Sarakatsaninkoira
| Sarakatsaninkoira | |
|---|---|
 |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
 Bulgaria |
| Määrä |
Suomessa ei yhtään, Bulgariassa 150–200 |
| Rodun syntyaika | 3000 eaa |
| Alkuperäinen käyttö | laumanvartija, rajavartiokoira |
| Nykyinen käyttö | laumanvartija, vahti- ja perhekoira[1] |
| Elinikä | 12 vuotta[1] |
| Muita nimityksiä | Karakachansko Kuche, Karakachan Mecho, Karakachanka, Karakachanska Ovcharka, Karakachan, Karakachan Shepherd, Karakatschan, Karakachanska Sobaka, Ciobănesc Sărăcăcian, Balgarsko Ovcharko Kuche, Berger Bulgare, Thracian Mollos |
| FCI-luokitus | ei, Bulgariassa ryhmä 2 |
| Ulkonäkö | |
| Paino | uros 40–55 kg, narttu 30–45 kg |
| Säkäkorkeus | uros 63–75 cm, narttu 60–69 cm |
| Väritys | kaksi- tai kolmivärinen laikuin; halutuimmat mustavalkoinen ja valkomusta |
Sarakatsaninkoira on bulgarialainen koirarotu, joka tunnetaan myös nimillä sarakatsaninpaimenkoira (каракачанска овчарка, karakachanska ovcharka), traakianmolossi ja karakachan (каракачанка, karakachanka). Vuonna 2011 bulgarialaisen populaation koko oli 150–200 yksilöä, joista uroksia 120 ja narttuja 80.[2]
Ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä].jpg)
Sarakatsaninkoira on kookas, pitkäkarvainen, massiivinen ja lihaksikas. Sukupuolileima on selvä. Urosten säkäkorkeus on 63–75 cm (keskiarvo 65 cm[2]) ja narttujen 60–69 cm (keskiarvo 63 cm[2]). Urokset painavat 40–55 kg (keskiarvo 45 kg[2]) ja nartut 30–45 kg (keskiarvo 35 kg[2]). Kallo on leveä ja massiivinen ja otsapenger näkyvä muttei liian korostunut. Kuono on massiivinen, tyvestä paksu, kuonon kärkeä kohden hyvin loivasti kapeneva ja kalloa lyhempi. Leuat ovat vahvat ja hampaissa on leikkaava purenta. Silmät ovat pienet, syvät ja vinoasentoiset. Niiden väritys on tumma tai pähkinänruskea karvapeitteen sävystä riippuen. Katse on tuima, varma, älykäs ja luja. Korvat ovat melko pienet, alaskiinnittyneet, v:n muotoiset, riippuvat ja kallonmyötäiset.
Karvamuunnoksia on kaksi: 1) pitkäkarvainen: karvan pituuden tulisi rungossa olla yli 12 cm 2) lyhytkarvainen: karvan pituuden tulisi rungossa, niskassa ja raajoissa olla alle 12 cm
Niskassa, ylälinjassa, takapäässä, raajojen takaosissa ja hännässä karva on pitkää ja karheaa. Peitinkarva on suoraa ja jäykkää. Päässä ja raajojen etuosissa karva on lyhyttä ja ihonmyötäistä. Alusvilla on raskas. Karvapeite on joko kaksi- tai kolmivärinen ja siinä on laikkuja. Toivotuimmat ovat selvästi erottuvat mustat laikut valkoisella pohjalla tai suuret valkoiset laikut tummalla pohjalla.
Luonne ja käyttäytyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sarakatsaninkoiran rohkeus ja omanarvontunto yhdistettynä sen uskomattomaan uskollisuuteen tekevät siitä korvaamattoman ystävän ja apulaisen. Se on hyvin reviiritietoinen ja koska se on läheinen vartioimansa lauman kanssa, siitä tulee huomattavan aggressiivinen jos laumaa uhataan. Jos muukalainen yrittää siirtää eläimen pois laumasta, siitä tulee äärimmäisen aggressiivinen. Tästä huolimatta lauman kulkiessa kylän halki koira kulkee tyynesti sen perässä kiinnittämättä huomiota ihmisiin.[3]
Alkuperä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sarakatsaninkoira on yksi Euroopan vanhimmista roduista. Sen esi-isät alkoivat muodostua roduksi jo kolmannella vuosituhannella eaa. Se polveutuu muinaisista balkanilaisista kesykoirista traakialaisten ajoilta lähtien. Muinaisista traakialaisista aarteista löydettiin suurten, pitkäkarvaisten, kippurahäntäisten vahtikoirien kuvia ja heidän koiriensa uskotaan olleen sarakatsaninkoiran kantakoiria.[4] Traakialaiset olivat Balkanin niemimaan vanhimmat asukkaat, jotka tunnetaan karjankasvattajina ja joita Herodotus kuvaili 'runsaslukuisimmaksi kansaksi intialaisten jälkeen'.
Koira on nimetty kreikkalaisen, myös muihin Balkanin maihin levittäytyneen sarakatsani-paimentolaisheimon mukaan. Vanhanaikaisten karjankasvatusperinteidensä ansiosta he onnistuivat säilyttämään muutaman Euroopan vanhimmista kesyeläinroduista: sarakatsaninlammas, sarakatsaninhevonen ja sarakatsaninkoira.
