Säsjoen valuma-alue

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Säsjoki kesäkuussa 2012

Säsjoen valuma-alue on Venäjällä Nevan vesistöön kuuluva valuma-alue, jonka pääuoma Säsjoki laskee Laatokan etelärantaan Olhavanlahteen. Valuma-alueen pinta-ala 7 330 neliökilometriä, josta yläjuoksun alueet kuuluvat Novgorodin alueeseen ja alajuoksun Leningradin alueeseen. Säsjoki on 260 kilometriä pitkä joki.[1][2][3][a][b][c]

Yleistä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Säsjoki laskee Laatokkaan etelästä päin, missä sen latvavedet muodostuvat Valdain ylängön pohjoisosissa sijaitsevalta Tihvinän selänteeltä. Säsjoen valuma-alueen länsipuolella sijaitsee Olhavanjoen valuma-alue, itäpuolella Syvärin valuma-alue ja eteläpuolella Volgan vesistö. Olhavanjoen ja Säsjoen uomat virtaavat lähekkäin, mutta Ilmajärveen laskeva joki Msta levittäytyy itään päin ja kohtaa siellä Säsjoen latvavedet. Itäpuolella Paksujoki yhtyy Syväriin sen alajuoksulla, mutta se on Säsjokeakin suurempi. Paksujoki levittäytyy selänteelle ja muodostaa siellä valuma-alueen, jolla on yhteinen vedenjakaja Säsjoen kanssa. Etelässä on Säsjoella vastassa Volgan yläosan eli Ylä-Volgan latvahaarat, jotka kuuluvat Mologalle. Jos palataan vielä Laatokan rannikolle, jää Olhavanjoen ja Syvärin väliin pienempien jokien valuma-alueita. Niistä on Säsjoken valuma-alueen kanssa yhteinen vedenjakaja esimerkiksi Voronežkalla.[3][4][5][a][b]

Pääuoma

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Säsjoki toimiin pääuomana toimii 260 kilometriä pituisena uomanaan. Tihvinänjoki on yhtymäkohdassaan yhtä pitkä kuin Säsjoki on yläjuoksullaan, joten valuma-alueen uomaverkosto voidaan piirtää ison Y-kirjaimen muotoiseksi.[1][3][4][a]

Valuma-alue

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valuma-alueen piirteitä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valuma-alueen yläosa muodostuu Tihvinän selänteestä, joka kohoaa 100–260 metrin korkeuteen mpy. Sen kallioperä on ordovikikauden hiekkakiveä ja dolomiittia, joka on peittynyt viime jääkauden loppuvaiheessa moreenimaakerroksella. Kalkkikivikalliot ovat paljaana jokilaaksoissa, missä virtaava vesi on huuhtonut moreeniainekset pois. Selänteen pohjoisreunalla sijaitsee selvärajainen kynnys, jossa maaston korkeuserot ovat tavallista suuremmat. Valuma-alueen alajuoksulla maaperä muodostuu moreenipeitteestä sekä hiekka- ja saviaineksesta. Seutu kuuluu Laatokkaa ympäröivään alankoon, jos on helposti tulvivaa ja soistunutta. Alueella ei ole juurikaan järviä, mutta ylängön kumpuilevassa maastossa esiintyy paljon pikkujärviä.[6][7][8]

Maaperässä on rautaoksidia, joka vaikuttaa jokien vedenväriin, joka on punaruskeaa. Myös seudun suomaat antavat veteen humuksesta johtuvaa väriä.[b]

Asutus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joensuussa sijaitsee Sjasstroin pikkukaupunki ja yläjuoksulla Tihvinän, Boksitogorskin ja Pikaljovon kaupungit sekä Koltšanovon (Колчаново) ja Neboltšin kylät.[b]

