Sinfonia nro 8 (Sibelius)
Jean Sibeliuksen sinfonia nro 8 oli hänen viimeinen suuri sävellysprojektinsa, joka ei kuitenkaan koskaan valmistunut. Hän omistautui teoksen työstämiselle eripituisina ajanjaksoina 1920 -luvun puolivälistä noin vuoteen 1938 asti, kuitenkaan koskaan julkaisematta sitä. Tänä aikana Sibelius oli maineensa huipulla ja hän oli niin suomalainen kansallinen merkkihenkilö kuin kansainvälisesti arvostettu säveltäjäkin. Sitä, kuinka paljon Sibelius sai valmiiksi kahdeksannesta sinfoniasta, ei tiedetä; Sibelius toistuvasti kieltäytyi julkaisemasta sitä esitettäväksi ja vakuutteli tekevänsä kuitenkin työtä sen parissa senkin jälkeen, kun hän oli polttanut perheensä myöhempien ilmoitusten mukaan nuotit ja niihin liittyvän materiaalin vuonna 1945.
Sibeliuksen kuoleman jälkeen vuonna 1957 uutiset kahdeksannen sinfonian tuhoamisesta tulivat julki, ja teoksen oletettiin iäksi hävinneen. Kun 1990-luvulla säveltäjän lukuisia muistivihkoja ja luonnostelmia luetteloitiin, tutkijat esittivät ensi kertaa mahdollisuuden, että jotakin kadonneen sinfonian musiikista olisi saattanut pelastua. Vaikka jotkin musiikintutkijat ovat spekuloineet, että jos lisää sinfonian osasia pystytään tunnistamaan, koko teoksen rekonstruointi voisi olla mahdollista, niin toiset ovat esittäneet, että tämä on epätodennäköistä ottaen huomioon jäljelle säilyneiden materiaalien monitulkintaisuuden. Myös Sibeliuksen itsensä hylkäämän musiikin esittäminen julkisesti on asetettu kyseenalaiseksi.
Sävellys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sibelius sai viimeisen suuren teoksensa, Tapiolan, valmiiksi vuonna 1926 ja eli sen jälkeen vielä 30 vuotta, minä aikana hänen uskotaan työskennelleen pääasiassa kahdeksannen sinfonian parissa.
Ensimmäinen, tarkasti päiväämätön viittaus kahdeksanteen sinfoniaan Sibeliuksen päiväkirjassa on syyskuulta 1926: ”Tarjouduin luomaan jotakin Amerikkaan.”[1] Kuitenkin jotkin alun ideoista ja aiheista uutta sinfoniaa varten olivat miltei varmasti kirjoitettu muistiin aiemmin, sillä Sibeliuksen sävellystapoihin kuului asettaa sivuun teemoja ja motiiveja käytettäväksi myöhempiin projekteihin. Eräs seitsemännen sinfonian jäljellä säilyneistä luonnoksista sisältää ympyröidyn motiivin, jossa on merkintä "VIII". Vuoden 1927 elokuuhun mennessä Sibelius pystyi tiedottamaan The New York Times -sanomalehden musiikkikriitikolle ja suurelle ihailijalleen Olin Downesille, että hän oli kirjoittanut kahdeksannen sinfonian kaksi ensimmäistä osaa paperille ja säveltänyt lopun päässään.[2]
Vuoden 1928 alkupuolella Sibelius suoritti yhden säännöllisistä matkoistaan Berliiniin säveltääkseen ja imeäkseen itseensä kaupungin musiikkielämää. Hän lähetti Ainolle viestejä työn edistymisestä eteenpäin. Palattuaan syyskuussa kotiin Ainolaan hän kertoi siskolleen, että hän tekee "uutta teosta, joka lähetetään Amerikkaan. Se vaatii vielä aikaa. Mutta kyllä se siitä".[3] Kuitenkin kun joulukuussa 1928 hänen tanskalainen julkaisijansa Wilhelm Hansen kysyi häneltä teoksen edistymisestä, Sibelius oli vähemmän yhteistyöhaluinen; Sibelius kertoi, että sinfonia oli olemassa vain hänen päässään. Tuon jälkeen Sibeliuksen sinfonian edistymistä koskevista ilmoituksista tuli monitulkintaisia, joskus ristiriitaisia ja vaikeasti seurattavia.
