Sekou Conneh

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sekou Damate Conneh (s. 1960 Gbarnga) on liberialainen entinen kapinallisjohtaja.[1]

Conneh syntyi vauraaseen muslimiperheeseen Gbarngassa ja valmistui Gbarngan metodistikoulusta. Hän aloitti työskentelyn veroviranomaisena. Conneh lähti maanpakoon Guineaan vuonna 1990 Liberian ensimmäisen sisällissodan eskaloiduttua. Hän elätti itsensä Conakryssa käytettyjen autojen kauppiaana. Conneh palasi Liberiaan vuonna 1997 ja jatkoi työskentelyä veroviranomaisena. Hän kuitenkin siirtyi pian takaisin Conakryyn ja aloitti käytettyjen autojen viennin Liberiaan. Conneh joutui Liberian tiedustelu-upseerien pidättämäksi Gantan rajanylityspaikalla salakuljetuksesta epäiltynä. Hänet vangittiin Monroviaan. Connehilla oli läheiset siteet Lansana Contéen, jonka väliintulon myötä Charles Taylor määräsi hänet vapautettavaksi ja hänelle järjestettäväksi palautuksen Guineaan.[1]

Kun kapinallisryhmä Liberians United for Reconciliation and Democracy (LURD) perustettiin huhtikuussa 1999, Conneh kutsuttiin sen johtajaksi hänen tärkeiden Guinea-yhteyksiensä tähden. Conneh on mandingopäällikkönä toimineen, asemansa 1980-luvulla menettäneen Damate Connehin poika. Hän meni naimisiin selvänäkijän kanssa.[1]

  1. a b c Profile of LURD leader, Sekou Conneh The New Humanitarian 19.8.2003, viitattu 6.12.2024 (englanniksi)