Shakuhachi

Hui­lu ylä- ja ala­puo­lel­ta. Ala­puo­lel­la ole­van reiän peittäminen nos­taa hui­lun ää­ni­alaa ok­taa­vin kor­ke­am­malle.

Shakuhachi (jap. 尺八) on japanilainen perinteinen päästäpuhallettava huilu, joka on valmistettu bambusta. Sen toivat Japaniin todennäköisesti 700-luvulla buddhalaiset zen-munkit, jotka käyttivät sitä meditaatiossa musiikkina. Huilun ääniala on normaalisti kaksi ja puoli oktaavia, mutta taitava soittaja saa siitä irti kolme oktaavia.

Nimi shakuhachi tulee huilun pituudesta, joka on 1,8 shakua eli 54,5 senttimetriä. Pituus on siis yksi shaku (尺) eli 30,303 senttimetriä ja kahdeksan (八, hachi) shakun kymmenesosaa; yksi kymmenesosa (寸, sun) on 3,03 senttimetriä. Vaikka shakuhachin vakiopituus on 1,8 shakua, niitä tehdään myös muilla pituuksilla 1,3 shakun (39,4 cm) – 2,5 shakun (75,7 cm) väliltä, ja myös pidempiäkin.

Perinteiset shakuhachi-huilut lakataan valmiina urushi-lakalla, joka on tislattu myrkyllisen vernissasumakki-nimisen kasvin (Toxicodendron vernicifluum) mahlasta. Ilman ja kosteuden vaikutuksesta se polymeroituu ja siitä tulee erittäin kova pinta. Lakka saattaa aiheuttaa joillekin soittajlle allergisia reaktioita, minkä vuoksi nykyään käytetään myös vaihtoehtoisia lakkoja.

Rakenne

Shakuhachi-huiluista parhaat valmistetaan huilujättibambusta (Phyllostachys bambusoides). Sitä kasvaa eniten alavilla ja ravinteikkailla mailla, joilla se kuitenkin kasvaa liian suureksi halkaisijaltaan huiluja varten. Huilujen valmistukseen soveltuvat bambut kerätäänkin vuoristoista karuilta ja huonoilta mailta, joilla kasvuolot ovat ankarat, ja bamburuo’ot jäävät halkaisijoiltaan sopivan kokoisiksi. Muitakin lajeja käytetään halvempien ja harjoitussoittimien valmistamiseen. Bambut soittimiin kerätään talvella, kun niihin ei ole vielä noussut mahlaa. Ne leikataan poikki maanpinan alapuolelta. Yleensä juurista jätetään nystyrät, jotka muodostavat pienet kohoumat tyven ulkopinnalle. Keruun jälkeen bambun varsia vanhennetaan kuudesta kuukaudesta kahteen vuoteen, joskus pidempäänkin.

Soittaja puhaltamassa shakuhachi-huiluun.

Vanhentamisen jälkeen voidaan bambun varresta alkaa rakentaa shakuhachia. Varsi muokataan sisältä shakuhachi-huilulle sopivaan muotoon erikoistyökaluilla laajentamalla sen nivelkohtia riittävästi. Joskus bambun luonnollinen käyristyminen voi vaatia muokkaamista. Sisäpinnan muotoilu vaatii suurta ammattitaitoa. Sisäpintaan käytetään jauhetusta kivestä ja kipsistä tehtyä tahnaa, jota voidaan hioa ja muotoilla. Koska tahna kuivuttuaan imee kosteutta, se on suojattava urushi-lakalla, joka estää soitettaessa syntyvän kosteuden imeytymisen.

Shakuhachi-huilun pää leikataan osittain viistoksi jotta saadaan viisto, terävä puhallusreuna johon soittaja puhaltaa. Suukappaleen terävään puhallusreunaan upotetaan pala jotakin tiheää ainetta, kuten vesipuhvelinsarvea, norsunluuta tai luuta, joka estää kosteuden imeytymisen, mikä ajan mittaan pilaisi suukappaleen. Nykyisin käytetään myös muovia. Toinen pää muodostuu bambun tyvessä olevan juurakon päästä. Huilu on yleensä nelireikäinen ja siinä on lisäksi vielä yksi reikä peukalolle.

