Savolaismurteet

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Savolaismurteiden puhuma-alue

Savolaismurteet ovat suomen kielen itämurteita, joiden alue on niiden nimestä huolimatta paljon laajempi kuin pelkkä Savo: se käsittää myös lähes koko Keski-Suomen, Pohjois-Karjalan, Kainuun, Etelä-Pohjanmaan itäisimpiä pitäjiä sekä pääosan Koillismaasta.

Alamurteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Savolaismurteet jaetaan suomen murteiden tutkimuksessa seuraaviin alaryhmiin:

  1. Pohjois-Savon murteet
  2. Etelä-Savon murteet
  3. Savonlinnan seudun välimurteet
  4. Itäiset savolaismurteet eli Pohjois-Karjalan murteet
  5. Kainuun murteet
  6. Keski-Suomen murteet
  7. Päijät-Hämeen (pohjois- ja itäosan) savolaismurteet
  8. Keuruun–Evijärven välimurteet (ns. ”savolaiskiila”)
  9. Vermlannin metsäsuomalaisten savolaismurteet (sammuneet 1900-luvun kuluessa).[1]

Savolaismurteiden alue on laajentunut savolaisen kaskiviljelijäasutuksen levitessä myös varsinaisen Savon ulkopuolelle, historiallisten naapurimaakuntien puolelle, missä kulttuuri-identiteetti voi edelleen olla esimerkiksi hämäläinen tai pohjalainen. Keski-Suomen, Päijät-Hämeen ja "savolaiskiilan" murteet ovatkin luonteeltaan seka- tai törmäysmurteita, joissa länsimurteiden pohjalle on tullut voimakas savolaisvaikutus.[2][3] Pohjois-Karjalan alkuaan karjalankielisten asuttama alue on Stolbovan rauhan jälkeen savolaistunut, mutta karjalaisasutusta jäi jäljelle esimerkiksi Ilomantsiin ja Liperiin, ja näiden alueiden savolaismurteissa on yhä karjalaispiirteitä.[4]

Savolaismurteiden tausta ja ominaispiirteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Savolaismurteiden ja suomen kielen toisen itäisen murreryhmän kaakkoismurteiden sekä suomen lähimpien sukukielten karjalan ja inkeroisen katsotaan polveutuvan samasta, oletettavasti rautakaudella Laatokan seudulla puhutusta kielimuodosta, jota on tapana nimittää muinaiskarjalaksi. Osa savolaismurteiden piirteistä, kuten esimerkiksi pitkien a:n ja ä:n diftongiutuminen (moa ~ mua ’maa’, peä ~ piä ’pää’), tavataan muissakin muinaiskarjalan tytärkielissä, ja osa niistä esiintyy myös länsisuomalaisissa, esimerkiksi pohjalaismurteissa.[5]

Savolaismurteiden tyypillisinä piirteinä mainitaan usein mm. seuraavat:[5][6]

  • Kuten suomen itämurteissa yleensä, t:n heikkoasteisena vastineena (kirjakielen d:tä vastaamassa) on kato tai sen paikalle kehittynyt siirtymäkonsonantti: suaha ’saada’, veon ~ vevon ’vedon’.[7]
  • Yleiskielen ts:n vastineena on useimmiten ht, joka vaihtelee t:n kanssa (mehtä : metän, metässä), mutta alueittain tavataan muitakin tyyppejä (messä : mesän; mehtä : mehän; mehtä : mehtän).[8]
  • Alkuperäiset pitkät ensimmäisen tavun a ja ä ovat diftongiutuneet: moa ~ mua, peä ~ piä.[9] Myös seuraavien tavujen pitkät a ja ä ovat diftongiutuneet, ja tämä diftongi on useimmissa savolaismurteissa edelleen oiennut pitkäksi o:ksi tai e:ksi: kalloo ’kalaa’, leipee ’leipää’.
  • i-, u- tai y-loppuiset diftongit ovat redusoituneet eli niiden jälkiosa on avartunut e-, o- tai ö-mäiseksi: päevä ’päivä’, laoloo ’laulaa’.[10]
  • Verbien 3. persoonassa vartalovokaali e on labiaalistunut o:ksi tai ö:ksi: tulloo ’tulee’, männöö ’menee’.[11]
  • Diftonginloppuinen tai konsonanttia seuraava (alkuperäinen) i on voinut aiheuttaa konsonantin liudennuksen: ol' ’oli’, mäń ’meni’, keltańen ’keltainen’.
  • Yleisgeminaatio: lyhyttä painollista tavua seuraavan pitkän tavun alkukonsonantti pitenee (kalloo ’kalaa’, männöö ’menee’).[12]
  • Epenteettinen eli loisvokaali (suomalaisessa tutkimusperinteessä harhaanjohtavasti myös ”švaavokaaliksi” nimitetty) tietyissä konsonanttiyhtymissä: talavi ’talvi’, kolome ’kolme’.[13]
  • Yleiskielen mennä-verbiä ja kieltoverbin imperatiivimuotoa älä vastaavat ä:llinen männä ja e-alkuinen elä.[14]
  • Ns. loi-monikko: ristilöetä ’ristejä’.
  • Yleiskielen liitepartikkelia -kin vastaa myös muoto, jossa alkukonsonantti on kadonnut tai sulautunut edelliseen konsonanttiin: nyttii ’nytkin’, minnäi ’minäkin’.[15]
  • Verbien liittomuodoissa ja kielteisessä menneessä ajassa käytetään NUT-partisiipin sijasta sen konsonanttivartaloista essiivimuotoa, jolle Matti Larjavaara on ehdottanut ruotsin kieliopin mallin mukaan nimitystä "supiini": on ottanna ’on ottanut’, ei tullunna ’ei tullut’.[16]

