Seksuaalinen suuntautuminen

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Seksuaali-identiteetti)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Seksuaalinen suuntautuminen tarkoittaa sitä, mihin sukupuoleen ihminen tuntee emotionaalista tai eroottista vetovoimaa.[1]

Seksuaaliset suuntautumiset määritellään suhteessa ihmisen omaan sukupuoleen.[1] Heteroseksuaalisuus tarkoittaa yksilön tuntemaa vetoa vastakkaiseen sukupuoleen.[2] Biseksuaalisuus tarkoittaa vetoa kummankin sukupuolen edustajiin.[3] Homoseksuaalisuus tarkoittaa vetoa omaan sukupuoleen.[4] Joskus myös aseksuaalisuutta pidetään yhtenä seksuaalisen suuntautumisen muotona, mutta tästä käsityksestä ei ole yksimielisyyttä.[5][6]

Jos halutaan viitata sosiaaliseen sukupuoleen tai sukupuoli-identiteetteihin, joita on enemmän kuin kaksi, voidaan puhua myös panseksuaalisuudesta, jossa henkilö tuntee vetoa kaikkiin sukupuoliin. Lisäksi esimerkiksi Seta määrittelee myös biseksuaalisuuden ja heteroseksuaalisuuden sukupuoli-identiteetin näkökulmasta, jolloin biseksuaalisuus ja panseksuaalisuus ovat päällekkäisiä.[7]

Historiaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seksuaaliseen suuntautumiseen suhtautuminen on historian saatossa vaihdellut, kulttuurista riippuen. Stålströmin (1998) mukaan historiallinen tutkimus jakaa länsimaisen perinteen kahteen osaan: helleenis-roomalaiseen ja juutalais-kristilliseen. Edellinen piti homoseksuaalisuutta osana arkipäivää, jälkimmäinen suhtautuu siihen tuomitsevasti. Myös esimerkiksi lääketieteen, psykologian ja psykiatrian alueilla, ei-heteroseksuaalisuuteen suhtautuminen on vaihdellut, synti- ja rikosleimasta aina sairausleimaan asti. Tieteellinen tutkimus ja yhteiskuntakriittiset liikkeet ovat vaikuttaneet sairausleiman poistamiseen eri puolilla maailmaa[8]. Muun muassa Suomessa sekä miesten että naisten homoseksuaalisuus oli kriminalisoitu vuoteen 1971 asti.[9] Sairausluokituksesta homoseksuaalisuus poistui Yhdysvalloissa vuonna 1974 ja Suomessa 1981[9]. Suomessa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia pyrkii edistämään vuonna 1974 perustettu Seta ry[10].

Syyt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Katso myös: Homoseksuaalisuuden psykologiset ja biologiset selitykset

Yleisesti seksuaalista suuntautumista pidetään erillään seksuaalisesta käyttäytymisestä, eli on vallalla käsitys, että ihmisen seksuaalisia haluja eivät määrää niinkään teot, vaan joko synnynnäiset tai ympäristön aikaansaamat mieltymykset. Seksuaalisen suuntautumisen syntytavasta ihmisyksilössä ei ole varmaa tietoa, vaikkakin biologiset selitysmallit ovat asiantuntijoiden keskuudessa suosituimpia [11], kohdistuen perinnöllisiin sekä alkuraskauden aikaisiin tekijöihin, tai molempiin [12]. Varmaa sen sijaan on, että seksuaalinen suuntautuminen ei ole valinta. Ihmisen seksuaalinen suuntautuminen on jatkumo, vaihdellen yksinomaan heteroseksuaalisesta kiintymyksestä yksinomaan homoseksuaaliseen kiintymykseen ja kaikkeen niiden väliltä [13].

Biologiset selitykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tutkimusten kautta on löydetty useita biologisia tekijöitä, joilla voi olla yhteys seksuaalisen suuntautumisen kehittymiseen. Näitä ovat muun muassa geenit, sikiöaikaisten hormonien vaikutus, sekä aivorakenteen muutokset. Ainuttakaan yksittäistä määräävää tekijää ei ole löytynyt, ja tältä osin tutkimus jatkuu edelleen. [14]

Vaikka tutkijat yleisesti ajattelevat että seksuaalinen suuntautuminen ei ole yhden tekijän aikaansaama, vaan geenien, hormonaalisten sekä ympäristötekijöiden yhteisvaikutusta, he kuitenkin tukevat biologista mallia seksuaalisen suuntautumisen synnylle.

