Ruotsi-Suomi

Charta öfver Svea och Göta Riken med Finland och Norland eli ”kartta Svean ja Götan valtakunnista sekä Suomi ja Norlanti” vuodelta 1747.

Ruotsi-Suomi (ruots. Sverige-Finland) on termi, joka on kehitetty Suomen historiankirjoituksessa jälkikäteen kuvaamaan sitä valtakuntaa, johon kuuluivat pääosa nykyisestä Ruotsista sekä ainakin pääosa nykyisestä Suomesta viimeistään 1200-luvulta vuoteen 1808. Historiallisen epätarkkuutensa vuoksi tätä 1920-luvulla syntynyttä termiä käytetään nykyisin enää vain harvoin. Termin käytön voidaan katsoa päättyneen noin 1990-luvun puolivälissä.

Käsitteen käytöstä

Ruotsin ja Suomen yhteisen historian aikaa tutkivan professori Petri Karosen mukaan Ruotsi-Suomea ei ole varsinaisesti koskaan ollut olemassa ja suomalaiset tutkijat ovat olleet asiasta aina yksimielisiä. Osmo Jussilan tutkimuksen mukaan käsitteen Ruotsi-Suomi käyttöönotto liittyy Suomen itsenäistymisen jälkeiseen Ahvenanmaan kysymykseen, jossa Suomi ja Ruotsi kiistelivät saarten omistuksesta. Ruotsi pyrki tällöin osoittamaan myös historian avulla saarten kuuluvan Ruotsille sillä perusteella, että käsite Suomi oli vain maantieteellinen. Suomalaisten puolesta Carl von Bonsdorff todisti monin historiallisin esimerkein, miten Suomi-sanaa oli käytetty myös aktiivisesti toimivana yhteisönä. Samasta syystä historioitsija E. G. Palmén otti teoksessaan Oma maa vuonna 1920 käyttöön termin Ruotsi-Suomi.

Ruotsi-Suomi ei ollut kahden valtakunnan yhteenliittymä samaan tapaan kuin Tanskan ja Norjan muodostama Tanska-Norjan personaaliunioni, vaan kyseessä oli yhtenäinen Ruotsin valtakunta. Myöhemmän Suomen valtion alue kuului tähän valtakuntaan sen itäisenä osana. Alueella sijaitsivat kahdeksan nykyisen Suomen historiallista maakuntaa, joiden tilalle tuli 1600-luvulla viisi nykyisen Suomen alueella sijainnutta lääniä. Samaan aikaan maakuntia ja läänejä oli myös Ruotsissa ja osa niistä ulottui kummankin nykyisen valtion alueelle.

1500-luvulta lähtien käytettiin lähinnä muodollisessa merkityksessä käsitettä Suomen suuriruhtinaskunta lähinnä siksi, että Ruotsin kuninkaan arvonimiin oli lisätty ”Suomen suuriruhtinas”, jolla tarkoitettiin vielä keskiaikana ainoastaan Varsinais-Suomea. Suomi-niminen yhtenäinen hallintoalue muodostettiin vasta sen jälkeen, kun Ruotsi joutui luovuttamaan Suomen alueen Venäjälle Suomen sodan tuloksena Haminan rauhassa vuonna 1809 ja perustettiin autonominen Suomen suuriruhtinaskunta.

Joskus Suomen ja Ruotsin välille tosin tehtiin käsitteellinen ero jo Ruotsin vallan aikana: esimerkiksi 1500-luvun asiakirjoissa Kustaa Vaasa käytti usein mainintaa ”Ruotsin ja Suomen kaupungeille” tai toisinaan pelkkää muotoa ”Ruotsin kaupungeille”. Asiakirjoissa esiintyy myös erikseen maininta ”Suomen kaupungeille”. Käsite ”Suomi” tosin sisälsi silloisessa yhteydessä useimmiten vain Varsinais-Suomen ja Satakunnan, ei esimerkiksi Hämettä tai Karjalaa. Toisinaan Suomea nimitetään jo keskiajan asiakirjoissa Itämaaksi.

Katso myös

• Ruotsin historialliset pääalueet
• Ruotsin vallan aika Suomessa
• Varsinainen Ruotsi
• Ruotsi-Norja
• Tanska-Norja

Lähteet

• Jussila, Osmo: Suomen historian suuret myytit. Helsinki: WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-33103-3

Aiheesta muualla

• Karonen, Petri: Pohjoinen suurvalta. (3. painos) WSOY, 2008. ISBN 978-951-034-713-3
• Klinge, Matti: Kaksi Suomea. Helsinki: Otava, 1982. ISBN 951-1-07011-8
• Villstrand, Nils Erik: Valtakunnanosa. Suurvalta ja valtakunnan hajoaminen 1560–1812. Helsinki: Svenska Litteratursälskapet i Finland, 2012.