Tihvinän vesistöreitti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Pietari Suuri perusti Venäjälle uuden pääkaupungin Pietarin Nevajoen suuhun vuonna 1703, tarvittiin sen rakentamiseksi ja ylläpitämiseksi rakennus-, elintarvike- ja taloustarvikkeita sekä polttopuuta. Näitä hankittiin Pietarin ympäristöstä ja kauempaa Venäjän sydänmailta. Tavarakuljetuksessa käytettiin maanteiden lisäksi vesireittejä. Kauppiaiden tavaroita kuljetettiin muutenkin paljon Venäjän jokiverkostossa ja myös nyt otettiin käyttöön lyhyitä ja toimivia vesireittejä Rybinskistä Pietariin. Tällä osuudella oli käytössä kolme vesireittiä: Marian kanavisto, Vyšni Volotšokin vesitie ja Tihvinän kanavajärjestelmä. Viimeksi mainittu alkoi Rybinskistä, seurasi Mologaa ylävirtaan, sitten sivu-uomien Tšagodoštšan, Gorjun, Sominkan ja Valtšinan kautta Tihvinän kanavalle, josta lasketeltiin Tihvinänjokea ja Säsjokea alas Laatokkaan. Siellä toimi etelärantaa seuraava Laatokan kanava (ven. Новоладожский канал, nykyään vanha kanava), josta jatkettiin Nevalle ja Pietariin. Joki toimi vesireittinä 1700- ja 1800-luvulla sekä 1900-luvun alussa. Sen toiminnan hiipuminen liittyy rautatieverkon rakentamiseen Venäjällä.[8][3][4][5][9][b]

  • Säsjoen valuma-alueen alaosa vuoden 1954 kartassa
    Säsjoen valuma-alueen alaosa vuoden 1954 kartassa
  • Tihvinän alue
    Tihvinän alue

Sivujokia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valuma-alueen pääuoma on Säsjoki, jolla on pituutta 260 kilometriä. Sen neljä suurinta sivujokea ovat oikealta yhtyvät Tihvinänjoki ja Voložba sekä vasemmalta yhtyvät Lynna ja Lunenka. Näiden valuma-alueet muodostavat yhdessä 65 % koko valuma-alueen pinta-alasta.[1][10][11][12][13][3][4][5][a]

Alle on koottu luettelo Säsjoen tärkeimmistä sivu-uomista. Taulukon tietojen lähteet on mainittu taulukon alla ja lähteet on jokien osalta edelleen yksilöity kunkin rivin oikeassa sarakkeessa.

Sivu-uoman
nimi
suom. 		Nimi
ven.
  		Säsjoen
kohta
  		Etäisyys
Laatokasta
(km) 		Pituus
(km)
  		Virtaama
(MQ m³/s)
  		Valuma-alue
(km²)
  		Lähteet
 
 
laskee Laatokan Olhavanlahteen
Valgomka Valgomka (Валгомка) Sjasstroi 4 44 322 2,2,3,2,2,–,2
Lynna Lynna (Лынна, Лынная) Olhava 21 62 627 2,2,3,2,2,–,2
Syretskaja Syretskaja (Сырецкая) Olhava 28 18 2,2,3,2,2,–,–
Suzna Suzna (Сузна) Olhava 39 11 2,2,3,2,2,–,–
Opotšnja Opotšnja (Опочня) Olhava 59 10 2,2,3,2,2,–,–
Kusega Kusega (Кусега) Olhava 65 27 2,2,3,2,2,–,–
Valja Valja (Валя) Tihvinä 79 37 252 2,2,3,2,2,–,2
Lunenka Lunenka (Луненка) Tihvinä 90 61 677 2,2,3,2,2,–,2
Tihvinänjoki Tihvinka (Тихвинка) Tihvinä 96 144 19,7 2 140 2,2,3,2,2,4,2
Klinenka Klinenka (Клиненка) Tihvinä 117 30 200 2,2,3,2,2,–,2
Voložba Voložba (Воложба) Tihvinä 158 81 11,6 1 350 2,2,3,2,2,1,2
Dreglja Dreglja (Дрегля) Ljubytino 212 18 181 2,2,3,2,2,–,2
Mošenka Mošenka (Мошенка) Ljubytino 230 11 2,2,3,2,2,–,–
Šuja Šuja (Шуя) Ljubytino 240 22 79 2,2,3,2,2,–,2
Säsjoen latvauomaa on Šujan yläpuolella vielä 20 kilometriä jäljellä.

