Silbervogel

Silbervogel
Tyyppi	Avaruuslentokone
Alkuperämaa	Saksa
Suunnittelija	Eugen Sänger
Valmistusmäärä	0
Infobox OK

Silbervogel (suom. hopealintu) tai RaBo (Raketen-Bomber, suom. rakettipommittaja), myös Antipodenferngleiter (suom. antipodipisteen kaukoliitokone), oli toisen maailmansodan aikainen Saksan sodanjohdon salainen suunnitelma avaruuslentokoneesta, jolla olisi voitu pommittaa Yhdysvaltoja. Suunnitelma perustui itävaltalaisen tohtori Eugen Sängerin ja hänen vaimonsa, matemaatikko Irene Bredtin kehitystyöhön rakettimoottoreilla varustetusta puoliballistiselle radalle avaruuteen laukaistusta liitolentokoneesta, joka alas tullessaan käyttäisi ilmakehän nostovoimaa hyväkseen ja kimpoaisi eteenpäin. Koneella oli tarkoitus päästä antipodipisteeseen eli maapallon vastakkaiselle puolelle.

Suunnittelijat Sänger ja Bredt

Sänger väitteli tekniikan tohtoriksi vuonna 1929 aiheenaan lentokoneiden siipirakenteet. Hänen ehdotuksensa rakettitekniikasta väitöskirjan aiheeksi oli hylätty. Vuonna 1933 hän julkaisi teoksen Raketenflugtechnik, jossa kävi läpi suunnittelemansa rakettikoneen, rakettiliitokoneen periaatteet. Vuonna 1936 Luftwaffe perusti Sängerille hänen tutkimuksiaan varten Trauenin tutkimuskeskuksen Ala-Saksiin. Trauenissa Sänger kehitti apulaisensa, myöhemmän vaimonsa matemaatikko, tohtori Irene Bredtin kanssa alun hyvin yksinkertaisen mallisen rakettiliitokoneensa ideaa eteenpäin. Nostovoiman lisäämiseksi koneen runko suunniteltiin leveäksi ja matalapohjaiseksi, ja se sai Sängerin apulaisilta lempinimen silitysrauta. Virallisemmalta nimeltään kone oli Silbervogel.

Suunnitelma esiteltiin kahdesti, vuosina 1938 ja 1939 Saksan ilmailuministeriö RLM:lle (Reichs Luftsfahrt Ministerium). Pariskunta kehitti hanketta, kunnes 1940 Sänger komennettiin työskentelemään patoputkimoottorilla varustetun hävittäjäkoneen kehittämiseksi. Sänger ja Bredt kuitenkin jatkoivat Silbervogelin suunnittelua, ja elokuussa 1944 heidän työnsä tulokset julkaistiin salaisessa raportissa Über einen Raketenantrieb für Fernbomber. Raporttia painettiin vain sata kappaletta, jotka jaettiin korkea-arvoisille upseereille ja virkamiehille.

Rakettimoottorinen kaukoliitokone

Suunniteltu liitokone, Silbervogel, tai RaBo (Raketen-Bomber), myös Antipodenferngleiter (suom. antipodipisteen kaukoliitokone), oli 34 metriä pitkä yksipaikkainen pommittaja. Rungon läpimitta oli 2,32 metriä, ja se oli suunniteltu pohjaltaan tasaiseksi nostovoiman parantamiseksi. Koneen omapaino oli kymmenen tonnia ja polttoainemäärä 90 tonnia, maksimi lentoonlähtöpaino 133 773 kiloa. Sängerin suunnittelemat nestemäistä happea ja kerosiinia käyttävät moottorit antaisivat 6 000 MN:n työntövoiman. Pommikuorma riippuisi halutusta polttoainemäärästä: pommikuiluun mahtui 30 tonnia pommeja.

Kone oli tarkoitus laukaista maasta kiskoilla. Raketti oli kaksivaiheinen; alkuvauhdin kiskoilla antaisi erillinen koneen perässä kulkeva työntöraketti. 14 metriä pitkän kiskoraketin massa oli 34 tonnia, työntövoima 6 860 MN ja paloaika kymmenen sekuntia. Polttoaineena oli nestemäisen hapen ja alkoholin seos. Kiskojen pituus oli kolme kilometriä. Pienoismallitestit osoittivat, että kiskoraketilla olisi alukselle saatu lähtönopeus 500 metriä sekunnissa (1 800 km/h). Tämän jälkeen liitokone olisi noussut siivilleen.

Nousun jälkeen alus käynnistäisi omat moottorinsa ja lentäjä kääntäisi koneen nokan ylös sopivaan kulmaan. Nousu 12 kilometriin veisi 25 sekuntia, ja koneen omat rakettimoottorit käynnistyisivät 285 m/s nopeudessa. Ballistisella radallaan kone saavuttaisi kymmenkertaisen äänennopeuden ja sen avulla 160 kilometrin korkeuden. Tässä vaiheessa koneella olisi runsas liike-energia, jolloin se kääntyisi ja syöksyisi ilmakehään alas 40 kilometriin, josta se ilmakehän suuremman tiheyden ja siitä aiheutuvan nostovoiman vuoksi kimpoaisi takaisin noin 125 kilometrin korkeuteen. Kone syöksyisi toistuvasti alas ja kimpoaisi eteenpäin hieman matalammalle 120 kilometriin, ja jälleen 90 ja 82 kilometriin, kaikkiaan yhdeksän kertaa. Viimein 40 kilometrin korkeudesta kone kääntyisi loppuliitoon laskeutuen 23 500 kilometrin päässä laukaisupisteestä.