Hormonaaliset tekijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sikiöajan hormoneilla saattaa olla joko ensisijainen vaikutus aikuisen seksuaalisen suuntautumisen kehittymiseen, tai yhteisvaikutus geenien tai ympäristötekijöiden kanssa[15]. Vuonna 2010 julkaistu Garcia-Falguerasin ja Swaabin tutkimus toteaa, että kohdunsisäinen altistuminen hormoneille on määräävä kriteeri[16]. Yleinen epäilys on, että raskausaikainen matala androgeenialtistus johtaa miehistä kiinnostuneisuuteen (androfilia) ja korkea androgeenialtistus naisista kiinnostuneisuuteen (gynefilia)[17].

Synnytyksen jälkeiset korkeat androgeenitasot saattavat johtaa enemmän biseksuaaliseen kuin homoseksuaaliseen suuntautumiseen. Monissa tutkimuksissa on todettu sikiöaikaisten androgeenien vaikutukset seksuaaliseen ja sosiaaliseen käyttäytymiseen muun muassa rhesus-apinoilla tehtyjen tutkimusten perusteella[18][19].

Tieteellisen katsauksen (2023) mukaan yli 90 % orientaatiosta olisi hormonien määräämää. Tämä johtuu siitä, että kohdussa sukupuolihormonit määrittävät aivojen kehityksen. Esimerkiksi munasarjojen monirakkulaoireyhtymä on yleisempää ei-heteronaisilla (p < 0.0001) ja estrogeeni näyttäisi lisäävän kiinnostusta miehiin. Sen sijaan eri miesryhmillä saattaa olla homoseksuaalisuuteen ohjaavia eri mekanismeja. Sosialisaatiolla voi olla vaikutusta, mutta se on lähes mitätöntä yksilöille, jotka ovat varhain altistuneet miestyypillisesti androgeeneille.[20]

Poikalasten syntymäjärjestys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viimeaikaisissa tutkimuksissa on huomattu, että mitä useamman pojan äiti on synnyttänyt, sitä todennäköisemmin pojasta tulee homoseksuaali. Vasenkätisyys näyttää mitätöivän tämän vaikutuksen[21].

Tätä Ray Blanchardin teoriaa poikien syntymäjärjestyksestä tukee todistusaineisto sen sikiöaikaisesta synnystä, vaikkakaan toistaiseksi tarkkaa todistetta sen syntymekanismista ei ole. Tutkimus kuitenkin ehdottaa immunologista alkuperää, mikä aiheutuisi äidin immuunireaktiosta tiettyyn ainesosaan pojan sikiökehityksessä raskauden aikana, mistä tulee todennäköisempi reaktio aina kun poikia syntyy lisää. Tämän immuunireaktion seurauksena muutoksia myöhemmin syntyneiden poikien sikiöaikaisessa kehityksessä ajatellaan tapahtuvan. Tämä prosessi alkaisi silloin, kun äidin immuunijärjestelmä synnyttäisi vasta-aineita, jotka kulkeutuisivat kohtuun, ja siellä aiheuttaisivat muutoksia sikiön aivorakenteeseen, aiheuttaen kiinnostuksen pojassa myöhemmin enemmän miehiin kuin naisiin[22].

Psykologiset teoriat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mitään merkittäviä todisteita ei ole, jotka viittaisivat siihen että esimerkiksi kasvatuksella, tai lapsuudenaikaisilla kokemuksilla olisi merkitystä seksuaalisen suuntautumisen syntymisessä [12]. Myös monet psykologian ja psykiatrian asiantuntijaorganisaatiot ovat todenneet, että yhtä syytä seksuaaliselle suuntautumiselle ei voida löytää, vaan kyse on monimutkaisesta ilmiöstä, johon vaikuttavat sekä biologiset että ympäristötekijät [23]. Muun muassa American Psychiatric Association on todennut, että aiemmin ei-heteroseksuaalisuuden syynä pidettiin huonoa perhedynamiikkaa tai häiriöitynyttä psykologista kehitystä, mutta tällaiset aiemmat käsitykset pohjautuivat väärään tietoon ja ennakkoluuloihin. [24]

