Salaojituskone

Salaojakone

Salaojakone 1940-luvulta.

Salaojituskone (salaojakone) on teloilla tai kumipyörillä kulkevaan runkoon rakennettu laite, jolla tehdään noin 15-30 cm leveää, Suomessa keskimäärin metrin syvyistä salaojaa. Salaojan pohjalle asennetaan ojan tekemisen yhteydessä salaojaputki. Salaojaputket ovat nykyisin lähes yksinomaan muovista valmistettuja. Aikaisemmin salaojituksessa käytettiin tiilestä valmistettua putkea. Tiiliputken käyttö hiipui 1970-luvulla ja korvautui kokonaan muoviputkella 1990-luvulle tultaessa.

Salaojakoneita käytetään peltosalaojituksen tekoon, rakennussalaojitus tehdään useimmiten kaivinkoneilla. Useimmiten salaojasuunnitelman tekee salaojitussuunnittelija ja varsinaisen työn salaojitusurakoitsija.

Koneellisen salaojakaivun historia

Ensimmäiset putkelliset salaojat on Suomessa tehty 1800-luvun puolenvälin tienoilla tiiliputkilla. Tätä ennen peltojen pinnanalaisessa kuivatuksessa on erityisesti Itä-Suomessa käytetty paikoin mm. risu- ja kivisalaojia, joiden käytöstä on merkkejä jo 1600-luvulta lähtien.

Ensimmäiset salaojat kaivettiin käsin lapiolla. Ensimmäiset salaojakoneet tulivat Suomeen 1920-luvulla, muuta niiden käyttö jäi vähäiseksi. Toisen maailmansodan jälkeen koneellinen kaivu vauhdittui mm. amerikkalaisten armeijakäyttöön suunniteltujen puolitela-autojen perään rakennetuilla salaojankaivuyksiköillä. 1960-luvulta alkaen salaojakoneita valmistettiin Suomessa teollisessa mittakaavassa. Suomalaisvalmisteiset salaojakoneet olivat yleensä traktorirunkoon rakennettuja.

Suomalainen salaojakonevalmistus loppui 1990-luvun alussa. Suomessa on yhä käytössä useita kotimaisia kaivavia salaojakoneita, mutta nykyisin salaojakoneet ovat enenevässä määrin alankomaalaista tai britannialaista alkuperää. Nämä koneet ovat tela-alustaisia ja alusta alkaen salaojituskäyttöön suunniteltuja ja valmistettuja.

Salaojakonetekniikka

Nykyisin käytössä on kahta salaojakonetyyppiä, kaivavia ja aurasalaojakoneita. Kaivava salaojakone kaivaa maahan kapean kaivannon, jonka pohjalle putki lasketaan. Kaivu tapahtuu joko kaivuketjun ja siihen kiinnitettyjen kauhojen avulla tai kiinteän kaivupyörän avulla, jonka ulkokehällä on kaivuterät. Aurakone puolestaan tekee maahan viillon, jonka pohjalle salaojaputki lasketaan. Suomessa käytössä olevat aurasalaojakoneet ovat pystyaura-tyyppiä, jolloin viillon tekevä aura on pystysuorassa maanpintaan nähden. Kivettömämmillä mailla erityisesti Keski-Euroopassa ja Yhdysvalloissa on käytössä myös ns. delta-aura, jossa putken laskeva aura on V:n muotoinen. Suomessa delta-auran käyttöä rajoittaa ajoittaisen kivisyyden lisäksi salaojasoran yleinen käyttö putken ympärysaineena.

Vanhempien salaojituskoneiden salaojan syvyydensäätö toimii "sihtikeppien" avulla. Salaojasuunnittelija "punnitsee" eli mittaa pellon korkeuserot ja laittaa sihtikepit valmiiksi niin, että salaojituskoneen kuljettaja tietää mihin syvyyteen tekee salaojaa.

Nykyiset salaojituskoneet tekevät salaojan korkeussäätöä laserin avulla seuraavalla tavalla:

• Lasermajakka pystytetään pellolle näköetäisyydelle salaojakoneesta
• Salaojituskoneen laserlähetin nollataan salaojan lähtöpisteestä ja se automaattisesti tarkkailee korkeuttaan koko ojankaivun ajan. Siten saadaan tarkkailtua salaojan korkeutta tietyltä tasolta koko matkalta, mistä on hyötyä esimerkiksi epätasaisilla pelloilla.

Salaojitus lyhyesti

Pääartikkeli: Salaoja

Salaojituksen tarkoituksena on kuljettaa vettä pois avo-ojattomilta pelloilta. Suomessa salaojituksessa käytetään yleisesti kokoojaputkia. Peltoon tehdään kokooja, jonka kautta vesi poistuu laskuaukon kautta kaivon, avo-ojaan tai muuhun paikkaan. Kokoojaan liitetään imuojat, joiden avulla vesi kerätään muualta pellolta pois. Salaojalle määrätään yleensä jokin kaato, eli kuinka paljon on veden pudotus (tasoon nähden), pudotus riippuu ojanpituudesta ja pellosta, yleensä 0,2–1 prosentin luokkaa.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Salaojituskone Wikimedia Commonsissa

• Salaojayhdistys
• Salaojien kunnossapito-opas