Saddukeukset
Saddukeukset eli saddukealaiset olivat juutalainen uskonnollis-poliittinen ryhmä, joka syntyi noin 150 eaa. ja vaikutti aina Jerusalemin hävitykseen asti 70 jaa.[1]
Saddukeukset olivat kehittyneet vanhasta pappisylimystöstä. He ottivat nimensä luultavasti kuningas Salomon ylipapilta Zadokilta, joka oli Jerusalemin temppelin esimies. Saddukeukset tähdensivät Tooraa ainoana sitovana lakina ja vastustivat farisealaisia, toista tuon ajan merkittävää ryhmää. Saddukeukset kiistivät farisealaisten uskon enkelien ja henkien olemassaoloon sekä sielun elämään kuoleman jälkeen. Saddukeukset eivät myöskään uskoneet siihen, että Jumala olisi puuttunut ihmeiden kautta ihmisten elämään. Saddukeukset torjuivat suullisesti välitetyt perinnäissäännöt, ja he alistivat ihmisen valinnanvapauden Jumalan kaitselmukselle. He eivät hyväksyneet myöskään ylösnousemusta.[1]
Saddukeukset hävisivät kansansuosiossa farisealaisille, koska he toimivat yhteistyössä juutalaisuuteen nähden pakanallisen Rooman hallinnon kanssa, olivat myötämielisiä hellenistiselle kulttuurille ja olivat varakkaina yläluokkaisina kaukana tavallisen kansan elämästä. Saddukeusten motiiveihin sopi hyvin yhteistyö Rooman miehittäjähallinnon kanssa, koska se takasi heidän oman asemansa säilymisen. Heidät esitetään Uudessa Testamentissa Jeesuksen vastustajina.
Kun roomalaiset hävittivät vuonna 70 Jerusalemin temppelin, saddukeukset menettivät merkitystään, sillä heidän uskonkäsityksensä olivat olleet tiiviisti sidoksissa temppeliin ja juutalaisten omaan valtioon. Heillä ei ollut myöskään kansan tukea takanaan, sillä useimmat juutalaiset pitivät heidän oppejaan ja laintulkintaansa liian ankarina.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Terhart, Franjo & Schulze, Janina: Nykymaailman uskonnot, s. 218. ((Weltreligionen, 2007.) Suomentaneet Eetu Nieminen ja Aatos Hiltunen) Bath: Parragon, 2007. ISBN 978-1-4075-1183-2