Tämän vuoristokoiran alkuperäinen tehtävä oli vartioida karjaa. Tyypillisenä karjan ja omaisuuden vartiointiinjalostettuna molossikoirana se ei epäröi taistella susia ja karhuja vastaan puolustaakseen omistajaansa ja perhettään vaaran uhatessa. Aiemmin sitä käytettiin myös armeijan rajavartiokoirana. Nykyisin sitä käytetään lähinnä laumanvartijana ja omaisuuden vahtina. Suurimmat puhdasrotuiset, laumaa vartioivat työlinjaiset sarakatsaninkoira-kannat löytyvät Bulgariasta ja Yhdysvalloista.
Sarakatsaninkoira mainitaan joidenkin bulgarialaisten klassikkokirjailijoiden teoksissa, kuten Yordan Yovkovin, Georgi Raitchevin ja Yordan Radichkovin. Vuonna 1938 H.B. Peters kirjoitti siitä saksalaisessa koiralehdessä Zeitschrift für Hundeforschung [Zentralblatt für Kleintierkunde und Pelztierkunde Kleintier und Pelztier, Verlag Dr. Paul Schöps, Leipzig].
Rodun ensimmäinen tutkija oli Todor Gajtandjiev, joka esitti sille rotumääritelmää 1970-luvulla. Virallinen rotumääritelmä kirjoitettiin vuonna 1991 ja vuonna 2005 Eläinrotujen Valtionkomissio hyväksyi rodun Bulgarian Tasavallan Maatalousministeriön kanssa. Se on nyt kotimaassaan virallisesti vanha bulgarialainen alkuperäisrotu ja se luokitellaan siellä ryhmään 2: Molossit.
1960-luvulla Bulgarian susikanta putosi noin 100 yksilöön, koska niitä metsästettiin ja myrkytettiin laajalti, mikä vaikutti myös sarakatsaninkoiran populaation harvinaistumiseen. 1900-luvun lopulla susikanta nousi 800 yksilöön, mikä on myös lisännyt susien hyökkäyksiä karjan kimppuun, ja Bulgarian metsäkomitea kannattaa susikannan harventamista 150-200 yksilöön. Myrkytystä on jälleen ehdotettu ratkaisuksi, mutta paikallinen biodiversiteetin suojelusjärjestö Semperviva on sitä vastaan ja uskoo karjan suojelemisen olevan ratkaisu, jonka ansiosta susia ei tarvitse myrkyttää. Tämän vuoksi Semperviva tukee sarakatsaninkoirien kasvattamista ja jakaa niitä ilmaiseksi paikallisille paimenille.[5]
1900-2000-lukujen vaihteessa muutamia sarakatsaninkoiria vietiin Yhdysvaltoihin, missä niitä kasvatetaan Circle Z Farm -maatilalla Oklahomassa.[5]
Sarakatsaninkoiraa käytetään nykyisin myös uusien rotujen luomiseen. Viimeisten 15 vuoden aikana amatööriharrastajat ovat jalostaneet sen pohjalta uutta, kookasta näyttelykoiraa nimeltä bulgarianpaimenkoira. Kyseessä on tulos sarakatsaninkoiran risteyttämisestä kaukasiankoiran, keskiaasiankoiran, moskovanvahtikoiran, bernhardinkoiran, landseerin, newfoundlandinkoiran ja muiden jättirotujen kanssa. Päämääränä on luoda jättimäinen, raskas koira joka muistuttaa väritykseltään vanhaa alkuperäistä sarakatsaninkoiraa. Tätä uutta risteytysrotua jalostetaan lähinnä valtavaksi lemmikiksi. Jotkut virheellisesti sekoittavat vanhan alkuperäisen sarakatsaninkoiran tähän uuteen bulgarianpaimenkoiraan.
Kuuluisia rodunedustajia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Bulgarian pääministeri Boiko Borisov lahjoitti sarakatsaninkoiran nimeltään Buffy Venäjän pääministerille Vladimir Putinille vuonna 2010.
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Karakachan-karakachansko kuche
- BBPS Semperviva
- National pride on four legs (Arkistoitu – Internet Archive)
- VHB-Dutch Kennel Club
- Karakachan picture gallery[vanhentunut linkki]
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Becker, I. (2013). Hunderassen - Alle Hunderassen dieser Welt (eBook). Kai Bruchmann. ISBN978-3-00-037374-9.
- ↑ a b c d e Domestic Animal Diversity Information System. Haettu 1.3.2013.
- ↑ Sider Sedefchev: The Karakachan Dog - Continuation of an old Bulgarian Tradition (Arkistoitu – Internet Archive) in: CDPNews No 9, December 2005
- ↑ BIOTECHNOL. & BIOTECHNOL. EQ. 23/2009/SE XI ANNIVERSARY SCIENTIFIC CONFERENCE SPECIAL EDITION/ON-LINE KARYOLOGICAL DATA ABOUT THE BULGARIAN NATIVE DOG BREED “KARAKACHAN DOG” (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b Morris, Desmond. Dogs - The Ultimate Dictionary of Over 1000 Dog Breeds, s. 389-390. Trafalgar Square, 2008: North Pomfret, Vermont.
