Samothrakeion

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Samothrakeion
Samothrakeionin rauniot.
Samothrakeionin rauniot.
Sijainti Delos, Kykladit, Etelä-Egean saaret
Kreikka Kreikka
Koordinaatit 37°23′52″N, 25°16′11″E
Rakennustyyppi pyhäkkö
Valmistumisvuosi noin 400–300 eaa.
Tyylisuunta doorilainen
Osa Unescon maailmanperintökohdetta
Delos
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Samothrakeion oli antiikin aikainen pyhäkkö Deloksen saarella Kreikassa. Sen rauniot ovat osa Deloksen arkeologista aluetta, joka on Unescon maailmanperintökohde. Tarkemmin kohde on osa Kýnthos-vuoren länsirinteen aluetta.[1][2]

Samothrakeionin rauniot.

Samothrakeion rakennettiin alun perin klassisella kaudella tai hellenistisen kauden alussa noin vuonna 400–300 eaa. Pyhäkkö oli omistettu kabiireina ja Suurina jumalina tunnetuille Samothraken mysteerikultin jumalille. Rakennus sijaitsi Kýnthoksen rinteessä Deloksen teatterin koillispuolella. Sen ympärystössä olivat muun muassa niin kutsuttu Inopoksen talo sekä kolme Serapeionia.[1]

Rakennus oli pieni doorilaista tyyliä edustanut temppeli. Siinä oli pronaos, jonka edessä oli neljä doorilaista pylvästä, ja naos eli cella, joka oli pituuttaan leveämpi.[1][2]

Noin vuonna 102–101 eaa. Helianaks, Poseidon Aisioksen ja Suurten jumalten pappi, liitti pyhäkköön niin kutsutun Mithridateen muistomerkin. Se oli sijoitettu heti varsinaisen Samothrakeionin koillispuolelle niin, että se tukki osan sen pylväikkösisäänkäynnistä. Muistomerkki koostui neliönmuotoisesta kammiosta, jossa oli Mithridateen patsas. Julkisivussa oli kaksi joonialaista pylvästä. Muistomerkin friisiin oli kuvattu Mithridateen sotapäälliköitä ja liittolaisia.[2][3]

  1. a b c Delos, Samothrakeion Perseus. Viitattu 24.10.2016.
  2. a b c Stillwell, Richard & MacDonald, William L. & McAllister, Marian Holland (toim.): ”Delos, Greece”, The Princeton Encyclopedia of Classical Sites. Princeton, N. J.: Princeton University Press, 1976. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  3. Delos, Monument of Mithradates Perseus. Viitattu 8.11.2016.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]