Sarjakuvan kielioppi
Sarjakuvan kielioppi tarkoittaa sarjakuvan muotoa, tekstiä ja kuvia ja niiden tulkintaa. Sarjakuva on taiteenlajina näköön perustuva. Yhdysvaltalainen sarjakuvataiteilija ja -teoreetikko Scott McCloud määrittelee sarjakuvan ”harkitussa järjestyksessä oleviksi rinnakkaisiksi kuvallisiksi tai muiksi ilmaisuiksi, joiden tarkoituksena on välittää informaatiota tai saada lukijassa aikaan esteettinen vaikutelma.[1] Ilmaisumuotona sarjakuva on monipuolinen. Paitsi että siinä yleensä yhdistyvät kuvallinen ja sanallinen kerronta, sillä on myös erityinen ilmaisukielensä, joka täytyy oppia voidakseen ymmärtää sarjakuvan merkitystä. Tätä ilmaisukieltä nimitetään sarjakuvan kieliopiksi.[2]
Ruudut ja tyhjä tila
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Scott McCloud toteaa ruutujen olevan sarjakuvan perusyksikköjä, jotka jakavat sarjakuvan aikaa ja tilaa.[3] Useimmiten ruudut ovat muodoltaan suorakulmaisia, joten eri muotoisilla ruuduilla voidaan korostaa tapahtumia: esimerkiksi pyöreä ruutu sisältää usein ratkaisevan käänteen. Ruutujen koolla ja leveydellä taas on yhteys tapahtumien kestoon: koko sivun levyistä vaakaruutua käytetään sarjakuvan alussa kiireettömän tunnelman luomiseen tai maiseman esittelyyn, nopeat tapahtumasarjat ilmaistaan kapeissa ruuduissa.[4] Ruudut ovat yleensä viivalla kehystettyjä, mutta niiden reunoja rikkomalla voidaan korostaa liikkeen voimaa tai kolmiulotteisuutta.[5]
Ruudun sisällä tärkeitä näkökohtia ovat kuvakulma ja rajaus. Useimmiten kuvakulma eli se taso, josta lukija katsoo kuvan maailmaa on silmäntaso eli etuperspektiivi. Vaihtelua tuovat tyypillisimmin alataso eli sammakkoperspektiivi, joka tuntuu usein uhkaavalta, ylätaso eli lintuperspektiivi, joka tuntuu usein turvalliselta, ja niin sanottu nukkekotiefekti, jossa sarjakuvan hahmot ovat aivan ruudun alarajalla. Sarjakuvissa käytetään myös erilaisia kuvakokoja yleiskuvista erikoislähikuviin. Elokuvan kielen termein voidaan tässä yhteydessä puhua kamerasta ja eri etäisyyksiltä kuvaamisesta.[6]
Sarjakuvaruutua sommitellessa tulee ottaa huomioon kuvasisällön lisäksi myös puhe- ja ajatuskuplat, tekstilaatikot sekä äänitehosteet. Lisäksi täytyy huomioida ympäröivät ruudut, sillä sarjakuvaruutu on vain yksi osa ruuturivin tai kokonaisten sivujen kokonaisuutta.[7]
Ruutujen väliin jäävästä tyhjästä tilasta käytetään nimitystä välipalkki. Tyhjät tilat lukija täydentää mielikuvituksensa avulla, luoden sarjakuvasta johdonmukaisen kokonaisuuden. Siksi McCloudin mukaan sarjakuvasta voidaan puhua täydentämisen taiteena.[8] Kerronta voi siirtyä ruudusta ruutuun kuudella eri tavalla: hetkestä hetkeen, toiminnasta toimintaan (yleisin tapa), kohteesta kohteeseen, kohtauksesta kohtaukseen, näkökulmasta näkökulmaan sekä siirtymä, jossa ruutujen välillä ei tunnu olevan mitään loogista seuraussuhdetta. Usein siirtymä voi edustaa montaa eri tyyppiä yhtä aikaa, joten jaottelu on karkea, mutta selkeydessään hyvin havainnollinen.[9]
