Saatana kutsuu minua
| Saatana kutsuu minua | |
|---|---|
 |
|
| Ohjaaja | Marja-Liisa Huhta |
| Käsikirjoittaja | Marja-Liisa Huhta |
| Säveltäjä | Seppo Korhonen |
| Kuvaaja | Tommi Lipponen |
| Pääosat |
Kirsi Ringbom Sari Juhantalo Satu Huhta Laura Saresmaa |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Suomi |
| Tuotantoyhtiö |
Kirkon tiedotuskeskus, KT Kirkon AV-toimitus |
| Ensi-ilta | 16.11.1994 (Yle TV1) |
| Kesto | 27:07 |
| Alkuperäiskieli | suomi |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Saatana kutsuu minua on Marja-Liisa Huhdan ohjaama ja Kirkon AV-toimituksen tuottama lyhyt valistuselokuva vuodelta 1994.[1] Sitä markkinoitiin dokumenttina,[2] mutta suuri osa elokuvasta on käsikirjoituksen mukaan näyteltyä tarinankerrontaa.[3][1] Saatetekstin mukaan ”ohjelma kertoo kuinka tavallinen nuori huomaamattaan joutuu mukaan saatananpalvojien toimintaan” ja perustuu ”liikkeessä mukana olleen tytön kokemuksiin”.[1] Toimintaan kuuluu huumeiden käyttöä ja pakottamista rikollisuuteen. Kolmen vuoden jälkeen päähenkilö joutuu mielisairaalaan.[3]
Lyhytelokuvan taustalla vaikutti Yhdysvalloista 1990-luvun alussa Suomeen levinnyt saatananpalvontapaniikki. Se oli salaliittoteoria, joka väitti saatananpalvojien salaisen kultin hyväksikäyttävän lapsia ja nuoria. Videokasetista tuli suosittu, ja sitä myytiin ja vuokrattiin kouluihin suuria määriä. Ohjelmaa katsottiin muun muassa uskonnontunneilla, ja vuoteen 1996 mennessä siitä oli tullut kirkon myydyin video. Lyhytelokuva näytettiin myös kolmesti Ylen televisiokanavalla, joista kaksi kertaa Koulu-TV:ssä.[2][4]
Sisältö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Saatana kutsuu minua alkaa näkymällä mielisairaalan huoneeseen, jonka lattiapatjalla reuhtoo nuori nainen. Carmina Burana -kuoroteos tuo filmiin kauhuelokuvan tuntua. Kuva siirtyy Tampereen Hämeenkadulle, jossa nuoret viettävät viikonloppuyötä. Äiti alkaa kertoa tyttärensä tarinaa, joutumisesta saatananpalvojien toimintaan. Äiti esiintyy omana itsenään, tytärtä ja nuoria saatananpalvojia esittävät tamperelaiset harrastajanäyttelijät. Ääniraidalla tyttö kertoo kokemuksistaan huokaillen ahdistuneesti.[4][5]
Elokuvan päähenkilö Minna on elokuvan alussa 11-vuotias, partiota harrastava tyttö, jota kiusataan koulussa. ”Kun Sepi kävi mun kimppuuni, yks Elli tuli sit puolustaan mua. Se kysy multa, et haluunks mä tulla yhtä voimakkaaks kun se. Totta kai mä halusin.” Ellillä on mustat hiukset, bändipaita ja musta nahkatakki. Myös Minna värjää tukkansa mustaksi ja paiskaa kotona Raamatun lattialle. Koulunkäynnin sijasta hän alkaa hengailla uusien kaveriensa kanssa. Hän tutustuu spiritismin peluuseen ja kauhuelokuviin. Sepi osoittautuu nuorisojengin johtajaksi. Jengi suorittaa saatanallisia rituaaleja ja uhraa verta Saatanalle. Metsissä, hautausmailla ja pimeissä huoneissa pidetyissä istunnoissa Sepi lukee Mustaa Raamattua ja kertoo miten kasvetaan vahvoiksi.[3][4]
Mukaan tulevat aluksi olut ja tupakointi, sitten Sepi tarjoaa tytöille huumeita. Tapahtuu seksuaalista hyväksikäyttöä, raiskauksia ja lesboseksiä. Elli kuvailee niitä Minnalle jengin eli perheen sisäiseksi jakamiseksi. Minna joutuu osallistumaan huumekauppaan, pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja ihmiskauppaan. Äiti yrittää saada lastaan pysymään kotona, mutta Minnan mukaan jengistä pääsee pois vain kuolemalla.[5] Kolme vuotta jatkuneen saatananpalvonnan jälkeen päähenkilö joutuu mielisairaalaan.[3]
Kertomuksen lomassa elokuvassa kuullaan asiantuntijahaastatteluja poliisilta, diakonilta ja mielisairaanhoitajalta. Haastateltu psykiatrinen sairaanhoitaja kertoo ainoaksi varmaksi tietämästään menetelmästä, jolla hän erottaa saatananpalvojat psykiatrisesti sairaista. Hän kysyy heiltä, ”onko Jeesus Jumalan poika ja onko hän kuollut sun puolesta ristillä”. Hoitajan mukaan saatananpalvojat eivät kestä kysymystä. ”Ne tulee silmille.”[4][5] Tampereen poliisin rikosylikomisario kertoo poliisin tutkivan useita henkirikoksia, joista epäillään saatananpalvojia.[3]
»Tällaista saatananpalvojien ryhmää vetää yleensä muutama ammatti- ja taparikollinen, jotka ovat tuollaisia kolmikymppisiä kovan luokan tekijöitä. Heillä on sitten apunaan nuorempia, ihan kymmenvuotiaista lapsista lähtien. Nämä valitettavasti yleensä ovat nuoria tyttöjä.»
