Stasi

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta STASI)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Stasi
Ministerium für Staatssicherheit
Stasin entinen päämaja Itä-Berliinissä, nykyinen Stasi-museo Berliinissä.
Stasin entinen päämaja Itä-Berliinissä, nykyinen Stasi-museo Berliinissä.
Perustettu 8. helmikuuta 1950
Lopetettu 13. tammikuuta 1990
Tehtävä salainen poliisi, tiedustelupalvelu
Päätoimi­paikka Lichtenberg, Itä-Berliini, Saksan demokraattinen tasavalta
Työntekijöitä noin 91 000 päätoimista työntekijää

Stasi (pidemmin Staatssicherheit ‘Valtion turvallisuus’, virallisesti Ministerium für Staatssicherheit, MfS ‘Valtion turvallisuusministeriö’) oli Saksan demokraattisen tasavallan (DDR) eli Itä-Saksan salainen poliisi vuosina 1950–1989. Se oli kymmenistä osastoista muodostunut organisaatio, jonka toiminta kattoi lähes kaiken mahdollisen Itä-Saksan omien kansalaisten valvonnasta ulkomaanvakoiluun, vastavakoiluun ja radiotiedusteluun. Stasi toimi läheisessä yhteistyössä Neuvostoliiton turvallisuuspalvelun KGB:n kanssa.[1]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stasi perustettiin 8. helmikuuta 1950, neljä kuukautta Itä-Saksan perustamisen jälkeen, torjumaan ”brittiläisen ja amerikkalaisen imperialismin ja sen apureiden” agentteja. Samalla Stasi takasi kommunistipuolueen valta-aseman Itä-Saksassa. Kun Itä-Saksan maakunnat lakkautettiin vuonna 1952, Stasi organisoitiin maan uusien hallintoalueiden mukaisesti. Stasin päämaja sijaitsi Itä-Berliinissä Normannenstrassella, ja sillä oli toimisto Itä-Saksan 15 alueella ja 211 piirissä. Lisäksi sillä oli erityistoimistoja tietyissä tärkeissä tehdaskomplekseissa.[1] Stasin henkilökunta oli aluksi vähäinen, ja sen tärkeimmät tehtävät olivat länsimaisagenttien vastavakoilu sekä natsismin jäännösten kitkeminen. Stasi tuli kuitenkin pian tunnetuksi maasta paenneiden entisten itäsaksalaisupseerien kidnappaaminen: useat heistä pakotettiin palaamaan tai teloitettiin.[2]

Stasin johtajina toimivat Wilhelm Zaisser (1950–1953), Ernst Wollweber (1953–1957) ja Erich Mielke (1957–1989).[1]

Mielken alla Stasista kasvoi erittäin tehokas organisaatio. Se pyrki soluttautumaan itäsaksalaisen yhteiskunnan jokaiseen instituutioon, myös kansalaisten henkilökohtaisiin suhteisiin. Se onnistui tässä niin virallisen koneistonsa kuin myös epävirallisten kätyreidensä – Stasin sanaston mukaan ”epävirallisten työntekijöidensä” (saks. inoffizielle Mitarbeiter) – avulla. Epäviralliset kätyrit vakoilivat muun muassa työtovereitaan, ystäviään, naapureitaan sekä jopa perheenjäseniään. Vuoteen 1989 mennessä Stasilla oli 500 000:sta 2 000 000:aan kätyriä sekä 100 000 tavallista työntekijää. Stasilla oli tietoa noin 6 000 000:sta itäsaksalaisesta, joka oli kolmasosa väkiluvusta.[2]

Stasi oli kasvanut 1980-lukuun mennessä monimutkaiseksi ja monitasoiseksi koneistoksi.[2] Sen tärkeimmät osastot olivat Pääosasto XX, joka käsitteli valtioon, kulttuuriin, kirkkoon ja maanalaiseen toimintaan liittyviä asioita, Pääosasto XVIII, joka käsitteli kansallisen talouden turvallisuutta, sekä Tiedustelun päähallinto. Laajan informanttiverkoston tuottamia raportteja käsitteli oma osastonsa, Stasin ”aivot”.[1]

Enimmillään Stasilla oli 91 000 kokopäiväistä työntekijää vuonna 1989. Stasin työntekijät olivat taustaltaan enimmäkseen työväkeä, olihan Stasin tehtävä puolustaa proletariaatin diktatuuria. Melkein kaikki työntekijät kuuluivat myös puolueeseen, jonka valvonnassa virasto oli. Entisiä natsitiedustelijoita Stasiin ei otettu töihin.[1]

Stasin käyttämä kamera, joka kykeni ottamaan kuvan yhden millimetrin kokoisesta reiästä sulkijan äänen kuulumatta.[3]