Teksti ja puhekuplat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sarjakuva koostuu kuvien lisäksi yleensä myös kirjoitetusta tekstistä. Tekstiä on otsikossa, hahmojen käymässä keskustelussa ja sisäisissä ajatuksissa sekä tarvittaessa selostavissa väliteksteissä ja ääniä kuvaavissa tehosteteksteissä. Lisäksi löytyy tekijän allekirjoitus.[10]
Sarjakuvahahmojen keskustelu esitetään yleensä puhekuplien sisällä. Puhekuplasta lähtevä väkänen ilmaisee lukijalle, kuka henkilöistä on äänessä. Joskus myös kuplan muoto ja ääriviiva paljastavat puhujan äänensävyn ja tunnetilan. Siinä missä huutavan henkilön painokkaat vuorosanat on kirjoitettu suurella ja paksulla kirjasinlajilla, symboloi katkoviivalla piirretty puhekupla kuiskaamista. Ajatuskupla eroaa puhekuplasta pehmeämpien kaariensa ansiosta. Keskustelun lisäksi sarjakuvissa voi esiintyä myös televisiosta tai muista sähköisistä lähteistä tulevaa puhetta, jota kuvataan esimerkiksi sahalaitaisen kuplan avulla. Kaikki kuplat on yleensä pyritty suunnittelemaan niin, että ne voi vaivatta lukea oikeassa järjestyksessä. Useimmiten länsimaisessa sarjakuvassa edetään aikajärjestyksessä vasemmalta oikealle.[11]
Sarjakuvissa voi olla myös kertovaa tekstiä, joka tavallisimmin sijoitetaan omalle rajatulle alueelleen ruudun alareunaan. Tällainen tekstilaatikko selventää tapahtumia, joita ruuduissa ei esitetä, ja mahdollistaa näin kerronnan tiivistämisen. Yleensä kyse on ajallisista tai paikallisista siirtymistä, joista esimerkkinä voisi mainita tekstilaatikon ”Samaan aikaan toisaalla”.[12]
Monesti sarjakuvissa käytetään myös onomatopoeettisia efektejä eli merkitään erilaisia ääniä (esimerkiksi pam, viuuuh, räts, auoorgh!, tosin joskus myös suomalaisissa sarjakuvissa englannin kielellä: bang, crash, boom jne.). Koska sarjakuvissa äänetkin on välitettävä kuvallisen ilmaisun kautta, myös ilmausten graafinen asu, koko ja muoto ovat tärkeitä.[13] Japanilaisessa sarjakuvassa käytetään suurta määrää onomatopoeettisia sanoja, joista jotkut kuvaavat myös tapahtumia, jotka eivät aiheuta kuultavaa ääntä. Tällaisia sanoja ovat esimerkiksi gaku-gaku, joka viittaa pelosta vapisemiseen, ja tuijottamista tarkoittava jiro-jiro.[14]
Kuvat ja merkkikieli
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sarjakuvassa kuva ja teksti ovat useimmiten toisistaan riippuvaisia.[15] Kuvia voidaan kutsua niin sanotuiksi kuvallisiksi ikoneiksi, jotka muistuttavat henkilöitä, paikkoja, asioita tai ajatuksia. Ikoneita ovat niin realistiseen tyyliin piirrettyjen sarjakuvien henkilöt kuin humorististen sarjakuvien karikatyyrihahmotkin.[16] McCloud muistuttaa sarjakuvahahmoihin sisältyvän kuitenkin aina edes ripaus pilapiirräntää, mitä hän ei suinkaan pidä lukijoiden samastumista ja osallistumista estävänä vaan pikemminkin lisäävänä tekijänä. Taustat sen sijaan kuvataan usein realistisemmin.[17]
