Saalistushinnoittelu
Saalistushinnoittelu on yrityksen harjoittamaa alihinnoittelua markkinoille tulleen kilpailijan eliminoimiseksi ja kustannusten kattamista korkeammilla hinnoilla kilpailijan poistuttua. Sitä käytetään määräävän markkina-aseman puolustamiseen. Saalistamisen tunnusmerkkejä ovat hinnoittelu alle muuttuvien kustannusten ja tuotannon vähentäminen ankaran hintakilpailun jälkeen.
Saalistushinnoittelu on kallis ja epävarma tapa kilpailijan poissulkemiseen markkinoilta. Jotta se onnistuisi, saalistavalla yrityksellä pitää olla selvä etu, kuten esimerkiksi julkisen vallan suorittaman sääntelyn aikaansaama suoja. Kilpailijoiden eliminointi saalistushinnoittelulla epäonnistuu myös helposti, sillä hintojen kohoaminen houkuttelee toimialalle uusia kilpailijoita, jolloin alihinnoittelun kustannuksia ei saada katetuksi.[1]
Suomessa merkittävä saalistushinnoittelua koskenut tapaus koski Valio-meijeriyhtiön maidon hinnoittelua, josta markkinaoikeus tuomitsi Valiolle 70 miljoonan euron seuraamusmaksun vuonna 2014[2].
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Encyclopædia iuridica fennica, Suomalainen lakimiesyhdistys 1994–1999, ISBN 951-855-135-9, osa I palsta 703.
- ↑ Markkinaoikeus: Markkinaoikeus tuomitsi Valion maksamaan määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä 70 miljoonan euron seuraamusmaksun (Arkistoitu – Internet Archive)