Savolaismurteita pidetään yleisesti sanastoltaan rikkaina, ja usein kiinnitetään huomiota savolaisten sanastolliseen luovuuteen eli ekspressiivisanojen runsaaseen käyttöön (köllykkä ’isokokoinen’, jämpyrä ’itsepäinen’) tai jopa uusien synonyymien keksimiseen (näköreiät ‘silmälasit’).[17] Erityisesti tässä mainitaan usein ns. koloratiivirakenteet (mennä jolkutti), joita kylläkin tavataan kaikkialla itämerensuomalaisissa kielissä.[18]

Savolaismurteet kulttuurissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisiä tunnettuja savolaismurteiden kirjallisia käyttäjiä oli 1800-luvulla omintakeinen suomen kielen esitaistelija Carl Axel Gottlund. Liberaalin kieli-ideologiansa mukaisesti Gottlund kannatti murrepiirteiden vapaata rinnakkaineloa kielessä ja itse kirjoitti vahvasti savolaisväritteistä kieltä, jota aikalaiset kuten Elias Lönnrot paheksuivat ja kauhistelivat.[19] Sittemmin savolaismurteita ovat käyttäneet monet suomalaiset kirjailijat, ehkä tunnetuimpana Kalle Väänänen. Savolaismurteiden kirjallista käyttöä tukee ja edistää Savon kielen seura.[20]

Sarjakuvat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarjakuvassa savolaismurteita on käytetty muiden muassa Jorma "Jope" Pitkänen sarjakuvassa Näkymätön Viänänen.

Elokuvat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useissa elokuvissa on kuultu savon murretta. Tunnettu savolaismurteen käyttäjä on näyttelijä Esa Pakarinen, jonka esittämistä hahmoista savon murretta puhuivat sekä lupsakka savolaismies Severi Suhonen että itse Pekka Puupää ensimmäisestä elokuvasta lähtien 1953. Muita tällaisia elokuvia on mm. Napapiirin sankarit.[21]

Musiikki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Savolaismurteita on Suomessa käytetty sekä taide- että kevyessä musiikissa. Taidemusiikista tunnetaan Aaro Jalkasen alkujaan virolaisen kuorolaulun sävelmään kirjoittama "Kallavesj". Kevyessä musiikissa savolaismurretta ovat käyttäneet muiden muassa säveltäjä ja sanoittaja Eino Kettunen, jonka tunnettuja savolaismurteella sanoitettuja kappaleita ovat muiden muassa Joensuun Elli ja 2000-luvulla myös internet-ilmiönä tunnetuksi tullut Ievan polkka, sekä näyttelijä Esa Pakarinen, jonka esittämiin tunnettuihin kappaleisiin kuluu muiden muassa Lentävä kalakukko, 1900-luvun loppuvuosikymmeninä savolaismurretta on käyttänyt lauluissaan laulaja-lauluntekijä Jaakko Teppo. Huumorimusiikkia savolaismurteella ovat esittäneet myös huumoriryhmä Halavatun papat, ja sen johtohahmo Jamppa Kääriäinen. Vuonna 2006 ensimmäisen pitkäsoittonsa julkaisi Verjnuarmu, joka omien sanojensa mukaan "yhistää mussiikissaan savon ylen kaaniin murteen raskaaseen tuomijopäevän soetantaan".