Sinfonian edistyminen ja Sibeliuksen välttelevyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Todennäköisesti Downesin kehotuksesta Sibelius oli luvannut maailman ensi-illan Serge Koussevitzkylle ja Bostonin sinfoniaorkesterille.[4] Vuosien ajan säveltäjän ja Downesin välisessä pitkittyneessä kirjeenvaihdossa Sibelius epäröi ja ilmaisi asioita välttelevästi. Tammikuussa 1930 hän sanoi, että sinfonia ”ei ollut läheskään valmis ja en osaa sanoa milloin siitä tulee valmis”, mutta elokuussa sinä vuonna hän kertoi Koussevitzkylle, että esitys vuoden 1931 kevääksi oli mahdollinen. Mitään ei seurannut tästä. Vuoden 1931 kesällä Sibelius kertoi Downesille, ettei vain kahdeksas sinfonia ollut miltei valmis nuottien painajille, vaan että hänellä myös oli useita muita uusia keskeneräisiä teoksia. Siitä rohkaistuneena Koussevitzky joulukuussa 1931 ilmoitti Boston Evening Transcript -lehden avulla teoksen kuuluvan orkesterin esityskauteen 1931–32. Tämän johdosta Sibelius lähetti pikaisen sähkeen, jonka yleisenä viestinä oli, ettei sinfonia olisi kuitenkaan valmis tuohon esityskauteen mennessä.
Koussevitzky päätti esittää sitten kaikki Sibeliuksen sinfoniat Bostonin Sinfoniaorkesterin esityskaudella 1932-33, ja kahdeksannen sinfonian maailman ensiesitys olisi ollut huipentumana. Kesäkuussa 1932 Sibelius kirjoitti Koussevitzkylle ja ehdotti, että kahdeksas sinfonia pitäisi asettaa lokakuun loppupuolelle. Viikkoa myöhemmin hän perui sanansa: ”Olen todella hermostunut siitä. Älä ilmoita julkisesti esitystä”. Lisälupaukset joulukuulle 1932 ja tammikuulle 1932 eivät tuoneet yhtään nuotteja. Koussevitzkyn toivo oli tähän mennessä hiipumassa mutta silti hän kysyi vielä kerran vuoden 1933 kesällä. Sibelius oli välttelevä; hän ei luvannut lähettää mitään mutta "palaisi asiaan myöhempänä ajankohtana".
Viivytellen samalla Koussevitzkyn kanssa Sibelius työsti edelleen sinfoniaa. Vuonna 1931 hän vietti taas aikaa Berliinissä ja kirjoitti Ainolle toukokuussa 1931, että "sinfonia etenee suurin askelin". Sinfonian edistyminen keskeytyi sairastumisen vuoksi mutta vuoden loppua kohti Sibelius vakuutti luottavaisesti: ”Kirjoitan 8. sinfoniaani ja olen silkkaa nuoruutta. Miten selittää tämä?"[5][6] Toukokuussa 1933 torjuessaan edelleen Koussevitzkyn kysely-yrityksiä Sibelius kirjoitti päiväkirjaansa, että hän oli syvästi uppoutuneena sävellystyöhön: "On kuin olisin tullut kotiin. Taiteessani. Työskentelen I osan parissa, ts. taon sitä. Otan kaiken toisella tavoin, syvemmin. Mustalainen luonani. Romanttista.”[7] Myöhemmin tuona kesänä hän tiedotti eräälle journalistille, että hänen uusi sinfoniansa oli miltei valmis: "Se tulee olemaan tunnustus koko olemassaolostani – kuudestakymmenestäkahdeksasta vuodesta. Se jää varmaankin viimeisekseni. Kahdeksan sinfoniaa ja sata laulua. Se saa riittää."[3]
Hän lupasi saattaa työn päätökseen jo vuonna 1930. Sibelius tilasi runsaasti nuottipaperia ja kopioitutti suuren teoksen 1930-luvun puolivälin tienoilla. Vuodelta 1937 on säilynyt kuitti, jonka mukaan Sibelius sidotutti suuren käsikirjoituksen. Hän lupasi Serge Koussevitzkylle vuosina 1931 ja 1932, että tämä saisi johtaa ensiesityksen, ja Basil Cameronille 1933 luvattua Lontoon esitystä ehdittiin jopa mainostaa yleisölle.
Epäonnistuminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Monet eri ilmoitukset näyttivät vahvistavan, että sinfonian julkaisu oli käsillä. Leevi Madetoja mainitsi vuonna 1934 teoksen olleen käytännössä valmis; ruotsalaisen journalistin Kurt Nordforsin artikkelin mukaan kaksi osaa oli valmistuneena ja loput luonnosteltu. Kun paine tehdä sinfonia loppuun lisääntyi, Sibeliuksesta tuli entistä syrjäänvetäytyvämpi ja haluttomampi puhumaan edistymisestään. Joulukuussa 1935, 70-vuotissyntymäpäiviensä yhteydessä järjestetyn haastattelun aikana hän ilmaisi, että oli hylännyt koko vuoden työnsä.[8]
Sibeliuksen paperien joukosta löytynyt kuitti viittaa teokseen nimellä "Symphonie", jonka Weilin Göös sitoi elokuussa 1938. Vaikka ei ole osoitettu varmaksi, että tämä maksutapahtuma liittyi kahdeksanteen sinfoniaan, Sibelius-tutkija Kari Kilpeläinen huomauttaa, että mitkään aikaisempien sinfonioiden nuoteista eivät sisällä numeroimatonta otsikkoa ”Symphonie” ja kysyy: ”Olisiko hän voinut jättää pois numeron estääkseen uutisia nyt valmistuneen kahdeksannen sinfonian leviämisestä? Vai eikö hän antanut teokselle numeroa ollenkaan, koska hän ei ollut siihen tyytyväinen?” Säveltäjän tytär Katarina puhui itseluottamuksen puutteesta, joka vaivasi hänen isäänsä tänä aikana ja jota pahensivat kahdeksatta sinfoniaa ympäröivät jatkuvat odotukset ja häly: "Hän halusi siitä parempaa kuin muut sinfoniat. Lopuksi se muuttui painolastiksi, vaikka siitä niin paljon oli jo kirjoitettu. Loppujen lopuksi en tiedä, olisiko hän sen hyväksynyt."[8]
Sibelius pysytteli Suomessa talvisodan aikana huolimatta Yhdysvaltain turvapaikkatarjouksista. Sodan päätyttyä maaliskuussa 1940 hän muutti perheineen asuntoon Kammiokadulle Helsingin Töölössä, jossa he pysyivät vuoden ajan. Tuona aikana heidän luonaan kylässä kävi pianisti Martti Paavola, joka pystyi tutkimaan Sibeliuksen kassakaapin sisältöä. Paavola kertoi myöhemmin oppilaalleen Einar Englundille, että siellä pidettyjen nuottien joukossa oli sinfonia, "mitä todennäköisimmin kahdeksas".
Sinfonian tuhoaminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sibeliuksen palattua Ainolaan hänen aikansa vei uusien sovitusten teko vanhoista kappaleista. Silti hänen mielensä palasi usein nyt ilmeisen etenemättömään sinfoniaan. Helmikuussa 1943 hän kertoi sihteerilleen Santeri Levakselle, että toivoi saavansa valmiiksi ”suuren teoksen” ennen kuolemaansa, mutta syytti sotaa siitä, ettei hän kyennyt edistymään.[9] Kesäkuussa hän keskusteli sinfoniasta tulevan vävynsä Jussi Jalaksen kanssa ja antoi toisen syyn sen valmistumattomuudelle: ”Joka sinfoniaani varten olen kehittänyt erikoisen tekniikan. Se ei saa olla ulkokohtaista vaan sen pitää olla elettyä.” Sibelius kertoi myös Jalakselle, että kaikki raakaluonnokset tuli polttaa hänen kuolemansa jälkeen; hän ei halunnut kenenkään antavan näille hylätyille sävellyskatkelmille nimeä "Sibelius letzten Gedanken" (Sibeliuksen viimeiset ajatukset).
