Simo Simola
Simo Wilhelm Simola (26. lokakuuta 1923 Ylöjärvi – 19. lokakuuta 1981)[1] oli suomalainen sotilas ja kirjailija.[2]
Simo Simolan vanhemmat olivat Aarno Vilhelm Simola (1902–1941) ja Toini Esteri Onnenvuori (1899–1994). Perheessä oli kuusi lasta, joista Simo oli vanhin. Simola toimi talvisodan ajan suojeluskunnassa ja pyrki vapaaehtoisena jatkosotaan. Hänet ehdittiin jo hyväksyä kunnes muutaman kuukauden kuluttua alle 18-vuotiaat määrättiin palautettavaksi kotiin. Käytyään[3] Reserviupseerikoulun hän haavoittui Syvärillä nuorena vänrikkinä vuonna 1944. Tammikuussa 1945 hänet kutsuttiin uudelleen palvelukseen ja jäi vakituiseen palvelukseen Mikkeliin alokaskouluttajaksi. Kesällä 1949 hän värväytyi Ranskan muukalaislegioonaan, josta palasi ehjänä sodasta kotiin vuonna 1954. Tästä ajasta Simola oli kolme vuotta Ranskan siirtomaana olleessa Indokiinassa nykyisen Vietnamin eteläosissa. [4][2]
Simola osallistui muukalaislegioonalaisena Vietnamin sotaan Ranskan puolella 1950-luvun alussa. Eräällä komennuksella hän palveli Legioonan Kamputseaan sijoitetussa osastossa (Commando 41). Palattuaan Suomeen Simola tunsi tarvetta kirjoittaa vuonna 1955 julkaistussa kirjassaan Viidakkosotaa: kolme vuotta legioonalaisena Indokiinassa kokemuksistaan ja kertoa mitä Indo-Kiinan sota oli ja mitä se ei ollut.[5] Jälkeenpäin Simola sanoo, että "Michelinin kumiviljelyksiä siellä oltiin silloin puolustamassa".[6] Simola paljastaa kirjassaan myös useiden legioonalaistoveriensa taustatietoja. Omasta taustastaan Simola kertoo varsin vähän mainiten kuitenkin syntymäpäivämääränsä 26. lokakuuta.[7]
Simo Wilhelm Simola yleni Suomen puolustusvoimissa luutnantiksi 1954[8] ja reservissä yliluutnantiksi 1965.[9]
Simola oli mukana Tampereen reserviupseereiden toiminnassa 1960-luvulla toimien yhdistyksen hallituksessa.[10] Simola esiintyi myös televisiossa Nuotta-palavereissaselvennä. Ilta-Sanomien haastattelussa 1974 Simola sanoo myös työskennelleensä Valmetin tehtailla kirjeenvaihtajana ranskasta suomeen ja päivastoin. Samaisessa haastattelussa Simola väittää: "Ei se koulutus siellä (muukalaislegioonassa) mitään niin ihmeellistä ole. Musta tää suomalainen upseerikoulu Niinisalossa silloin sodan aikaan oli paljon karmeempi".[6]
Kirjallista tuotantoa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pohjois-Hämeen reserviupseeripiiri ry. 1950-1970. [Lempäälä], 1970.
- Se suuri vallankumous : Kuka höynäyttää ja ketä K-Suomessa. Hki : Alea-kirja, 1970.
- Viidakkosotaa : kolme vuotta legioonalaisena Indokiinassa. Helsinki : Tammi, 1955.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Suomen Sukututkimusseura: Hautakivitietokanta, Simo Wilhelm Simola, Ylöjärven hautausmaa, Ylöjärvi sukuhaku.genealogia.fi. Viitattu 1.1.2023.
- ↑ a b Raija Kannisto 1.5.2024 : Viidakkosotaa Indonesiassa (po. Indokiinassa) 1950-luvulla, Tampereen Seudun Sukututkimusseura ry
- ↑ Lappi-Seppälä, Kaartinen, Haalamo, Rajaniemi, Wuorio, Viitala, UK 57, RUK 1943, No 57, sivu 148, julkaistu 1.1.1943
- ↑ Kari Kallonen, Suomalaiset sotilaat muukalaislegioonassa, sivut 179-180, readme.fi, EU 2020, ISBN 978–952–373–049–6
- ↑ Antti Mäntymäki, Indo-Kiinan taistelu vapaudesta, Suomen Sosialidemokraatti, 1955, No 334, sivu 10, julkaistu 11.12.1955
- ↑ a b Palkkasoturit kertovat: Inhimillisyyteni jäi Indo-Kiinaan, Ilta-Sanomat, 1974, No 271, sivu 12, julkaistu 23.11.1974
- ↑ Simo Simola, Viidakkosotaa - Kolme vuotta legioonalaisena Indokiinassa, Tammi, Helsinki, 1955, sivu 177
- ↑ Helsingin Sanomat, 1954, No 330, sivu 8, julkaistu 6.12.1954
- ↑ Helsingin Sanomat, 1965, No 149, sivu 15, julkaistu 4.12.1965
- ↑ TAMRU hallitukset TAMRU. Arkistoitu 11.11.2013. Viitattu 11.11.2013. (suomeksi)