Empiirinen tutkimus ei myöskään tue esimerkiksi uskomuksia homoseksuaalisuudesta psykopatologiana.[8] Yhdysvalloissa homoseksuaalisuus oli vuonna 1952 merkitty sosiopaattiseksi häiriöksi ja vuonna 1968 persoonallisuushäiriöiden alle.[25]

Seksuaalisen suuntautumisen määrittäminen ja arviointi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perinteinen kaksinapainen näkemys seksuaalisesta suuntautumisesta perustuu pääasiassa Alfred Kinseyn ja kumppaneiden 1953 tekemille tutkimuksille, ja heidän kehittämälleen Kinseyn asteikolle (The Kinsey Heterosexual-Homosexual Scale, KHHS), jonka reunaehtoina ovat 100-prosenttinen heteroseksuaalisuus ja 100-prosenttinen homoseksuaalisuus. Yksilö sijoittuu johonkin kohtaan tällä asteikolla.

Vuonna 1980 Klein laajensi seksuaalisen orientaation käsitettä ja kehitti uuden asteikon (Klein Sexual Orientation Grid, KSOG). Laajennetussa tulkinnassa seksuaalisen orientaation katsotaan koostuvan seitsemästä eri osa-alueesta:

  1. Seksuaalinen käyttäytyminen, eli kenen kanssa yksilö harrastaa seksiä.
  2. Emotionaalinen suuntautuminen, eli kenestä hän pitää ja ketä rakastaa.
  3. Seksuaaliset fantasiat, eli kenestä yksilö unelmoi.
  4. Seksuaalinen mielenkiinto, eli kehen mielenkiinto kohdistuu.
  5. Sosiaalinen suuntaus, eli kenen kanssa yksilö muodostaa parin.
  6. Elämäntapa, sosiaalinen maailma ja yhteisö, eli missä ja kenen kanssa hän käyttää aikaansa.
  7. Oma identiteetti, eli miten hän itse kokee oman suuntautumisensa.

Jokainen seitsemästä kohdasta pisteytetään asteikolla 1-7, jossa 1 merkitsee vain vastakkaisen sukupuolen kanssa ja 7 vain saman sukupuolen kanssa.

Kleinin asteikon korvaavaksi asteikoksi on kehitetty myös niin sanottu SASO-asteikko (Sell Assessment of Sexual Orientation), jossa on 12 kysymystä: 6 kysymystä arvioi seksuaalista kiinnostusta, 4 arvioi seksuaalista käyttäytymistä, ja 2 arvioi seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvää identiteettiä [26]