Johonkin aikaan 1940-luvun puolivälissä, mahdollisesti kesällä 1945, Sibelius ja Aino polttivat yhdessä suuren määrän säveltäjän nuottikäsikirjoituksia Ainolassa. Ei ole mitään muistiin kirjattuja tietoja siitä, mitä hävitettiin, mutta Levas kertoo säveltäjän elämäkerrassa: ”Elokuun lopulla vuonna 1945 hän kertoi minulle hävittäneensä koko teoksen: ’Kahdeksas sinfoniani on ollut moneen kertaan »valmis», lainausmerkeissä puhuen. Kerran olen sen jo polttanutkin.’”[10]
Aino Sibelius kertoi tapahtumasta myöhemmin: ”1940-luvulla meillä toimeenpantiin suuri autodafee, polttajaiset. Mieheni oli kerännyt joukon käsikirjoituksia pyykkikoriin ja poltti niitä ruokasalin avotakassa. Siinä meni Karelia-sarjan osia – myöhemmin minä näin irtirevittyjen sivujen jäännöksiä – ja paljon muuta. Minulla ei ollut voimia katsoa tätä kauhistusta, vaan vetäydyin pois huoneesta. Siksi en tiedä mitä hän tuleen heitti. Mutta tämän jälkeen mieheni olemus oli tyynempi ja hänen mielensä valoisampi.”[11]
Sibelius oli työnsä suhteen epävarma ja masentuneisuuteen taipuvainen, joten tällainen käytös ei olisi ollut ennalta arvaamatonta. Jotkut uskoivat, että poltetut nuotit olivat varhaisempi luonnos viidennestä sinfoniasta tai pidempi versio Karelia-sarjasta, mutta nämä käsikirjoitukset löydettiin myöhemmin.
Kuitenkin vielä 1950-luvulla Jean Sibelius totesi, että kahdeksas sinfonia on valmis luonnoksena. Kansallisarkistoon tallennettua aineistoa läpi käyneet tutkijat ovat löytäneet sieltä aineistoa ja rekonstruoineet katkelmia, joiden oletetaan kuuluvan kahdeksannen sinfonian luonnoksiin.[12]
Nors Josephson on ollut sitä mieltä, että koko sinfoniakin olisi mahdollista konstruoida, mutta Timo Virtanen on torjunut ajatuksen. Hän on kirjoittanut katkelmia puhtaaksi, ja Helsingin kaupunginorkesteri on John Storgårdsin johdolla kokeillut niiden soittamista.[12] Paul Voigtin jäämistöstä siirtyi mahdollisesti pahvilaatikollinen nuotteja Anni Kemppaiselle, mutta niiden kohtalosta ei ole tietoa.[13] Nuotteja ei ole löytynyt, mutta Kemppaisen jäämistöstä löytyi yllättäen muutamia kiinnostavia kirjeitä, kun tämän pojantytär lehtikirjoituksen herättämänä ryhtyi tutkimaan papereita.[14]
Sibelius ei puhunut sinfoniasta lehtimiehille, mutta hän kertoi sinfoniasta kollegoilleen ja ystävilleen. Nämä lausunnot ovat kuitenkin ristiriitaisia. Joidenkin mukaan kaksi osaa oli kirjoitettu valmiiksi, joidenkin mukaan Sibeliuksella oli vain mielikuva teoksesta. Jopa 1950-luvulla, pitkän aikaa sen jälkeen kun teosta väitettiin valmiiksi ja tuhotuksi, Sibelius sanoi, että kahdeksas sinfonia oli työn alla.[15] Joka tapauksessa teos katosi hänen mukanaan.
Säilyneitä osia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lyhyitä otteita teoksen hahmotelmista on säilynyt seitsemännen sinfonian marginaaleissa, ja muutamia pieniä luonnoksia on löytynyt Helsingin yliopiston kirjastosta.