Tieteen kielenä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2013 Helsingin yliopistossa hyväksyttiin kokonaan savolaismurteella kirjoitettu kandidaatintutkielma[22]. Jani Koskisen itäisiin savolaismurteisiin kuuluvalla Keski-Karjalan seudun murteella kirjoitetun ”tutkiilman” aihe on saamelaiskielten vaikutus skandinaavisiin kieliin. Omien sanojensa mukaan Koskinen halusi tutkielmansa kielivalinnalla osoittaa, että ”suomen kirjakielj ei ou millään laila paremppoo tahe oikkiimppoo kieltä kunj mikkään murre, ja mikä tahhaa murre soppii mihen tahhaa käyttöyhteytteen”.[23] Vuonna 2018 Helsingin yliopistossa hyväksyttiin Koskisen niin ikään savolaismurteella kirjoittama pro gradu -tutkielma.[24][25][26]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Suomen murteet Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 8.8.2024.
  2. ↑ Artikkeli: Keski-Suomen murteet web.archive.org. 6.3.2016. Arkistoitu 6.3.2016. Viitattu 8.8.2024.
  3. ↑ Kallio, Petri: Päijät-Hämeen murteet idän ja lännen välissä Kaisla Kaheinen, Larisa Leisiö, Riku Erkkilä, and Toivo E. H. Qiu (eds.), Hämeenmaalta Jamalille: Kirja Tapani Salmiselle 07.04.2022, pp. 171-180. Helsinki.. 07.04.2022. Helsingin yliopiston kirjasto. Viitattu 8.8.2024.
  4. ↑ Palander, Marjatta: Karjalaa Liperin murteessa. Šulkkuni sanaine : kirjoituksia karjalasta ja vähemmistökielistä., 2022. Karjalan Sivistysseura. Artikkelin verkkoversio.
  5. ↑ a b Terho Itkonen: Välikatsaus suomen kielen juuriin. Virittäjä, 2.1.1983, 87. vsk, nro 2, s. 190–229. ISSN 2242-8828 Artikkelin verkkoversio. fi
  6. ↑ Nupponen, Anne-Maria: "Savon murre" savolaiskorvin: kansa murteen havainnoijana, s. 44-62. Joensuu: University of Eastern Finland, 2011. ISBN 978-952-61-0353-2 Teoksen verkkoversio (viitattu 10.8.2024).
  7. ↑ Kettunen, Lauri: Suomen murteet III A. Murrekartasto, s. Kartat 65–80. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1940. Teoksen verkkoversio.
  8. ↑ Kettunen, Suomen murteet, kartta 8.
  9. ↑ Kettunen, Suomen murteet, kartta 154
  10. ↑ Kettunen, Suomen murteet, kartta 158
  11. ↑ Kettunen, Suomen murteet, kartta 159
  12. ↑ Kettunen, Suomen murteet, kartta 2
  13. ↑ Kettunen, Suomen murteet, kartta 199
  14. ↑ Kettunen, Suomen murteet, kartat 141 ja 142
  15. ↑ Kettunen, Suomen murteet, kartta 30
  16. ↑ Larjavaara, Matti: Savolaismurteiden -(n)nA-supiini. Murteiden matkassa. Juhlakirja Alpo Räisäsen 60-vuotispäiväksi., 1995, s. 132-141. Joensuun yliopiston humanistinen tiedekunta.
  17. ↑ Nupponen 2011, s. 55.
  18. ↑ Vesa Jarva: Koloratiivirakenne itämerensuomalaisissa kielissä. Suomalais-Ugrilainen Seura, 2.8.2020. ISBN 978-952-7262-20-7 Teoksen verkkoversio (viitattu 10.8.2024). fi
  19. ↑ Kymmenen kohtaa aiheesta Carl Axel Gottlund ja kieli – Juvan kulttuurisivut juvankulttuurisivut.fi. Viitattu 8.8.2024.
  20. ↑ Savon kielen seura r.y. savonkielenseura.fi. 26.2.2024. Viitattu 8.8.2024.
  21. ↑ Iisakki Härmä: ”Elä häirihe, tiällä muataan” savonsanomat.fi – Savon Sanomat. Viitattu 13.5.2018.
  22. ↑ Koskinen, Jani: Saamelaisen interhverenssivaikutuksen merkitys kantinuavissiin kielliin ominaispiirtteihen kehityksessä: Jurij Kusmenkon Der Samische Einfluss auf die Skandinavischen Sprachen riittisessä tarkastelussa (PDF) mv.helsinki.fi. 12.2.2013. Arkistoitu 30.8.2017. Viitattu 7.2.2024.
  23. ↑ Jormanainen, Sari: Kantituatintutkiilma kirjutettu savolaismurttiilla Yle Uutiset. 22.3.2013. Viitattu 7.2.2024.
  24. ↑ Kanerva, Arla: Murreaktivisti kirjoitti gradunsa savoksi – ”Se on vähän sama kuin käyttäisi saamelaislakkia ajaakseen omaa asiaansa olematta itse saamelainen”, sanoo yliopiston dekaani. Helsingin Sanomat, 21.12.2018. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 21.12.2018.
  25. ↑ Saarikivi, Janne & Ajanki, Rigina: Murteen käyttö gradussa oli perusteltua. Helsingin Sanomat, 4.1.2019. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 4.1.2019.
  26. ↑ Koskinen, Jani: Kielen ja murttiin rajala: kieljmuuvon yhteiskunnalisen aseman muutos murttiista kieleks itämerensuomalaisessa kontekstissa (karjalan kielj, meän kielj, kainu ja võro) ja kysymys suomen murtteihen uhanalassuuvesta ja niihen aseman kehittämisestä. (Suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen pro gradu -tutkielma) Helsingin yliopisto, humanistinen tiedekunta, 2018. Teoksen verkkoversio (viitattu 7.2.2024).

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Savolaismurteet&oldid=22665869”