Sääskenvalkku
| Sääskenvalkku | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
| Suomessa: | Erittäin uhanalainen |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Yksisirkkaiset Liliopsida |
| Lahko: | Asparagales |
| Heimo: | Kämmekkäkasvit Orchidaceae |
| Suku: | Sääskenvalkut Malaxis |
| Laji: | monophyllos |
| Kaksiosainen nimi | |
| Synonyymit | |
|
|
| Katso myös | |
Sääskenvalkku (Malaxis monophyllos) on pienikokoinen ja vihreäkukkainen kämmekkälaji. Sitä tavataan laajalla alueella Euraasiassa. Suomessa laji on rauhoitettu koko maassa. Sääskenvalkku on Suomen luonnonsuojeluasetuksessa erityisesti suojeltava laji.[2] Suomessa laji on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi (EN).[3]
Ulkonäkö ja koko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Monivuotinen sääskenvalkku kasvaa 10–25 cm korkeaksi. Varren tyvessä on sipulinmuotoinen paksunnos. Leveänsoikeita, ohuita, monisuonisia ja 2–7 cm pitkiä lehtiä on yksi, joskus kaksi aivan maanrajassa. Kukinto on pitkä, tähkämäinen ja monikukkainen. Pienet kukat ovat kellanvihertävän valkeat, kukkien huulet ovat kääntyneet ylöspäin ja ne ovat kannuksettomia. Kukkien kehälehdet ovat kapeita. Sääskenvalkku kukkii kesä-heinäkuussa.[4] Kukat pysyvät kukinnossa vielä kuihduttuaan, mutta muuttuvat solukon kuollessa melkein valkoisiksi.
Sääskenvalkun juurisienen on arveltu olevan myös lepän juurisieni tai loinen.[5]
Sääskenvalkun voi sekoittaa pienempikokoiseen suovalkkuun (Hammarbya paludosa), jolla kuitenkin on yleensä kaksi paksua lusikkamaista lehteä.[6]
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sääskenvalkku on pohjoinen ja mantereinen kasvi. Hyvin hajanainen levinneisyysalue ulottuu Norjasta ja Alpeilta itään Japaniin saakka. Pohjois-Amerikassa tavataan sääskenvalkun muunnosta (var. barchypoda).[7] Suomessa sääskenvalkkua on kasvanut harvinaisena siellä täällä Etelä-Lapista Ahvenanmaalle, mutta se on taantunut. Nykyisin sitä on Etelä- ja Keski-Suomessa toistakymmentä esiintymää. Vahvin keskittymä sääskenvalkulla Kemin, Keminmaan, Tervolan ja Tornion alueelta, jolta tunnetaan yli 50 esiintymää.[8][9]
Elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sääskenvalkku on kalkinvaatija. Suomessa se kasvaa kosteilla, runsasravinteisilla ja puolivarjoisilla lettosoilla, lähteiden luona, tervaleppäluhdissa ja kalkkikallioniityillä. Tilapäisesti lajia saattaa tavata kosteissa kaivannoissa kuten ojissa. Sääskenvalkun kasvupaikat ovat vähentyneet kosteikkojen kuivattamisen ja kallioiden louhinnan takia. Myös karjan metsälaiduntamisen loppumisen arvellaan vähentäneen lajin kasvupaikkoja, koska maapohja ei rikkoonnu laidunnuksen seurauksena.[8]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kämmekät, Suomen orkideat. Toim. Korhonen, Mauri & Vuokko, Seppo. Forssan kustannus Oy, Forssa 1987.
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
- Ryttäri, Terhi: Sääskenvalkku. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 191.
- Uusitalo, Anna: Kylien kaunokit, soiden sarat. Keski-Suomen uhanalaiset kasvit. Keski-Suomen ympäristökeskus, Jyväskylä 2007.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Rankou, H.: Malaxis monophyllos IUCN Red List of Threatened Species. Version 2020-3. 2011. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 13.3.2021. (englanniksi)
- ↑ Ympäristöministeriö: Luonnonsuojeluasetuksessa rauhoitetut lajit Viitattu 18.8.2009
- ↑ Sääskenvalkku – Malaxis monophyllos Laji.fi. Viitattu 13.3.2021.
- ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 504–505.
- ↑ Kämmekät, Suomen orkideat 1987, s. 128.
- ↑ Uusitalo 2007, s. 41.
- ↑ Den virtuella floran: Knottblomster (ruots.) Viitattu 18.8.2009.
- ↑ a b Ryttäri 1997, s. 191.
- ↑ Lohjan kaupunki[vanhentunut linkki]