Sinbad
Sinbad oli vuosina 1968–1976 lähetetty suomalainen tv-ohjelma, jossa käsiteltiin maailman tapahtumia ja poliittista tilannetta musiikin ja keskustelujen avulla. [1] Harvakseltaan tuotettu ohjelmasarja sai nimensä samannimisestä tarinasta ”Sinbad” tai ”Sindbad Merenkulkija” satukokoelmassa Tuhannen ja yhden yön tarinat. [2]
TV1:n Ajanvietetoimituksen (myöh. Viihdetoimituksen) ohjelmasarjaa tuotti ja toimitti Erkki Vihtonen ja ohjasi Erkki Pohjanheimo [3] Ohjelman musiikki oli kulloinkin vuorossa olevan maanosan tai maan politiikkaan liittyvää, joko hallitusten propagandalauluja tai maanalaisten vastarintaliikkeitten sävelmiä. [4] Kapellimestarina toimi Ossi Runne.
Sarjan jaksoja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]1. osa käsitteli Välimeren maita. Asiantuntijoina olivat Jaakko Okker, Leo Skurnik ja Mikko Valtasaari. Ohjelman solisteina esiintyivät Laila Kinnunen, Fredi ja Tapio Heinonen.[4] Ohjelmasta on jäänyt soimaan Tapio Heinosen esittämä ja Kari Tuomisaaren suomentama laulu ”Julian Grimau”, joka levytettiin vuonna 1969.[5]
2. osassa Sinbad purjehti Kuubaan ja Puerto Ricoon. Niiden poliittisesta tilanteesta keskustelivat Olavi Laine ja Erkki Hatakka. Ossi Runnen johdolla musiikkia esittivät Muksut, Tapio Heinonen ja Rafael Benitezin johdolla Xiomara Alfaro Kuubasta. Laulujen suomenkieliset käännökset olivat Tapio Lipposen, Eeva-Liisa Nikula-Kyläsalon ja Jaakko Kyläsalon.[6] Ensilähetys oli 2. marraskuuta 1968.
3. osan kohteena oli Itämeri. Siinä keskityttiin Suomeen, Ruotsiin ja Neuvostoliittoon. Sinbad tutustui muun muassa kielletyn ja sallitun pornografiseksuaalisen musiikin merkittävimpiin teoksiin. Asiantuntijoina olivat Jussi Koskiluoma, Kullervo Rainio ja Klaus Eloranta. Musiikkia esittivät Tauno Palo ja Eemeli sekä Marjatta ja Martti Pokela. Ohjelman ensilähetys oli 30. marraskuuta 1968.[7]
4. osa käsitteli Tšekkoslovakiaa otsikolla ”Prahan vuodenajat”. Ohjelmassa esiintyivät muun muassa Laila Kinnunen, Fredi ja Kivikasvot. Ensilähetys 12. heinäkuuta 1969.[2]
5. jaksossa käsiteltiin Etelä-Amerikan, erityisesti Brasilian poliittista tilannetta.[8] Siinä esiintyivät muun muassa Sinikka Sokka ja Muksut. Ensilähetys 8. marraskuuta 1969.[2]
6. jakson otsikko oli ”Mustan vallan lauluja”.[9] Esiintyjinä olivat Carola, Fredi, Vesa-Matti Loiri, Jink Jenkins, Vesa Nuotio, Ken Cockrel, Glanton Dowdell ja Luke Trip. Lähetyspäivänmäärä 5. joulukuuta 1970.
7. osa tutkaili Italiaa. Lauluja esitti muun muassa Marion Rung. Ohjelman ensilähetys oli 15. tammikuuta 1972.[5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Ilta-Sanomat 1.11.1968 ”Sinbad purjehtii Kuubaan.”
- ↑ a b c http://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/08/22/sinbad-kokosi-poliittisia-lauluja-kautta-maailman
- ↑ Nya Pressen 4.11.1968: ”TV glimtar”
- ↑ a b Ilta-Sanomat 7.9.1968: ”Poliittista musiikkia informoivana viihteenä.”
- ↑ a b http://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/08/22/sinbad-kokosi-poliittisia-lauluja-kautta-maailman
- ↑ Sosiaalidemokraatti 7.11.1968 ”Sinbad – sympaattinen asiaviihdeohjelma.”
- ↑ Katso! –lehti 48/1968, ohjelmatiedot 30.11.1968.
- ↑ Sinbad 5 Ritva-tietokanta. Radio- ja tv-arkisto, Kansallinen audiovisuaalinen instituutti Kavi. Viitattu 14.7.2018.
- ↑ Sinbad: Mustan vallan lauluja Ritva-tietokanta. Radio- ja tv-arkisto, Kansallinen audiovisuaalinen instituutti Kavi. Viitattu 14.7.2018.