Sähköherkkyys

Sähköherkkyys (aikaisemmin myös sähköyliherkkyys ja sitä ennen sähköallergia, engl. hypersensitivity to EMF, electromagnetic hypersensitivity tai Idiopathic environmental intolerance attributed to electromagnetic fields (IEI-EMF)) on tila, jossa ihminen kokee saavansa oireita sähkömagneettisesta säteilystä, kuten esimerkiksi matkapuhelinten ja niiden tukiasemien radiolähettimistä tai voimalinjojen sähkömagneettisista kentistä. Nykyisin uskotaan, ettei oireita kuitenkaan aiheuta säteily, vaan usko säteilyn vaikutukseen, eli nosebovaikutus.

Useissa kaksoissokkokokeissa on osoitettu, etteivät sähköherkät erota altistetaanko heitä sähkömagneettiselle kentälle vai ei, vaan he raportoivat oireita yhtä lailla valealtistuksen kuin todellisen altistuksen kohdalla. Tämä viittaa siihen, että kyseessä on nosebo-ilmiö eli lumevaikutus.

Suomalaisen ICD-10-tautiluokituksen luokka ”muut yleiset oireet ja sairauden merkit: muualla luokittelemattomat ympäristöherkkyydet" kattaa myös sähköherkkyyden oireet. Sähköherkkyyttä ei luokitella sairaudeksi, mutta sillä on oirekoodi potilaiden hoitoonohjaamisen, tutkimuksen ja tilastoinnin edistämiseksi. Sähköherkäksi itsensä kokee kyselyihin vastanneista maasta riippuen tutkimusten mukaan noin 1,5–5 prosenttia.

Historia

Ylävartalon iho-oireiden ja sähköherkkyyden yhteyttä on pohdittu ensimmäisen kerran 1980-luvulla näyttöpäätteillä työskenneillä ihmisillä. 1980-luvulla tietokoneiden näyttöpäätteiden epäiltiin aiheuttavan erilaisia terveyshaittoja, kuten ihon kutinaa tai keskenmenoja. Aiheuttamismekanismiksi epäiltiin näyttöjen mahdollisesti tuottamaa röngensäteilyä ja katodisädeputken poikkeutuskäämien aiheuttamaa magneettikenttää. Vuonna 1989 Ruotsiin perustettiin sähköallergikkojen yhdistys, ja tuolloin Ruotsi oli tiettävästi ainoa maa, jossa näyttöpäätteet olivat aiheuttaneet runsaasti iho-oireita. Joissain tapauksissa oireille löytyi luonnollinen syy: erään ”näyttöpäätteelle allergisen” todellinen syy oli kosmetiikka-allergiassa ja toinen oli herkistynyt työpaikalla olevalle primula-kasville. 1990-luvulla ei kuitenkaan löytynyt vakuuttavaa tieteellistä näyttöä, ja säteilykohu laantui vähitellen ja siirtyi koskemaan kännyköitä, ja kuvaputkinäytöt korvautuivat litteillä nestekidenäytöillä, jotka eivät tuota röntgensäteilyä eikä niissä ole magneettikenttiä tuottavia poikkeutuskäämejä.

Oireet

Sähkömagneettisesta säteilystä sanomansa mukaan kärsivät yksilöt kertovat säteilyn ilmenevän ihoreaktiona, kuten punoituksena, kihelmöintinä tai polttavana tunteena, tai yleisoireina, kuten väsymyksenä, keskittymisvaikeutena, muistihäiriöinä, huimauksena, ruoansulatusvaikeuksina tai sydämentykytyksenä. Oireita ei ole pystytty yhdistämään tieteellisesti sähkömagneettisen säteilyn altistukseen. Oireiden laukaisijana voi toimia esimerkiksi matkapuhelin, langattomat verkot ja muut sähkölaitteet.

Toisille oireet muodostavat vain lievän haitan, jotkut taas menettävät työkykynsä ja tuntevat, etteivät säteilyn vuoksi enää voi asua kaupunkiympäristöissä.