Historia

Shakuhachi on kiinasta kotoisin, ja sen ovat todennäköisesti tuoneet Japaniin buddhalaiset zen-munkit 700-luvulla. Japanissa kiinalaisesta huiluista on kuitenkin luotu omanlaisensa versio, jonka traditiot ja soittotekniikka eroavat hyvin paljon kiinalaisesta. Sen vaiheista kirjallinen tieto on vähäistä ja siitä kerrotuissa tarinoissa fiktio ja fakta sekoittuvat. Zen-buddhalaiset fuke-lahkon munkit vaelsivat ympäri Japania 1300-luvulta alkaen, ja heillä oli mukanaan shakuhachi-huiluja, joita he soittivat. He sepittivät tarinoita 1700-luvulla edistääkseen omaa asemaansa ja saivat erivapauksia, joihin kuului esimerkiksi liikkumisvapaus Japanissa. Vastapalveluksena he vakoilivat shōguneille, minkä vuoksi he saivat epäilyttävän maineen. Kun Tokugawa-shōgunaatti syöstiin vallasta Meiji-restauraatiossa, fuke-lahko hajotettiin ja shakuhachi-huilun soitto kiellettiin joksikin aikaa.

Shakuhachin soitto oli pitkän aikaa aallonpohjassa, kunnes Japaniin alkoi saapua länsimaalaisia opiskelemaan sen soittamista. Japanissa sen soitto on kuitenkin pysynyt japanilaisten keskuudessa vähäisenä. Ulkojapanilaiset ovat kuitenkin ryhtyneet soittamaan sitä, kehittäneet sen soittotekniikkaa ja säveltäneet sille uutta musiikkia.

Shakuhachin käyttö musiikissa

Shika no tōne

Honkyokun perinteinen sooloesitys.

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Shakuhachia käytetään lähinnä japanilaisessa perinnemusiikissa. Genrejä, joissa shakuhachilla on keskeinen asema, ovat honkyoku, sankyoku ja shinkyoku. Honkyokussa käytetään pelkkää shakuhachia, mutta sankyokussa lisäksi kotoa ja shamisenia. Shinkyokussa käytetään shakuhachia ja kotoa.

Japanissa shakuhachi yhdistetään erityisesti zen-buddhalaisiin komusō-munkkeihin, jotka 1800-luvulle asti vaelsivat ympäri Japania etsien valaistumista meditoimalla shakuhachi-huilun ääneen keskittyen. Honkyokut ovat vanhaa meditatiivista zen-musiikkia. Komusō-munkkien luomaa musiikkia on säilynyt hyvin vähän, mutta eräs niistä on Kinko-ryū honkyoku -kokoelma, joka on vanhin tunnettu kokoelma komusō-munkkien musiikkia. Siihen kuuluu 36 sävellystä, joista useimmat ovat luontoaiheisia. Shakuhachia käytetään edelleen paljon meditatiivisessa musiikissa, mutta myös maailmanmusiikkikokoonpanoissa, jazz- ja popmusiikissa sekä länsimaisessa taidemusiikissa.

Länsimaisessa taidemusiikissa shakuhachia ovat käyttäneet muiden muassa japanilaiset Tōru Takemitsu ja Makoto Shinohara.

Kuvia

• 
  Sha­ku­hac­hin suu, utaguchi. Luu-upotus suojaa terävää reunaa kosteudelta.
• 
  Sha­ku­hac­hin sormituksia.
• 
  Shakuhachin soittaja, vanha piirroskuva.
• 
  Shakuhachin soittaja Detmold Reison Kuroda soittamassa Saksassa vuonna 2019.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Shakuhachi Wikimedia Commonsissa

• Tai Hei Shakuhachi – Japanese Bamboo Flutes Shakuhachi.com. 16.7.2021. Viitattu 30.7.2021. (englanniksi)
• Japanese Rootend Shakuhachi Flute Tai Hei Shakuhachi – Windelfflutes. Viitattu 30.7.2021. (englanniksi)