Lähteet: 1 = sivujoen oma artikkeli, 2 = luettu Venäjän vesistörekisterin tietokannasta ([1][14][10][15] [16][17][18][19] [11][12][20][13] [21][22][23]), 3 = katsottu internetin karttapalveluista, 4 = katsottu joen venäjänkielisen wikipedian artikkelista

  • Lynnajoen alajuoksua
    Lynnajoen alajuoksua
  • Voložban joensuuta vuonna 2014
    Voložban joensuuta vuonna 2014

Tihvinänjoen sivujoet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tihvinänjoella on kolme suurempaa sivujokea: Šomuška, Rjadan ja Rybežka. Muutkin sivu-uomat on lueteltu alla olevaan taulukkoon esiintymisjärjestykseen. Tietojen lähteet on mainittu taulukon alla ja ne on eroteltu oikeassa sarakkeessa riveittäin.

Sivu-uoman
nimi
suom. 		Nimi
ven.
  		Tihvinäjoen
kohta
  		Etäisyys
Säsjoesta
(km) 		Pituus
(km)
  		Virtaama
(MQ m³/s)
  		Valuma-alue
(km²)
  		Lähteet
 
 
Tihvinänjoki yhtyy Säsjokeen 96 km Laatokasta
Šomuška Шомушка Tihvinä 17 84 384 2,2,3,2,2,–,2
Tabory Таборы Tihvinä 39 14 53 2,2,3,2,2,–,2
Rybežka Рыбежка Tihvinä 47 50 218 2,2,3,2,2,–,2
Dymka Дымка Bolšoi Dvor 64 34 165 2,2,3,2,2,–,2
Rjadan Рядань Bolšoi Dvor 65 55 362 2,2,3,2,2,–,2
Ljuban Любач Pikaljovo 97 10 2,2,3,2,2,–,–
Ugnitsa Угница Jefimovski 135 11 2,2,3,2,2,–,–
Tihvinänjoen latvauomaa on Ugnitsan yläpuolella vielä 9 kilometriä jäljellä.

Lähteet: 1 = sivujoen oma artikkeli, 2 = luettu Venäjän vesistörekisterin tietokannasta [12], 3 = katsottu internetin karttapalveluista, 4 = katsottu joen venäjänkielisen wikipedian artikkelista