Etiologia ja tieteellinen näyttö

Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan oireet, joista sähköherkiksi itsensä katsovat kärsivät ovat varmasti todellisia, mutta oireiden yhteyttä sähkömagneettiseen säteilyyn ei ole voitu osoittaa. Sokkotesteissä sähköherkät koehenkilöt eivät pysty havaitsemaan altistuvansa radiotaajuiselle säteilylle. Tällainen oli yleistulos vuonna 2005 tehdyssä systemaattisessa katsauksessa, jossa käytiin läpi 31 tutkimusta. Samaan suuntaan viittaavat 2009 julkaistu jatkotutkimus sekä toinen vuonna 2008 tehty systemaattinen katsaus.

Myös Myoung Soo Kwonin Turun yliopistossa vuonna 2009 tarkastettu tohtorinväitös, johon kuului kokeita sähköherkillä ihmisillä, sai tulokseksi ettei matkapuhelimen aiheuttama sähkömagneettinen säteily aiheuttanut merkittäviä vaikutuksia aivojen sähköiseen toimintaan tai tiedollisiin prosesseihin. Kokeessa ei myöskään käynyt ilmi, että matkapuhelinten säteily olisi aiheuttanut oireita koehenkilöissä.

Louisianan valtionyliopisto julkaisi vuonna 2011 yhtä sähköherkäksi ilmoittautunutta koskevan tutkimuksen, jossa koehenkilöä altistettiin 60 hertsin kentälle voimakkuudella 300 V/m, mikä tekijöiden mukaan vastaa normaalissa ympäristössä esiintyvää ärsykettä. Koehenkilöllä esiintyi sähkökenttien yhteydessä kipua, päänsärkyä, nykimistä lihaksissa ja sydämen rytmihäiriöitä. Korrelaatio sähkökenttiin oli tilastollisesti merkitsevä (P < 0.05). Oireita näytti synnyttävän enemmänkin kentän kytkeminen päälle ja pois kuin tasainen kenttä. Oireistaan huolimatta koehenkilö ei pystynyt itse arvaamaan, milloin kenttä oli päällä ja milloin ei. Tutkimuksen tekijät päättelevät, että ”Sähköherkkyys voi ilmetä vilpittömästi ympäristön laukaisemana neurologisena oireyhtymänä.” Tutkimusta on kritisoitu siitä, ettei julkaisusta ilmene, onko koehenkilön oireita luokiteltu ja yhdistelty jälkikäteen positiivisen tuloksen saamiseksi, eikä vastaavia tuloksia ole saatu toistettua.

Tutkimusaiheeseen sisältyvien taloudellisten intressien vuoksi rahoitusharhaa saattaa ilmetä. Vuonna 2006 tehdyssä matkapuhelinten terveysvaikutuksia koskevassa tutkimuskatsauksessa havaittiin, että 33 % kokonaan alan teollisuuden rahoittamista ja 82 % julkisrahoitteisista tutkimuksista raportoi vähintään yhden tilastollisesti merkittävän terveysvaikutuksen. Tutkijoiden mukaan katsaus jättää kuitenkin epäselväksi sen, millä rahoitusmallilla tulokset kuvaavat tarkimmin ilmiötä, sillä rahoitusharha toimii molempiin suuntiin. Katsaus ei käsitellyt epidemiologisia tutkimuksia, joista käytännössä kaikki ovat julkisrahoitteisia.

Aalto-yliopiston fysiikan professori Tapio Ala-Nissilä totesi vuonna 2015, ettei sähköallergia ole tutkimusten mukaan todellinen säteilystä johtuva sairaus ja että ihminen itse säteilee monta kertaa enemmän mikroaaltoja kuin matkapuhelinten tukiasemat. Säteilyturvakeskuksen laboratorionjohtaja Tommi Toivonen lausui vuonna 2015, ettei matkapuhelimen aiheuttamalle säteilylle ole pystytty löytämään terveydelle haitallisia vaikutuksia, ja että matkapuhelintukiasemien säteily on alle sadasosa matkapuhelimien säteilystä.