Sarjakuvalla on oma merkkikielensä, joka sisältää monenlaisia kuvallisia symboleja: kuvia ja viivoja. Puhekuplien sisään piirretyillä kuvasymboleilla voidaan korvata puheosuuksia, esimerkiksi hehkulampulla uutta ajatusta, Z-kirjaimella kuorsausta ja pääkallolla kiroilua. Tähdet taas symboloivat kipua, poreilevat kuplat humalatilaa. Useimmiten siis ilmaistaan sarjakuvahahmon tunnetilaa tai mielenliikkeitä. Myös kielikuvia ja vertauksia voidaan kuvittaa, esimerkiksi ”tappavan katseen” voi ilmaista sarjakuvahahmon katseen linjalla olevilla veitsillä.[18] Kuvallisia symboleja näyttää olevan eniten huumori- ja seikkailusarjakuvissa, kun taas niin sanotut vakavammat sarjakuvat pyrkivät niiden vähäiseen käyttöön.[19]
Kuvien lisäksi myös erilaisilla viivoilla on sarjakuvissa tärkeä tehtävänsä. Ensinnäkin viivat korostavat henkilöiden tunnetilojen muutosta. Liikettä taas ilmaistaan niin sanotuilla vauhtiviivoilla, joskin myös hahmojen liikesuunnan ja katseen avulla.[20] Liikettä voi ilmaista paitsi ruudun sisällä, myös täydentämällä ruudusta ruutuun.[21] Lisäksi piirtäjän käyttämällä viivan tyylillä on oma sanomansa.[22] Omaa kieltään puhuvat myös sarjakuvissa mahdollisesti käytettävät värit, joissa suositaan selkeitä, kirkkaita perusvärejä.[23]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Herkman, Juha (toim.): Ruutujen välissä. Näkökulmia sarjakuvaan. Tampere: Vastapaino, 1996. ISBN 951-44-4072-2
- Herkman, Juha: Sarjakuvan kieli ja mieli. Tampere: Vastapaino, 1998. ISBN 951-768-032-5
- Hänninen, Harto & Kemppinen, Petri: Lähtöruutu sarjakuvaan. Helsinki: Yle, 1994. ISBN 951-43-0625-2
- McCloud, Scott: Sarjakuva, näkymätön taide. ((Understanding Comics, 1993.) Suomennos: Jukka Heiskanen) Helsinki: Good Fellows, 1994. ISBN 951-96265-2-2
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ McCloud 1994, s. 9.
- ↑ Herkman 1998, s. 67–68.
- ↑ McCloud 1994, s. 99.
- ↑ McCloud 1994, s. 101–102.
- ↑ Hänninen & Kemppinen 1994, s. 89.
- ↑ Herkman 1998, s. 28–29.
- ↑ Hänninen & Kemppinen 1994, s. 95.
- ↑ McCloud 1994, s. 86–87.
- ↑ McCloud 1994, s. 70–72.
- ↑ Herkman 1998, s. 40.
- ↑ Hänninen & Kemppinen 1994, s. 82–83.
- ↑ Herkman 1998, s. 41.
- ↑ Hänninen & Kemppinen 1994, s. 85.
- ↑ Izawa, Eri: What's Lost in the Translation? mit.edu. Viitattu 12.1.2012. (englanniksi)
- ↑ McCloud 1994, s. 156.
- ↑ McCloud 1994, s. 27–29.
- ↑ McCloud 1994, s. 42.
- ↑ Hänninen & Kemppinen 1994, s. 86–87.
- ↑ Hänninen & Kemppinen 1994, s. 88.
- ↑ Herkman 1996, s. 44–46.
- ↑ McCloud 1994, s. 16.
- ↑ McCloud 1994, s. 124.
- ↑ Esimerkiksi McCloud 1994, s. 123.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Eisner, Will: Comics & Sequential Art. Tamarac: Poorhouse Press, 1985. ISBN 0-9614728-1-2 (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kielioppi (Arkistoitu – Internet Archive). Sarjakuvantekowiki.