri ry. ISSN 1238-5530 Lehden verkkoversio. (pdf) Viitattu 12.7.2010. (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. SLU: Artfakta[vanhentunut linkki] (ruotsiksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]