Sakari Pinomäki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sakari Pinomäki (5. marraskuuta 1933 Ylöjärvi29. heinäkuuta 2011) oli suomalainen keksijä ja metsätalousneuvos. Pinomäkeä pidetään koneellisen puunkorjuun uranuurtajana Suomessa ja hänellä oli kaikkiaan noin 50 suomalaista ja ulkomaista patenttia nimissään.

Pinomäki valmistui metsäteknikoksi Kurun metsäopistosta 1959 ja hän kävi myös yksivuotisen Työtehoseuran konekurssin. Vuonna 1964 Pinomäki perusti Kommandiittiyhtiö S. Pinomäki nimisen yrityksen, joka toimi aluksi Hyvinkäällä mutta siirtyi sitten Ylöjärvelle.

Pinomäki kehitti muun muassa seuraavia laitteita koneelliseen puunkorjuuseen:

  • maataloustraktoriin liitetty puiden runkojen kuorimakone Pino-Teho.
  • Pika-50 Metsähallituksen hakkuissa Savukoskella maaliskuussa 1972. 6x9 mustavalkonegatiivi. Kuvaaja Mauno Mannelin
    PIKA 50 monitoimihakkuukone valmistui 1968, siinä hydraulinen radio-ohjattava vinssi syötti puurungot karsinnan ja rungon katkaisun tekevälle laitteelle.
  • PIKA 75 valmistui 1975, se oli ensimmäinen tukki- ja pinotavaraa tekevä harvesteri, joka kaatoi ensin puun ja sen jälkeen karsi, katkoi ja lajitteli sen ilmassa puomin päällä. Pika 75:ssä oli ensimmäistä kertaa apteerausautomatiikka (Pikamat-mittauslaite), joka mittasi puun ja laski sen perusteella rungon parhaimman katkontavälin.
  • Yhdistelmäkone joka kaatoi, karsi ja katkaisi puut sekä siirsi lopuksi katkaistut rungot koneessa olevalle kuljetuslavalle. Yksi kone saattoi näin tehdä kaiken työn ja metsämaaston vaurioituminen oli myös vähäisempää.
  • Risupaalain joka kerää metsästä polttolaitoksille toimitettavat risut ja tekee niistä helposti kuljetettavia paaleja.

Pinomäki kehitti useat koneensa yhteistyössä Nokia Oy:n metsäosaston kanssa. Hän kehitti hydraulisia venttiileitä (Paralcon) joiden ansiosta metsätyökoneet tarvitsivat vähemmän moottoritehoa hydraulisten puomien liikuttamiseen ja polttoaineen kulutus oli pienempi.

Muutkin metsäkonevalmistajat kuten Timberjack, Ponsse ja Valmet alkoivat kopioida Pinomäen kehittämiä ratkaisuja ja toivat markkinoille vastaavanlaisia koneita.

Pinomäen perheyrityksen yritystoiminta ja tuoteoikeudet myytiin vuonna 2004 Erkki Kareen hallitsemalle Pinox Oy:lle ja samalla toiminnot jaettiin kahdelle yhtiölle niin että MetPro oy hoiti osien valmistuksen, koneistuksen ja levytyöt kun taas Pinox Oy vastasi kokoonpanosta, tuotekehityksestä ja markkinoinnista. Keväällä 2008 Pinox Oy myytiin venäläiselle Petroskoissa toimivalle Harvy Forestille. Pinox haettiin saman vuoden lopulla konkurssiin ja ruotsalainen Thomas Axelsson osti konkurssipesän jäämistön.[1]

  1. Pika/Pinox metsäkoneiden historian viimeistä (?) lukua kirjoitettiin Kurikassa (pdf) (s.37) Metsä Trans. 2012 nro 3. Arkistoitu 2.4.2015. Viitattu 3.3.2015.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]