Stasi keräsi tiedustelutietoa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Informantteja Stasilla oli enimmillään 174 000. Stasia ja sen informanttiverkostoa laajennettiin huomattavasti vuoden 1953 kansannousun jälkeen. Valvontaan kuului muun muassa puhelinlinjojen kuuntelu, postin lukeminen ja epäiltyjen seuraaminen informanttien avulla. 1970-luvulta alkaen Stasi toimi läheisesti Itä-Saksan teollisuuden kanssa ja suoritti teollisuusvakoilua länsimaissa.[1]

Stasin päätaktiikka kumouksellista toimintaa vastaan oli huhujen levittäminen epäillyistä, jotta nämä saataisiin pois tolaltaan. Vahvempia toimenpiteitä kartettiin etenkin 1970-luvulta ja suurvaltojen liennytyksestä alkaen, jotta Itä-Saksan kansainvälinen maine ei tahriintuisi.[1]

Stasin ulkomaanvakoiluosastoa HVA:ta johti vuosien 1953–1986 välillä Markus Wolf. Osasto valvoi puolueen ulkoisia vihollisia ja toimi joka puolella maailmaa, mutta enimmäkseen Länsi-Saksassa. Länsi-Saksan poliittiseen, taloudelliseen ja akateemiseen elämään Stasi soluttautui vuosi vuodelta enemmän 1970-luvulta alkaen, kun Saksojen suhteet tiivistyivät vuonna 1972 solmitun liennytyssopimuksen myötä. Stasi-vakoojan Günter Guillaumen paljastuminen Willy Brandtin hallinnossa johti kansleri Brandtin eroon. Stasi myös tuki länsisaksalaista terroristijärjestö Punaista armeijakuntaa kouluttamalla sen terroristeja.[1]

Lakkauttamisen jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kansalaisia protestoimassa Stasia vastaan 16. tammikuuta 1990. Kyltissä väitetään Stasin sekä Saksan sosialistisen yhtenäisyyspuolueen olevan natsienkaltaisia diktaattoreja.

Stasin nimi vaihdettiin Berliinin muurin murtumisen jälkeen 17. marraskuuta 1989 Kansallisen turvallisuuden virastoksi (Amt für nationale Sicherheit, AfNS). Samalla sen johtajaksi tuli Wolfgang Schwanitz. AfNS lakkautettiin tammikuussa 1990. Väkijoukot valloittivat sen jälkeen Stasin päämajan Berliinissä ja keskeyttivät Stasin dokumenttien hävittämisen.[1] Stasin jälkeenjääneitä papereita hallinnoi Saksassa BStU-niminen viranomainen, jota johtaa Roland Jahn.[4]

Vaikka Stasin arkistot osin tuhoutuivatkin Itä-Saksan romahtaessa vuonna 1989, onnistui Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu hankkimaan Stasin ulkomaanvakoiluosaston arkistoista kriisitilannetta varten tehdyn kopion toisesta Itä-Euroopan maasta niin sanotussa Rosewood-operaatiossa (Rosenholz).[5][6]

Stasin arkistojen paljastukset ovat herättäneet huomiota eri maissa. Länsi-Saksassa 253 Stasin avustajaa joutui oikeuteen Saksojen yhdistymisen jälkeen. Yleisradion mukaan Suomesta tietoja Stasille keräsi kaikkiaan 200 lähdettä.[7] Julkisuudessa ovat puhututtaneet suomalaisia Stasin yhteyshenkilöitä sisältävä, toistaiseksi salassa pidetty Tiitisen lista, ja eräät yksittäiset henkilöt.[8]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h i Bruce, Gary (toim. Van Dijk, Ruud): ”Stasi”, Encyclopedia of the Cold War, s. 852–854. Routledge, 2008. ISBN 978-0-415-97515-5
  2. ↑ a b c Stasi Encyclopædia Britannica. Encyclopædia Britannica, Inc.. Viitattu 20.3.2023. (englanniksi)
  3. ↑ Museum: Detailanzeige www.runde-ecke-leipzig.de. Viitattu 9.2.2023.
  4. ↑ Kauhanen, Anna-Liina: Pahamaineisen Stasin 111-kilometriset arkistot tarjoavat saksalaisille yhä uusia yllätyksiä – ”Nyt voi päästä käsiksi myös omaisten tietoihin” Helsingin Sanomat. 28.2.2017. Viitattu 7.2.2020. (englanniksi)
  5. ↑ Wolf, Markus: Ten Years of German Unification. National Security and the Future, 2000, 1. vsk, nro 2. ISSN 1332-4454 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 7.2.2020. (englanniksi)
  6. ↑ Fuchs, Matthias: Open Source-Intelligence and the Internet Matthias-fuchs.de. 2000. Arkistoitu 23.5.2013. Viitattu 7.2.2020. (englanniksi)
  7. ↑ Teppo Tiilikainen: Stasin salaisuudet Suomen Kuvalehti. 2002. Viitattu 15.12.2022.
  8. ↑ Esa Tuominen: Näin Stasi vakoili suomalaisia - ja suomalaiset myös vakoilivat Iltalehti. 15.9.2017. Viitattu 15.12.2022.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Stasi&oldid=22761397”