([6])
Minnalla kerrotaan olevan edessään usean vuoden mittainen hoitojakso. Lopussa haastatellaan päähenkilön esikuvana toimineen tytön äitiä, joka toivoo perheen vielä joskus palaavan ehjäksi.[3]
Vastaanotto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Helsingin Sanomissa televisioarvostelija kirjoitti julkaisuvuonna, että ”Ohjelma välttää hurskastelun. Sen lähtökohtana näyttäisi olevan, että paras tapa taistella tätä kasvun syrjäpolkua vastaan on realistinen tieto.”[7] Aamulehti kuvaili elokuvaa kiihkottomaksi kertomukseksi ja todellisuuteen vankasti perustuvaksi.[5]
Videokasetista tuli suosittu, ja sitä myytiin ja vuokrattiin kouluihin suuria määriä. Ohjelmaa katsottiin uskonnontunneilla ja rippikouluissa, ja vuoteen 1996 mennessä siitä oli tullut kirkon myydyin video. Lyhytelokuva näytettiin myös kolme kertaa Ylen televisiokanavalla, joista kaksi kertaa Koulu-TV:n puolella.[2][4] Elokuvaa esitettiin myös Ruotsissa, ja sen esitysoikeudet myytiin Norjaan ja Latviaan. Filmiä esitettiin myös terveydenhuoltoalan opiskelijoille. Peruskouluissa elokuvaa käytettiin opetusaineistona vielä 2000-luvulla.[8]
Jotkut nuoret kiinnostuivat saatanallisuuteen liitetyistä ilmiöistä nähtyään valistusvideon.[9] 1990-luvun lasten ja nuorten parissa Saatana kutsuu minua on saanut kulttimaineen.[2] Elokuva on ladattu YouTubeen kolmessa osassa, joista ensimmäistä oli vuonna 2024 katsottu 86 000 kertaa. Vuonna 2023 elokuva esitettiin kulttifilmejä esittelevässä Night Visions -tapahtumassa Helsingissä.[10][11]
Yhteydet todellisiin tapahtumiin
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lyhytelokuvan taustalla vaikutti Yhdysvalloista 1990-luvun alussa Suomeen levinnyt saatananpalvontapaniikki. Se oli salaliittoteoria, joka väitti saatananpalvojien salaisen kultin hyväksikäyttävän lapsia ja nuoria.[2][4] Saatananpalvonta esiteltiin Suomen lehdistössä aluksi ulkomaan asiana. Etenkin Yhdysvalloissa oli kertomusten mukaan jengejä, joissa aikuinen johtaja houkutteli nuoria palvontaan, rikollisuuteen ja kuolemaan.[4]
Saatana kutsuu minua on tunnettu esimerkki suomalaisessa julkisuudessa 1990-luvun mittaan paljon esillä olleesta tarinasta. Sen mukaan myös Suomessa olisi saatananpalvontaa harjoittavia organisaatioita, jotka rekrytoivat etenkin nuoria tyttöjä.[5] Elokuvaa pidettiin ensin dokumenttina, myöhemmin sen todenmukaisuus kyseenalaistettiin.[5] Suomesta ei tiedetä löytyneen yhtään saatananpalvontajengiä.[6][4] Suojelupoliisi selvitti saatananpalvontaan yhdistettyä rikollisuutta 1990-luvun lopulla. Näissä oli kyse ennen muuta ilkivallasta, johon liittyi alkoholi. Huumeet eivät olleet esillä juuri koskaan. Supo ei löytänyt saatananpalvojien organisaatiorakennetta eikä yhteistyötä ulkomaisten liikkeiden kanssa. Ei löytynyt todisteita siitä että nuoria olisi järjestäytyneesti rekrytoitu mukaan saatananpalvontaan.[12]
