Sinfonia nro 10 (Mahler)
Sinfonia nro 10 (Fis-duuri) on Gustav Mahlerilta keskeneräiseksi jäänyt viisiosainen sinfonia. Säveltäjä ehti ennen kuolemaansa saada lähes valmiiksi ensimmäisen osan (Adagio) ja luonnostella muut osat. Paul Stefan löysi luonnokset vuosi Mahlerin kuoleman (1911) jälkeen, mutta epäili, että kunnioituksesta säveltäjää kohtaan teosta ei koskaan saatettaisi valmiiksi. Luonnoksia tutkineista useimmat ovat arvioineet Mahlerin tarkoittaneen kaksi scherzoa toiseksi ja neljänneksi osaksi, joiden väliin jäisi lyhyt intermezzo-osa nimeltään Purgatorio. Viidentenä osana on vielä finaali. Suosituimman esitysversion sinfoniasta kokonaisuudessaan on tehnyt Deryck Cooke. Myös useita muita viimeisteltyjä versioita on laadittu.[1]
Mahlerin kymmenennen sinfonian ensimmäinen osa julkaistiin muutama vuosi hänen kuolemansa jälkeen.[2] Musiikkitieteilijä Richard Specht arvioi alun perin, että Mahler olisi halunnut luonnosteltujen osien tulevan tuhotuiksi kuoleman sattuessa. Myöhemmin hän kuitenkin muutti mieltään ja arvioi Mahlerin jättäneen luonnokset tarkoituksella Alma Mahlerin haltuun, jotta tämä voisi tehdä niillä sen minkä parhaaksi katsoi. Syksyllä 1924[2] kantaesitettiin Ernst Křenekin editio sinfonian ensimmäisestä osasta ja osasta "Purgatorio". Kiinnostus Mahlerin jälkeensä jättämiä luonnoksia kohtaan väheni Natsi-Saksan asetettua Mahlerin musiikin esityskieltoon. Toisen maailmansodan jälkeen Arnold Schönberg ja Dmitri Šostakovitš saivat pyynnöt Mahlerin kymmenennen sinfonian valmiiksi saattamisesta, mutta molemmat kieltäytyivät tehtävästä.[1]
Deryck Cooke huomasi Mahlerin tehneen vähintään melodisen linjan valmiiksi koko sinfoniaan. Paikoin Mahler oli tehnyt luonnoksiin myös yksityiskohtaisia merkintöjä soitinnuksesta ja harmoniasta. Tämän luonnosmateriaalin pohjalta Cooke teki esitysversion, johon oli tarvittaessa lisännyt omia vastamelodioitaan, harmonioitaan ja orkestrointiaan.[2] Berthold Goldschmidt kantaesitti tämän Cooken version sen ollessa vasta osittain valmis vuonna 1960. Mahlerin leski Alma Mahler ei aluksi halunnut sallia täydennetyn version julkisia esityksiä, ja vuoden 1960 esitys pidettiin hänen tietämättään. Kolme vuotta myöhemmin hän kuuli kyseisen esityksen harjoitusnauhan ja liikuttui, jolloin kapellimestari Harold Byrns sekä Mahler-asiantuntijat Jack Diether ja Jerry Brook saivat hänet ylipuhuttua myöhempien esitysten sallimiseen. Cooken täydennetty versio julkaistiin Universal Editionin kautta vuonna 1964.[1] Cooke teki myöhemmin myös uuden version teoksesta suurempaa orkesteria varten. Monet kapellimestarit, kuten Leonard Bernstein, eivät ole pitäneet Cooken versiota aitona Mahlerin sinfoniana.[2] Cooken versio kuitenkin pysyttelee lähellä luonnosten asettamia rajoja, vaikka aukkoja on täydennetty ja orkestraatio saatettu valmiiksi. Toisen luonnoksille suhteellisen uskollisen version on tehnyt Joseph Wheeler. Clinton A. Carpenter ja Remo Mazzetti nuorempi ovat puolestaan tehneet viimeistellyt versiot, joissa Mahlerin nuotteihin on kuitenkin lisätty enemmän myös uutta musiikillista sisältöä. Muita, rekonstruktioiksi nimettyjä versioita ovat tehneet Nicola Samale ja Giuseppe Mazzuca yhteistyössä sekä erikseen Rudolf Baršai.[1]
Kymmenennen sinfoniansa luonnossivuille Mahler kirjoitti musiikillisten merkintöjen lisäksi kommentteja, joissa käsitteli Alma Mahlerin uskottomuuden herättämiä tunteita.[1]