Säädösohjailu
Säädösohjailu on valtion keino ohjata yhteiskunnallista kehitystä lainsäädännön avulla. Näin pyritään siihen, että viranomaiset, yhteisöt ja yksilöt toimisivat suotavana pidetyllä tavalla. Perusajatuksena on, että epäkohdat voidaan poistaa lakeja ja muita säädöksiä säätämällä tai muuttamalla. Käytännössä on kuitenkin ongelmia, joiden ratkaisemiseen on tarkoituksenmukaista käyttää muitakin keinoja. Tällaisia ovat esimerkiksi ympäristöongelmat, sukupuolten välinen tasa-arvo ja huumeongelmat.[1] Säädösohjailu on tärkein ja laajin oikeudellisen sääntelyn osa-alue. Oikeudellisella sääntelyllä tarkoitetaan laajasti ymmärrettynä julkisyhteisöjen toimintaa, jolla pyritään ohjaamaan kansalaisten käyttäytymistä. Suppeammin ymmärrettynä se tarkoittaa vain yleisten sääntöjen luomista ja voimaan saattamista.[2]
Demokraattisen oikeusvaltion ongelmat ovat yleensä moniulotteisia, jolloin lainsäädännön ohella tarvitaan muitakin keinoja. Valtio voi vaikuttaa lainsäädännöllä välittömästi lähinnä vain omaan organisaatioonsa ja sen toimintaan. Välillisiä vaikutuskeinoja ovat pyrkimykset ohjata muiden päätöksentekijöiden, kuten kuntien ja yhteisöjen, toimintaa. Tällöin ratkaisuvalta on muiden käsissä, eikä valtion säädösohjailu johda aina toivottuun tulokseen.[1]
Valtion vaikutuskeinoja rajoittavat kansainväliset sopimukset, kotimainen ja kansainvälinen talouskehitys, teollisuuden kansainvälinen kilpailukyky, ideologiset syyt, julkisen vallan organisaation rajalliset voimavarat, asiantuntemus ja käytettävissä oleva aika. Ohjailun vastustajat vetoavat usein vapaaseen kilpailuun ja yksityiseen yritystoimintaan.[1]
Eräs mahdollisuus jakaa yhteiskunnallisen ohjailun keinot on seuraava
- Perusperiaatteiden ja tavoitteiden sääntelyssä voidaan liittää oikeusnormi perustuslakiin tai säätää laki, joka sisältää tavoitesäännöksiä.
- Viranomaisohjaus ja viranomaisvalvonta voi olla esimerkiksi selvitysten tekoa tai hyvin konkreettista toimintaa, kuten poliisin ja tullin valvontatoimet.
- Käskyt ja kiellot edellyttävät konkreettista toimintaa tai pidättäytymistä tietystä toiminnasta.
- Tiedonvälitys on tärkeä osa viranomaisohjausta. Siinä annetaan neuvoja, tiedotetaan ja järjestetään koulutusta.
- Taloudelliset etuudet ja rasitukset tekevät tietynlaisen toiminnan taloudellisesti kannattavammaksi kuin toisenlaisen toiminnan. Tähän ryhmään kuuluvat esimerkiksi valtionavut, verot ja maksut.
- Muita keinoja ovat esimerkiksi rakentaminen ja kaavoitus, jotka vaikuttavat kansalaisten ja yhteisöjen kotipaikan ja työpaikan valintaan.[1]