Sergio Gallo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sergio Gallo on brasilialaissyntyinen pianisti.[1]

Gallo teki 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa opintosuorituksia Pariisissa ja Budapestissa. Hän sai musiikin maisterin arvon (1994) ja taiteilijadiplomin (1995) Cincinnatin yliopistosta sekä musiikin tohtorin arvon Kalifornian yliopistosta, Santa Barbarasta (1998).[1] Hän on erikoistunut muiden muassa Franz Lisztin, Robert Schumannin, Adolf von Henseltin, Johannes Brahmsin, Frédéric Chopinin ja brasilialaissäveltäjien teoksiin.[2]

Gallo voitti São Paulon valtionsinfoniaorkesterin Santa Barbaran yliopisto-orkesterin konserttokilpailut.[3] Hän teki debyyttinsä Brasilian kansallisessa radiossa vuonna 1986 São Paulon Rádio Cultura Brasilissa ja eurooppalaisen radiodebyyttinsä Radio Francelle vuonna 1988. Gallo on esiintynyt Yhdysvaltain ja Brasilian ohella esimerkiksi Turkissa, Saksassa, Norjassa, Ruotsissa, Serbiassa, Portugalissa, Korean niemimaalla, Taiwanissa, Kanadassa ja Kiinassa.[2] Levytyksiä hän on tehnyt Eroicalle, Naxokselle, Grand Pianolle ja Quartzille.[1] Vuonna 2011 Gallo sai Global Music Awardsin Award of Excellencen levytyksellään Mostly Villa-Lobos: 20th Century Pinao Music from the Americas.[2]

Gallo on Steinway-taiteilija. Hän asuu Yhdysvalloissa, jossa toimii pianonsoiton professorina Georgian osavaltionyliopistossa, Atlantassa.[1] Hän on opettanut myös Rocky Ridge Music Academyssa Coloradossa.[3]

  1. a b c d Sergio Gallo Naxos
  2. a b c Sergio Gallo Quartz Music
  3. a b Sergio Gallo, Concert Pianist Sergio Gallo