Dokumentti sähköherkkyydestä aiheuttaa oireita myös terveille

Lontoon King's Collegessa vuonna 2012 suoritetussa kokeessa näytettiin osalle koehenkilöitä WiFi-verkkojen väitettyjä terveysriskejä käsittelevä dokumentti ja toisille tietoturvariskejä käsittelevä dokumentti, ennen kuin kaikille tehtiin lumekoe WiFi-säteilyllä. Yli puolet osanottajista koki väitetyn altistuksen aikana hermostuneisuutta, ahdistuneisuutta, keskittymisvaikeuksia tai ihon kihelmöintiä ja kaksi osanottajaa jopa keskeytti kokeen näiden oireiden vuoksi. Ne osanottajat, joita WiFin vaarallisuutta käsittelevä dokumentti oli pelottanut eniten, kokivat muita enemmän oireita.

Samankaltaiseen tulokseen päädyttiin australialaistutkimuksessa, jossa tutkittiin terveiden ihmisten reaktioita matkapuhelintaajuiselle säteilylle sekä oikealla että lumealtisteella. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten tietoisuus sähköherkkyydestä vaikuttaa koehenkilöihin. Kokeessa ensimmäinen ryhmä katsoi kolmen minuutin videodokumentin, jossa peloteltiin matkapuhelinsäteilyn vaaroilla ja toinen katsoi BBC:n dokumentin painovoimasta. Löydösten mukaan sähköherkkyysoireiden ja radiotaajuisen säteilyaltistuksen välillä ei havaittu yhteyttä. Kuitenkin terveissäkin koehenkilöissä saatiin aikaan nosebovaste, joka tarkoittaa oireita jotka ilmaantuivat koehenkilöiden luullessa, että heitä säteilytetään. Toisessa tutkimuksessa ei havaittu tilastollisesti merkitsevää eroa pelotteluvideon ja kontrollivideon katsoneiden välillä, mutta valealtistus aiheutti tuntemuksia koehenkilöissä, mikä on johdonmukaista aikaisemman, noseboilmiöön viittaavan tutkimusnäytön kanssa.

Skeptic-lehdessä julkaistun artikkelin mukaan tämänhetkinen tutkimustieto tukee hypoteesia, jonka mukaan kyseessä on fobioihin rinnastettava psykologinen ilmiö, ei itse säteilyn aiheuttama oireisto.

Hoito

Vaikka oireiden ei ole tutkimuksissa voitu todeta johtuvan sähkömagneettisista kentistä, oireet ovat todellisia eivätkä katoa vähättelemällä. Sähkö- ja muita ympäristöherkkiä hoitavan neurologian erikoislääkäri, dosentti Markku Sainion mukaan oireiden taustalla voi olla lukuisia syitä sairaudesta stressiin ja niistä kärsivät tarvitsevat apua ja tukea. Sainion mukaan sähköherkkyydestä on parannuttu, kun oirehtija on lähtenyt aktiivisesti opettelemaan reaktioidensa hallintaa ja jatkamaan normaalia elämää ilman kenttien välttelyä.

Suomalaisen asiantuntijalähteen Terveyskirjaston mukaan lääketiede ”ei sellaista sairautta tai oireyhtymää tunne”, ja hoidoksi ehdotetaan kognitiivista käyttäytymisterapiaa. Sähkömagneettiselta säteilyltä suojaavat välineet ”pikemminkin ruokkivat oireilua kuin poistavat sitä.” Sähköherkkyytenä pidettyjen oireiden välttämiseen paras keino on yleisestä psyykkisestä hyvinvoinnista huolehtiminen. Professori Juhani Knuutin mukaan mittaamalla ja suojautumalla luodaan illuusio siitä, että kyseessä olisi oireisto, jonka voisi poistaa vähentämällä kenttäaltistusta, mikä lienee Knuutin mukaan yhteiskuntamme kaupallisen medikalisaation yksi äärimmäisistä esimerkeistä.