Tietokirjailija Katri Ylinen haastatteli kirjaansa Saatanallinen paniikki (2024) varten poliiseja, jotka tutkivat saatananpalvontailmiötä 1990-luvulla. Heidän mukaansa 1990-luvulla poliisin oli vaikea saada tietoa uusista rikollisuuden kehityssuunnista. Eri poliisilaitoksia oli paljon ja tiedonsiirto oli kehittymätöntä. Koska tiedotusvälineet tarvitsivat lausuntojen antajia eikä poliisilla ollut aiheeseen juuri annettavaa, viestimet kääntyivät uskonnollisten tahojen puoleen. Ylisen haastatteleman poliisin mukaan herätyskristilliset tahot tekivät kiitettävästi nuorisotyötä, mutta heidän osallistumistaan julkiseen keskusteluun voisi nykyisin kutsua informaatiovaikuttamiseksi.[13]
Ylinen haastatteli tamperelaista poliisia, joka oli 1990-luvun alkuvuosina tutustunut tapaukseen, jossa nuori tyttö oli ajautunut ongelmiin. Tiettävästi kyseiset tapahtumat johtivat Saatana kutsuu minua -videolla esitetyksi tarinaksi.[13] Poliisi epäili, että käsitys suomalaisista aikuisen johtamista kulttiryhmistä on voinut syntyä vain yhden tapauksen otannalla. Tampereella vaikutti 1980- ja 1990-luvun välimailla ammattirikollinen, joka oli manipuloinut ympärilleen eräänlaisen piirin. Piiriin kuului nuoria tyttöjä ja päihteiden käyttöä. Huhuttiin myös rituaaleista, mutta poliisi ei saanut niistä todisteita. Haastatellun poliisin mukaan tapauksessa ei ollut kyse niinkään kultillisen ideologian levittämisestä vaan pikemminkin opportunismista, jossa harjoitettiin vaikutuksille alttiiden ihmisten hyväksikäyttöä. ”Jos vertailukohteita ei ole, yksi esimerkki voi päätyä kuvaamaan kokoaan paljon suurempaa ilmiötä.”[13]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Sisättö, Vesa: Huuhaa-Suomen historia. Helsinki: SKS Kirjat, 2016. ISBN 978-951-858-300-7
- Ylinen, Katri: Saatanallinen paniikki. Helsinki: Kosmos, 2024. ISBN 978-952-352-275-6
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Saatana kutsuu minua Elonet. Viitattu 18.12.2021.
- ↑ a b c d e Mikkonen, Nadja: Peloteltiinko sinuakin nuorena saatananpalvonnalla? 90-luvun mediapaniikki näkyi kouluissakin, ja se teki Päivi Niemestä kuuluisan Yle uutiset. 1.2.2020. Viitattu 17.12.2021.
- ↑ a b c d e f Huhta, Marja-Liisa: Saatana kutsuu minua. Suomi, 1994.
- ↑ a b c d e f g h Sisättö 2024, luku Saatananpalvonta järkyttää suomalaisia 1998.
- ↑ a b c d e f Luku 2 teoksessa Ylinen 2024.
- ↑ a b Karjalainen, Elina: Saatanalliset syytteet Ilta-Sanomat. 20.5.2024. Viitattu 28.12.2024.
- ↑ Tulonen, Hannele: Kun saatana kutsuu (tilaajille) Helsingin Sanomat. 1.11.1994. Viitattu 28.12.2024.
- ↑ Salminen, Roosa: Anteeksi, olisiko teillä hetki aikaa keskustella Saatanasta? Aviisi. 13.12.2018. Viitattu 28.12.2024.
- ↑ Luku 8 teoksessa Ylinen 2024.
- ↑ Saatana vaani Suomen nuoria 1990-luvulla kaikkialla – Night Visions tuo YouTubestakin löytyvän valistusvideon valkokankaalle Muropaketti.com. 14.11.2023. Viitattu 28.12.2024.
- ↑ Fräntilä, Jarkko: 1990-luvulla Suomessa vallitsi satanismipaniikki – kotimainen kulttidokumentti vuodelta 1994 nyt valkokankaalle Rumba.fi. 9.11.2023. Viitattu 28.12.2024.
- ↑ Luku 8 teoksessa Ylinen 2024.
- ↑ a b c Luku 11 teoksessa Ylinen 2024.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Saatana kutsuu minua Internet Movie Databasessa (englanniksi)
- Saatana peilissä – 1990-luvun suomalainen saatananpalvontadiskurssi osana folklorea ja kollektiivista mielikuvamaailmaa. Opinnäytetyön kuvaus.