Kohteet

Kone oli suunniteltu pommittamaan Yhdysvaltoja. Tarkoitus ei ollut tuottaa sotilaallisesti merkittäviä tuhoja, vaan saavuttaa propagandavaikutus pommittamalla New Yorkia. Tämän vuoksi pienikin pommikuorma olisi riittävä. Kone oli määrä laukaista Euroopasta, josta se olisi syöksynyt New Yorkin päälle, liitänyt mantereen yli ja laskeutunut japanilaisten hallitsemalle Tyynenmeren alueelle. New Yorkin lisäksi saksalaiset kaavailivat maaleiksi pääkaupunki Washingtonia ja Pittsburghia, Yhdysvaltain terästuotannon keskusta.

Raportissa laskettiin esimerkkejä mahdollisista lentomatkoista ja pommikuormista eri rakettityypeillä työntövoimiltaan 3 000, 4 000 tai 5 000 Ns/kg. Sänger ja Bredt ehdottivat 4 000 Ns/kg moottoria. He olivat kokeissaan käyttäneet jo 3 000 Ns/kg moottoreita, ja Trauenissa oli rakennettu jopa 10 000 Ns/kg koemoottori. Suurimmalla mahdollisella pommikuormalla, 30 tonnia, toimintamatka oli moottorista riippuen 850, 2 200 ja 3 500 kilometriä. Pienentämällä pommikuorma 5 000 kiloon toimintamatka olisi kasvanut 2 700, 5 500 ja 10 100 kilometriin. Esimerkiksi Panaman kanava olisi saavutettu kahden tonnin pommikuormalla 69 minuutin lennon jälkeen. Pommitettuaan kone olisi sytyttänyt moottorinsa uudelleen lentääkseen vielä 3 200 km ja laskeutuakseen ystävällismieliseen maahan Etelä-Amerikkaan. Panaman kanavan pommituslennon kokonaismatka olisi ollut 12 650 km ja lentoaika vajaat kaksi tuntia. Sydney olisi saavutettu kolmen tonnin pommikuormalla, ja sytytettyään moottorit uudelleen paluumatkaa varten koneet olisivat laskeutuneet lähtöpisteeseensä 3 tunnin 38 minuutin lennon jälkeen.

Sodan jälkeen

Saksalaiset eivät toteuttaneet Silbervogel-suunnitelmaa. Raportti koneen suunnitelmasta kulkeutui sekä Neuvostoliittoon että Yhdysvaltoihin, joissa se vaikutti molempien maiden avaruustutkimukseen. Usemman kimmokkeen paluuta ilmakehään ei ole koskaan tehty, mutta esimerkiksi Apollon komentomoduli ja NASA:n avaruussukkula käyttivät ilmakehää hyväkseen palatessaan maahan.

Lähteet

• Burrows, William E.: This New Ocean: The Story of the First Space Age, s. 56. Westminster, MD, USA: Modern Library, 1999. (englanniksi)
• Butrica, Andrew J.: Single Stage to Orbit : Politics, Space Technology, and the Quest for Reusable Rocketry. Baltimore, MD, USA: Johns Hopkins University Press, 2003. ISBN 08018-7338X (englanniksi)
• Jung, Thomas: Sänger-Bredt Antipodal Bomber Silverbird renax.club.fr. 2003. Arkistoitu 24.6.2008. Viitattu 16.8.2008. (englanniksi)
• Kersteina, Aleksander & Matko, Drago: Eugen Sänger: Eminent space pioneer. Acta Astronautica, joulukuu 2007, 61. vsk, nro 11-12, s. 1085-1092. International Academy of Astronautics. ISSN: 0094-5765 ScienceDirect (maksullinen). (html, pdf) Viitattu 22.8.2008. (englanniksi)
• Wade, Mark: Saenger astronautix.com. 2008. Encyclopedia Astronautica. Viitattu 16.8.2008. (englanniksi)
• Westman, Juhani: Global Bounce pp.htv.fi. 2008. Arkistoitu 9.10.2007. Viitattu 16.8.2008. (englanniksi)
• Zaganescu, Nicolae-Florin: Dr. Irene Sänger-Bredt, a life for astronautics. Acta Astronautica, joulukuu 2004, 55. vsk, nro 11, s. 889-894. International Academy of Astronautics. ISSN 00945765 ScienceDirect (maksullinen). (html, pdf) Viitattu 22.8.2008. (englanniksi)

Kirjallisuutta

• Sänger, Eugen & Bredt, Irene: Über einen Raketenantrieb für Fernbomber. (376 s., julkaisuaikanaan salainen) Aindring: Deutsche Luftfahrtsforschung, 1944. UM 3536 (saksaksi), (ranskaksi)
• Sänger, Eugen & Bredt, Irene: A rocket drive for long range bombers. (175 s.) Technical Information Branch, BuAer, Navy Department, 1952. (englanniksi) (pdf). (englanniksi)