Järviä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valuma-alueella on jonkin verran järviä. Suuri osa sijaitsee suoalueilla ja osa selänteen päällä. Sivu-uoman Valgomkan lähdejärvi on Panskoje ja sen valuma-alueella sijaitsee Gorbojeskoje. Suznan lähdejärvi on Suzenskoje. Valjan valuma-alueella on suojärviä kuten esimerkiksi Valskoje (Вальское), Beloje (Белое) ja Kolpino (Колпино). Lunenkan valuma-alueen merkittävin järvi on Lebjažje (Лебяжье). Selänteen päällä virtaavan Tihvinänjoen valuma-alueella on monia järviä. Sellaisia ovat esimerkiksi Rybežka, Sjago, Ozerskoje (Озерское), Jeglino (Еглино), Landskoje (Ландское), Lebedinnoje (Лебединное) ja Tsaritsyno (Царицыно). Voložban valuma-alueella sijaitsevat Nungoša (Нунгоша), Larjanskoje (Ларьянское), Karatšunskoje (Карачунское), Srednee (Среднее), Retomlja (Ретомля), Ostrovito (Островито), Žadino (Жадино), Nikulinskoje (Никулинское) ja Tšerenets (Черенец).[14][16][19][11][12][13][a]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huomioita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e Asia katsottu ja mitattu Internetin karttapalveluista kuten esimerkiksi Google Earth, GeoMixer tai ACME.
  2. ↑ a b c d e Asia on luettu venäjänkielisen Wikipedian artikkelista ru:Сясь.
  3. ↑ Asia on luettu venäjänkielisen Wikipedian artikkelista ru:Волховская губа.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d Säsjoki, Сясь (textual.ru) Venäjän valtion vesistötietokanta. Viitattu 2.2.2022. (venäjäksi)
  2. ↑ Säsjoki, Сясь Suuressa neuvostosanakirjassa. 3. laitos, 1969–1978. Viitattu 2.2.2022. (venäjäksi)
  3. ↑ a b c d e USSR_map_NP_35-15_Shuvalovo.jpg (Wikipedia Commons), Itä-Euroopan topografiset kartat (sarja N501, karttalehti NO 35-15 Shuvalovo), USA:n armeijan karttapalvelu, 1954
  4. ↑ a b c d USSR map NO 36-2 Tikhvin.jpg (Wikipedia Commons), Itä-Euroopan topografiset kartat (sarja N501, karttalehti NO 36-2 Tihvin), USA:n armeijan karttapalvelu, 1954
  5. ↑ a b c USSR map NO 36-3 Babayevo.jpg (Wikipedia Commons), Itä-Euroopan topografiset kartat (sarja N501, karttalehti NO 36-3 Babayevo), USA:n armeijan karttapalvelu, 1954
  6. ↑ Tihvinskaja grjada, Тихвинская гряда, Тихвинская гряда Suuressa neuvostosanakirjassa. 3. laitos, 1969–1978. Viitattu 5.2.2022. (venäjäksi)
  7. ↑ Seliverstov, Y. P.: Leningrad region Saint Petersburg Encyclopaedia. Pietari, Venäjä: Committee of Culture of St. Petersburg. Viitattu 8.2.2022. (englanniksi)
  8. ↑ a b Starovoitov, L.A.: Tihvinskaja vodnaja sistema (Тихвинская водная система) 2022. Pikaljovo: Pikaljovon kaupunki. Viitattu 7.2.2022. (venäjäksi)
  9. ↑ USSR map NO 36-6 Pestovo.jpg (Wikipedia Commons), Itä-Euroopan topografiset kartat (sarja N501, karttalehti NO 36-6 Pestovo), USA:n armeijan karttapalvelu, 1954
  10. ↑ a b Lynna, Лынна (textual.ru) Venäjän valtion vesistötietokanta. Viitattu 2.2.2022. (venäjäksi)
  11. ↑ a b c Lunenka, Луненка (Ситомля) (textual.ru) Venäjän valtion vesistötietokanta. Viitattu 2.2.2022. (venäjäksi)
  12. ↑ a b c d Tihvinka, Тихвинка (textual.ru) Venäjän valtion vesistötietokanta. Viitattu 2.2.2022. (venäjäksi)
  13. ↑ a b c Voložba, Воложба (textual.ru) Venäjän valtion vesistötietokanta. Viitattu 2.2.2022. (venäjäksi)
  14. ↑ a b Valgomka, Валгомка (Холмача) (textual.ru) Venäjän valtion vesistötietokanta. Viitattu 2.2.2022. (venäjäksi)
  15. ↑ Syretskaja, Сырецкая (textual.ru) Venäjän valtion vesistötietokanta. Viitattu 2.2.2022. (venäjäksi)
  16. ↑ a b Suzna, Сузна (textual.ru) Venäjän valtion vesistötietokanta. Viitattu 2.2.2022. (venäjäksi)
  17. ↑ Opotsnja, Опочня (textual.ru) Venäjän valtion vesistötietokanta. Viitattu 2.2.2022. (venäjäksi)
  18. ↑ Kusega, Кусега (textual.ru) Venäjän valtion vesistötietokanta. Viitattu 2.2.2022. (venäjäksi)
  19. ↑ a b Valja, Валя (textual.ru) Venäjän valtion vesistötietokanta. Viitattu 2.2.2022. (venäjäksi)
  20. ↑ Klinenka, Клиненка (textual.ru) Venäjän valtion vesistötietokanta. Viitattu 2.2.2022. (venäjäksi)
  21. ↑ Dreglja, Дрегля (textual.ru) Venäjän valtion vesistötietokanta. Viitattu 2.2.2022. (venäjäksi)
  22. ↑ Mošenka, Мошенка (textual.ru) Venäjän valtion vesistötietokanta. Viitattu 2.2.2022. (venäjäksi)
  23. ↑ Šuja, Шуя (textual.ru) Venäjän valtion vesistötietokanta. Viitattu 2.2.2022. (venäjäksi)

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Säsjoen_valuma-alue&oldid=20291602”