Ruokamarkkinat
Ruokamarkkinat Oy oli päivittäistavarakauppaa harjoittanut yritys, joka perustettiin Turussa vuonna 1976. Yhtiö aloitti toimintansa Ruokamarkkinat-myymälöillä, joiden markkinaosuus Turun seudulla oli merkittävä. Muita myymäläketjuja olivat muun muassa Ruokavarasto, Sesto ja Etujätti.
Wihuri osti Ruokamarkkinat vuonna 1988 ja Ruokamarkkinat-yhtiön toiminta lakkasi vuonna 2007 yhtiön sulautuessa Wihuriin.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yhtiön historia ulottuu vuoteen 1970, jolloin liikemiehet Jarkko Koli ja Jaakko Kurila perustivat ensimmäiset Ruokamarkkinat-myymälät. Vuonna 1980 myymälöitä oli Turun seudulla kymmenkunta[1]. Vuonna 1982 perustettiin ensimmäiset Ruokavarasto-laatikkomyymälät. Vuonna 1995 Ruokavarasto Oy osti Marjamäki-yhtiöiltä Hämeessä ja Pirkanmaalla toimineen Valtti-Rabatti-ketjun,[2] jonka 31 myymälää muutettiin 1996 Ruokavarasto-myymälöiksi[3]. Samana vuonna ketju laajeni pääkaupunkiseudulle ostamalla kuusi Ruoka-Skotti-myymälää[4]. Wihuri osti Ruokamarkkinat vuonna 1988,[5] ja toiminta laajeni merkittävästi sen ostaessa Sesto-ketjun Stockmannilta, mukana myös Seston Etujätit.
Vähittäismyyntiketjut liitettiin 2005 osaksi uutta Tradeka-yhtiötä ja Wihurista tuli Tradekan kolmanneksi suurin omistaja. Ruokavarasto-myymälöitä alettiin muuttaa Siwa-kaupoiksi[6]. Ruokamarkkinat-yhtiön toiminta lakkasi vuonna 2007 yhtiön sulautuessa Wihuriin.
Ketjut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ruokavarasto oli lähikauppaketju, jota Wihuri kasvatti 1990-luvulla eri puolelle Suomea. Sen myymälämäärä vuonna 1988 oli 47, vuonna 1994 77 ja vuonna 2000 jo 120. Vuonna 1998 Ruokavaraston pohjoisin myymälä sijaitsi Rovaniemellä.[7] Ruokavarasto-myymälät muutettiin Tradekalle myynnin jälkeen 2005 Siwa-lähikaupoiksi ja kooltaan suurimmat Valintatalo-supermarketeiksi.
- Sesto oli Stockmannin vuonna 1962 perustama marketketju, joka siirtyi Ruokamarkkinoiden omistukseen vuonna 1999. Sestot muutettiin Valintatalo-supermarketeiksi lukuun ottamatta Forumin Sestoa, joka oli muutettu S-marketiksi (lisäksi Olarin S-market laajeni Seston liiketilaan). Helsingin Tehtaankadun Sesto puolestaan muutettiin Siwaksi. Sesto-ketjuun kuului vuonna 1998 14 myymälää.[8]
- Etujätti (aluksi Seston Etujätti) oli hypermarkettiketju. Etujättejä oli vuonna 1998 viisi[8]. Kolme Etujättiä (Kaarinassa, Lappeenrannassa ja Turun Kupittaalla) ja Mäntsälän Sesto muutettiin Euromarket-hypermarketeiksi. Vantaan Tammistossa sijainnut Etujätti muutettiin osittain Wihurin Metro-pikatukkuliikkeeksi, jolloin myös samassa rakennuksessa toimineet Stockmann Outlet ja Hobby Hall saivat runsaasti lisätilaa. Espoon Friisilän Etujätti myytiin muualle, minkä jälkeen sen paikalla on toiminut muun muassa Budget Sport, Konebox, Musta Pörssi, Sotka-huonekaluliike, SuperPark-sisäaktiviteettipuisto. Nykyisin sen paikalla toimii kaksi autokauppaa. SuperPark-sisäaktiviteettipuisto lopetti toimintansa, koska Ison Omenan Duudsonit Activity Park vei sen asiakkaat.
Sesto-myymälät ja Seston Etujätit vuonna 1999
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Espoo
- Friisilä (Etujätti)
- Lähderanta (1962-2005, 2005-2010 Valintatalona)
- Olari (Ruokavarasto) (myöhemmin Sesto, yhteydessä toimi myös ravintola Chico's 2010-luvulle) (nykyisin S-market, yhteydessä toimii myös Baari Olarinkulma)
- Jyväskylä (Etujätti)
- Helsinki
- Annankatu
- Eino Leinon katu
- Forum
- Lauttasaari
- Megahertsi
- Mellunmäki
- Puistola
- Reimarla
- Tehtaankatu
- Vaasankatu
- Kauniainen
- Pirkkala (Etujätti)
- Tampere (Etujätti)
- Linnainmaa
- Lielahti
- Turku
- Länsikeskus (Etujätti)
- Kupittaa (Etujätti)
- Vantaa
- Tammisto (Etujätti) (sittemmin Stockmann outlet lopetettu 2015 ja Metro Pikatukku lopetettu 2022, nykyisin Stadium outlet)
- Tikkurila
- Loppi
- Launonen (Ruokavarasto) (sittemmin Siwa lopetettu 2017, nykyisin K-Market)
- Pori (Ruokavarasto)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Myymäläpäällikköä. (Ruokamarkkinat Oy:n työpaikkailmoitus) Helsingin Sanomat, 2.6.1981, s. 52.
- ↑ Wihuri Oy osti Valtti-Rabatin päivittäistavaramyymälät. Helsingin Sanomat, 27.10.1995. Digilehti (maksullinen). Viitattu 17.10.2021.
- ↑ Markkinointipäällikkö. (MPS-henkilöstökonsultointiyhtiön työpaikkailmoitus.) Helsingin Sanomat, 28.1.1996, s. 74. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Ruokavarasto-ketju laajenee pääkaupunkiseudulle. Helsingin Sanomat, 18.1.1995, s. 23. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Wihuri osti turkulaiset Ruokamarkkinat-myymälät. Helsingin Sanomat, 16.4.1988, s. 40. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Liisa Enkvist: Ruokavaraston muodonmuutos Siwoiksi alkoi Turun alueella 26. elokuuta 2005. Turun Sanomat. Viitattu 21.9.2008.
- ↑ http://web.archive.org/web/19981201173747/www.ruokavarasto.fi/html/myymalat.cfm
- ↑ a b https://web.lib.aalto.fi/fi/old/yrityspalvelin/pdf/1998/fstockma.pdf