Sähkön pientuotanto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sähkön pientuotanto on sähkön pienimuotoista tuotantoa käyttökohteiden lähellä. Määritelmät pohjautuvat usein voimalan nimellis- tai maksimitehoon tai liittymäverkon mukaiseen rajaukseen. Pientuotannosta käytetään myös nimitystä hajautettu tuotanto, koska voimalat sijaitsevat käyttökohteiden lähellä paikallista tai alueellista tarvetta varten yleensä suoraan jakeluverkon kautta. Tällöin liityntää kantaverkkoon ei välttämättä tarvita.[1]

Sähkömarkkinalain mukaan sähköntuotantolaitoksen tai useista sähköntuotantolaitoksista muodostuvan kokonaisuuden pienimuotoinen tuotanto on sellainen jonka yhteenlaskettu nimellisteho on maksimissaan 2 megavolttiampeeria (MVA).[2]

Sähkön mikrotuotantoa on sähköntuotanto, joka on tarkoitettu ensisijaisesti vain kohteen omaan käyttöön ja ulkopuoliseen verkkoon syöttö on satunnaista tai vähäistä. Mikrotuotannossa voimalan nimellisteho on enintään 100 kVA.

VTTn ehdottaman määritelmän mukaan pienvoimala olisi "sähköntuotantolaitos, joka on liitetty verkonhaltijan pien- tai keskijänniteverkkoon tai siihen liitetyn asiakkaan verkkoon", jossa pienjänniteverkolla tarkoitetaan Suomessa 0,4 kV verkkoa ja keskijänniteverkolla 6–70 kV sähköverkkoa.[3]

Pientuotannon muodot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sähkön pientuotanto perustuu yleensä uusiutuvaan energiaan. Tärkeimmät pienimuotoiset sähköntuotantotavat Suomessa ovat pienvesivoima, pientuulivoima, aurinkosähkö sekä sähkön ja lämmön yhteistuotanto bioenergialla, kuten biokaasulla tai puukaasulla. [4]

Verkkoon pääsyn helpottaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hallituksen energia- ja ilmastopoliittisessa selonteossa todetaan, että pienvoimalaitosten verkkoon pääsyä helpotetaan energiamarkkinoiden sääntelyä kehittämällä ja huomioimalla tästä aiheutuvat lisäkustannukset muiden verkonkäyttäjien tariffeissa.[5]