Vuonna 2016 päivitetyssä Käypä hoito -suosituksessa sähköherkkyys on luokiteltu ympäristöherkkyydeksi yhdessä haju- ja kemikaaliherkkyyksien kanssa. Oireiston tai tilan hoitoon ei ole tarjolla tehokkaita näyttöön perustuvia hoitoja eikä käytettävissä ole laboratorio- tai muita mittauksia, joilla potilaat voitaisiin tunnistaa. Lupaavia tuloksia on hoidoista, joilla pyritään vaikuttamaan käyttäytymiseen ja tulkintaan ympäristötekijöiden haitallisuudesta tai omasta sietokyvystä. Vastaanotolla korostuu potilaan hyvä kohtaaminen ja oireiden alkuvaiheessa tulee selvittää, onko oireille hoidettavaa syytä ja minimoida vaaraa korostava informaatio, koska se lisää oireilua ja sairauskäyttäytymistä. Säteilyturvakeskuksen tutkimusprofessori Eeva Salmisen mukaan joka viidenneltä sähköherkältä löytyy joku oikea sairaus, joten potilaan huolellinen tutkiminen kannattaa.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin infektiosairauksien klinikan ylilääkärinä työskennelleen professori Ville Valtosen mukaan viime vuosina on havaittu, että sähköherkkyydessä on kyse tyypillisesti vaiheittain etenevän sairauden päätepisteestä, joka alkaa homesairaudesta ja etenee monikemikaaliherkkyyden kautta sähköherkkyyteen. 4G-tukiasemat ja WLAN-yhteydet ovat Valtosen mukaan sähköherkille riskitekijöitä, jotka voivat aiheuttaa oireita. Valtosen mukaan sähköherkkien on tärkeää ennaltaehkäistä lisäaltistumista homeille, kemikaaleille ja sähkölaitteille. Myös ravintolisiä käytetään sähköherkkyyden hoitoon, vaikka niiden vaikutuksista ei olekaan tehty kontrolloituja tutkimuksia. Long Play -julkaisun mukaan Valtosta pidetään tiedeyhteisön silmissä toisinajattelijana.

Sähköherkät yhteiskunnassa

Ruotsissa sähköherkkyydellä on tunnustettu asema työkykyä alentavana vammana, vaikkakaan sitä ei pidetä sairautena. Sähköherkkyys voidaan Ruotsissa käytetyssä sairausluokituksessa kirjata oirekoodin R68 alle kuten Suomessakin. Euroopan parlamentti kehotti vuonna 2009 ”jäsenvaltioita noudattamaan Ruotsin esimerkkiä ja tunnustamaan sähköherkkyydestä kärsivät henkilöt vammaisiksi, jotta heille voidaan taata asianmukainen suojelu ja yhtäläiset mahdollisuudet”. Espanjassa sähköherkkyys on tunnustettu pysyväksi vammaksi vuodesta 2011 lähtien. Kanadassa sähköherkkyys on luokiteltu liittovaltiotason lainsäädännössä ympäristöherkkyyden aiheuttamaksi vammaksi.

Suomessa sähköherkkyys ei ole virallinen diagnoosi, joten sähköherkät eivät saa oireyhtymällä sairauslomaa eivätkä sosiaalietuuksia. Maailman eri maissa toimii kymmeniä tukiryhmiä sähköherkkyysoireista kärsiville.

Skeptikko-lehden mukaan Suomeen on syntynyt sähkölaitteiden ”säteilyvaaroista” puhuvien kiertävien myyntimiesten joukko, joka ensin pelottelee asiaan perehtymättömiä tekemään ”säteilymittauksen” kotiinsa. Tämän jälkeen ihmisille myydään säteilyltä suojaavia tuotteita. Liikkeen edustajat pyrkivät aktiivisesti esiintymään mediassa asiantuntijoina, vaikka heillä ei ole alan koulutusta eikä asiantuntemusta. Esimerkiksi helmikuussa 2015 Yle haastatteli vahingossa tällaista henkilöä asiantuntijana ja pyysi sittemmin anteeksi lähdekritiikin ja julkaisuprosessin pettämistä. Sama asiantuntijana esiintynyt henkilö on aiemmin esittänyt kännykkäsäteilyn olevan olla yksi syy mm. oppilaiden uni- ja käytösongelmiin sekä esittänyt, että lapsiperheissä ei tulisi käyttää WLANia ollenkaan. Joulukuussa 2019 skeptikkoyhdistys Skepsis myönsi Huuhaa-palkinnon toiselle vastaavalle taholle matkapuhelimien ja niiden tukiasemien aiheuttamiksi väitettyjen harhaanjohtavien terveysväittämien esittämisestä ja näiden väittämien pohjalta kalliiden tuotteiden myymisestä. Kyseinen verkkokauppa myi esimerkiksi viiden litran purkkia ”säteilyltä suojaavaa maalia” 270 eurolla.

