Sauna Arla

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sauna Arlan sisäänkäynti.

Sauna Arla oli vuosina 1929–2022 Helsingin Kalliossa toiminut yleinen sauna. Se sijaitsi osoitteessa Kaarlenkatu 15; sisäänkäynti sijainti Kaarlenkadun ja Helsinginkadun kulmassa porttikongin takana. Sauna Arla perustettiin palvelemaan maalta kaupunkiin muuttavan väestön hygieniatarpeita.

Sauna Arlan sisäänkäynti.
Sisätiloja

Sauna Arla lämmitettiin keskiviikosta sunnuntaihin. Kertalämmitteisessä biokaasulla toimineessa kiukaassa oli yli tuhat kiloa kiviä.[1] Arla oli Helsingin ainoa kaasulla lämmitetty yleinen sauna.[2] Kaupunkikaasuun kiukaat kytkettiin vuonna 1970.[3]

Sauna Arla toimi kahdessa kerroksessa: alakerrassa sijaitsivat naisten saunatilat ja yläkerrassa miesten. Kerrosten välillä sijaitsevassa portaikossa oli vaihtuva valokuvanäyttely. Saunassa kävi viikoittain pesijä ja kuppari.

2000-luvulla yleisten saunojen suosion kasvun myötä Sauna Arlan asiakaskunta nuortui. Aikaisemmin asiakkaina kävi lähialueen väki, sittemmin saunassa vierailtiin kauempaakin. Saunan omistajana ja isäntänä toimi vuosina 2006–2022 Kimmo Helistö.[4][5]

Vuoden 2022 kesätauon jälkeen saunaa ei enää avattu.[3] Koronapandemia ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan nostivat kaasun hintaa ja johtivat siihen, että Kimmo Helistö lopetti saunan pitämisen.[4]

Rakennuksen julkisivu on suojeltu. Museovirasto teki rakennussuojeluesityksen saunan sisätiloista ja kiinteästä sisustuksesta.[5] Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus määräsi Sauna Arlan ensimmäisen kerroksen sisätilat ja niiden kiinteän sisustuksen suojeltaviksi[6]. Elyn mukaan molempien kerrosten suojelusta olisi seurannut saunan omistavalle taloyhtiölle kohtuuttoman suuria kustannuksia.[7]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]