Aino Sibeliuksen mukaan Surusoitto (op. 111 nro 2) pohjautuu 8 sinfoniaa varten sävellettyyn materiaaliin.[16] Vuonna 2011 tutkija Timo Virtanen kirjoitti puhtaaksi musiikkikatkelmia, joiden arveltiin olevan peräisin kahdeksannen sinfonian luonnoksista. Helsingin kaupunginorkesteri esitti katkelmat, ja äänitteet julkaistiin Helsingin Sanomain internet-sivuilla.[17] Sittemmin myös levy-yhtiö BIS on levyttänyt ja julkaissut katkelmat Sibelius-levyllä. Levytyksessä teoksen nimenä on "Four Orchestral Sketches".
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Sibelius, Jean: Dagbok 1909–1944, s. 327. (Utgiven av Fabian Dahlström. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland, 681) Helsingfors: Svenska litteratursällskapet i Finland, 2005. ISSN 0039-6842 ISBN 951-583-125-3
- ↑ Kilpeläinen, Kari: Sibelius Eight: What happened to it? Finnish Musical Quarterly, Määritä ajankohta! Artikkelin verkkoversio. Viitattu 13.6.2016.
- ↑ a b Sirén, Vesa; Hartikainen, Markku; Kilpeläinen, Kari: Kahdeksannen sinfonian säveltämistä 1928–1933 Sibelius -sivusto. Arkistoitu 8.8.2016. Viitattu 18.6.2016.
- ↑ McKenna, Mark: Who Stopped the Music. The Monthly, Marraskuu 2012, nro 84. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Sibelius, Jean: Dagbok 1909–1944, s. 332.
- ↑ Jean Sibelius's own comments on his Eighth Symphony. Helsingin Sanomat (International Edition), 30.10.2011. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 30.6.2016. Arkistoitu 21.11.2011.
- ↑ Sibelius, Jean: Dagbok 1909–1944, s. 333.
- ↑ a b Sirén, Sirén, Vesa – Hartikainen, Markku – Kilpeläinen, Kari: At the height of his popularity 1934–1939 Sibelius -sivusto. Arkistoitu 30.10.2018. Viitattu 28.6.2016.
- ↑ Levas, Santeri: Jean Sibelius: Muistelma suuresta ihmisestä, s. 403. (2. laitos) Helsinki: WSOY, 1986. ISBN 951-0-13306-X
- ↑ Levas 1986, s. 391.
- ↑ Aho, Kalevi: Jean Sibeliuksen Karelia-musiikin rekonstruktionti ja täydentäminen Fimic. Viitattu 9.2.2012.
- ↑ a b Sirén, Vesa: Soiko HS.fi:n videolla Sibeliuksen kadonnut sinfonia? Helsingin Sanomat. 30.10.2011. Viitattu 9.2.2012.
- ↑ Sirén, Vesa: Löytyisikö sinfonia Kemppaisten vintiltä Helsingin Sanomat. 30.10.2011. Arkistoitu 31.1.2012. Viitattu 9.2.2012.
- ↑ Sirén, Vesa: Sibelius-kirjeet löytyivät salkusta. Helsingin Sanomat, 15.11.2011, s. C 1. Lyhennelmä verkossa. Viitattu 9.2.2012.
- ↑ Levas 1986, s. 393, 404.
- ↑ Kansallispyhätössä soi kaikuja Sibeliuksen kahdeksannesta. Yle 1.2.2015
- ↑ Sirén, Vesa: HS.fi:ssä kantaesitys Sibeliukselta. Helsingin Sanomat 30.10.2011.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Tawaststjerna, Erik: Sibelius's Eighth Symphony – An Insoluble Mystery. Finnish Music Quarterly 1–2/1985, s. 61–70 & 3–4/1985, s. 92–101.
- Virtanen, Timo: Palapeli ilman kuvaa: Sibeliuksen myöhäiset luonnokset ja kahdeksas sinfonia. Musiikki 3–4/2011, s. 103–130.