Seksuaaliseen suuntautumisen arviointi ja määrittely ei ole ongelmatonta, sillä on vaikeaa määritellä yksilön seksuaalista suuntautumista arviointiasteikolla, koska seksuaalisen suuntautumisen määritelmä ei ole yksiselitteinen. Yleisesti ottaen, siihen sisältyy kolme aluetta, jotka otetaan arvioinnissa mukaan: seksuaalinen viehtymys, seksuaalinen käyttäyminen, sekä seksuaalinen identiteetti. Kuitenkaan selvää yhteyttä esimerkiksi henkilön itse määrittelemän seksuaalisen identiteetin, sekä homo- ja heteroseksuaalisen käyttäytymisen määrällä ja niitten vaihtelulla ei ole.[27]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Tarja Santalahti: Seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuus Duodecim Terveyskirjasto. Viitattu 28.9.2023.
  2. ↑ heteroseksuaalinen Duodecim Terveyskirjasto. Viitattu 29.6.2021.
  3. ↑ biseksuaalinen Duodecim Terveyskirjasto. Viitattu 29.6.2021.
  4. ↑ homoseksuaalinen Duodecim Terveyskirjasto. Viitattu 29.6.2021.
  5. ↑ Melby, Todd: Asexuality gets more attention, but is it a sexual orientation? Contemporary Sexuality, November 2005, 39. vsk, nro 11, s. 1, 4–5.
  6. ↑ Aseksuaalisuus 19.10.2022. Seta ry. Viitattu 7.4.2024.
  7. ↑ Sateenkaarisanasto 24.3.2021. Seta. Viitattu 29.6.2021.
  8. ↑ a b Stålström, Olli: Homoseksuaalisuuden sairausleiman loppu, s. s. 44, 324. Valopaino Oy, 1998. ISBN 951-662-716-1
  9. ↑ a b Hlbtiq-historiaa Suomessa Seta ry. Viitattu 12.2.2014.
  10. ↑ http://www.seta.fi/
  11. ↑ Frankowski BL: Sexual orientation and adolescents. Pediatrics, June 2004, 113. vsk, nro 6, s. 1827–32. PubMed:15173519 Artikkelin verkkoversio.
  12. ↑ a b Submission to the Church of England’s Listening Exercise on Human Sexuality The Royal College of Psychiatrists. Viitattu 13 June 2013.
  13. ↑ Sexual orientation, homosexuality and bisexuality American Psychological Association. Arkistoitu August 8, 2013. Viitattu August 10, 2013.
  14. ↑ Julkaistu 'American Journal of Sociology:ssä' (Bearman, P. S. & Bruckner, H. (2002) Opposite-sex twins and adolescent same-sex attraction. American Journal of Sociology 107, 1179–1205.) ja on vain tilaajien saatavissa. Lopullinen vedosversio on saatavilla [1] – merkittäviä eroja julkaistun ja lopullisen vedosversion välillä ei ole.
  15. ↑ Wilson, G., & Q. Rahman, Born Gay: The Psychobiology of Human Sex Orientation, op. cit.
  16. ↑ Garcia-Falgueras, Alicia, & Swaab, Dick F., Sexual Hormones and the Brain: An Essential Alliance for Sexual Identity and Sexual Orientation, in Endocrine Development, vol. 17, pp. 22–35 (2010) (ISSN 1421-7082).
  17. ↑ https://link.springer.com/article/10.1007/s10508-022-02506-1
  18. ↑ C. L. Henley, A. A. Nunez & L. G. Clemens: Exogenous androgen during development alters adult partner preference and mating behavior in gonadally intact male rats. Hormones and behavior, April 2010, 57. vsk, nro 4-5, s. 488–495. PubMed:20171967 doi:10.1016/j.yhbeh.2010.02.007 ISSN 0018-506X
  19. ↑ Jan Thornton, Julia L. Zehr & Michael D. Loose: Effects of prenatal androgens on rhesus monkeys: a model system to explore the organizational hypothesis in primates. Hormones and behavior, May 2009, 55. vsk, nro 5, s. 633–645. PubMed:19446080 doi:10.1016/j.yhbeh.2009.03.015
  20. ↑ Ashlyn Swift-Gallant, Toe Aung, Kevin Rosenfield, Khytam Dawood & David Puts: Organizational Effects of Gonadal Hormones on Human Sexual Orientation. ("well over 90% of variation in human sexual orientation is endocrine in origin") Adaptive Human Behavior and Physiology, 2023. Springer. Artikkelin verkkoversio.
  21. ↑ Blanchard, R.; Cantor, J. M.; Bogaert, A. F.; Breedlove, S. M.; Ellis, L.: Interaction of fraternal birth order and handedness in the development of male homosexuality. Hormones and Behavior, 2006, 49. vsk, nro 3, s. 405–414. PubMed:16246335 doi:10.1016/j.yhbeh.2005.09.002 Artikkelin verkkoversio.
  22. ↑ Anthony F. Bogaert & Malvina Skorska: Sexual orientation, fraternal birth order, and the maternal immune hypothesis: a review. Frontiers in neuroendocrinology, April 2011, 32. vsk, nro 2, s. 247–254. PubMed:21315103 doi:10.1016/j.yfrne.2011.02.004
  23. ↑ Page 30 Case No. S147999 in the Supreme Court of the State of California, In re Marriage Cases Judicial Council Coordination Proceeding No. 4365(...) - APA California Amicus Brief — As Filed (PDF) courts.ca.gov. Viitattu March 13, 2013.
  24. ↑ Sexual orientation, homosexuality and bisexuality American Psychological Association. Arkistoitu August 8, 2013. Viitattu August 10, 2013.
  25. ↑ https://ajp.psychiatryonline.org/doi/10.1176/appi.ajp-rj.2022.180103
  26. ↑ Sell, R.L.: Defining and measuring sexual orientation: A review. Archives of Sexual Behavior, 1997, 26. vsk, s. 43–58.
  27. ↑ Rust, Paula: Bisexuality in the United States: A Social Science Reader, s. 167. Columbia University Press, 2000. ISBN 0-231-10226-7

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Seksuaalinen suuntautuminen.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Seksuaalinen_suuntautuminen&oldid=22841034”