Tammikuussa 2022 Ylen tutkivan journalismin toimitus MOT julkaisi artikkelin Sähköherkkyyssäätiön toiminnasta. MOT:n mukaan säätiö on muun muassa rahoittanut 5g-matkapuhelinverkon rakentamista vastustavan kampanjan mainoskuluja ja neuvonut säteilystä huolestuneita ihmisiä jopa harkitsemaan asunnostaan muuttamista. Säätiö on lainannut ensimmäisten toimintavuosiensa aikana säteilyltä suojaavia välineitä ja mittalaitteita yli sadalle henkilölle. Säätiö lainaa välineitä ilmaiseksi. Mikäli lainaaja haluaa kokeilujakson jälkeen ostaa välineet itselleen, säätiö tarjoaa kauppiaiden yhteystietoja. Artikkelin mukaan mobiilisäteilyltä suojaavat välineet ovat kasvava bisnes, joka pohjaa kyseenalaisiin väitteisiin säteilyn vaarallisuudesta. Yksikään Ylen haastattelemista lääketieteen asiantuntijoista ei suositellut mobiilisäteilyltä suojautumista, koska oireet eivät johdu säteilystä vaan nosebo-ilmiöstä, jolloin apuvälineiden käyttö voi pikemminkin pahentaa oireita kuin vähentää niitä.

Lokakuussa 2019 kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta järjesti Pikkuparlamentin Kansalaisinfossa seminaarin radiotaajuisen säteilyn terveysvaikutuksista. Säteilyn kudosvaikutuksiin perehtyneen Aalto-yliopiston professori Tapio Ala-Nissilän mukaan melkein kaikki seminaarin puhujat olivat tunnettuja ei-tieteellisiin väitteisiin perustavia henkilöitä, jotka esittelevät omia mielipiteitään. Lääketieteen professori Juhani Knuutin mukaan päällimmäinen vaikutelma tapahtumasta oli, että lukuun ottamatta Säteilyturvakeskuksen edustajaa toimijat olivat valikoituneet siten, että he ovat aikaisemmin olleet esillä nimenomaan nostamalla esiin sähkökenttien ja kännyköiden vaaroja, sekä esittämällä, että sähköallergia olisi todellinen biologinen ilmiö. Eloranta perusteli henkilövalintoja halulla tuoda esille ”toisen puolen näkemyksiä”. Ala-Nissilän mukaan sähkömagneettisen säteilyn haitalliset terveysvaikutukset kiistetään 25 000:ssa alan tutkimuksessa. Knuutin mukaan ei ole olemassa mitään tieteellistä näyttöä siitä, että magneetti- ja sähkökentät, esimerkiksi kännykät ja sähkölaitteet, aiheuttaisivat mitään terveysriskejä tai -ongelmia, eikä ihminen pysty havaitsemaan sähkömagneettisia kenttiä.

Katso myös

• Somatisaatiohäiriö
• Sähköaisti
• Mobiilisäteilyn terveysvaikutukset
• Epäilyt kuvaputkinäyttöjen terveysvaikutuksista 1980- ja 1990-luvuilla

Aiheesta muualla

• Reino Laukkanen, ”Sähköallergia on näyttökysymys”
• Ylen Elävä arkisto: Sähköyliherkkyys ei ole sairaus Suomessa
• Yllätystutkimus: sähköyliherkät todella aistivat magneettikenttiä Tekniikka & Talous, 4.1.2013.
• Suurjännitelinjat aiheuttavat terveysoireita – tosin jo ennen kuin niihin johdetaan sähköä Kansan Uutiset, 2.3.2015