Runollinen realismi
Runollinen realismi (ransk. Réalisme poétique) oli elokuvasuuntaus Ranskassa 1930- ja 1940-luvuilla.
Runorealismi ei ollut erityisen yhtenäinen elokuvaliike, vaan niissä näkyi tekijöiden yksilöllinen kädenjälki. Runorealismin tyylilajin elokuvat olivat "uudelleenluotua realismia", tyyliteltyjä ja studioon sidottuja.[1] Elokuvissa on yleensä fatalistinen näkemys elämästä, jonka hahmot elävät yhteiskunnan marginaaleissa joko työttömänä työväenluokan jäseninä tai rikollisina. Elämän pettymyksen jälkeen hahmot saavat viimeisen mahdollisuuden rakastua, mutta lopulta pettyvät uudelleen, ja elokuvat päättyvät usein pettymykseen tai kuolemaan. Yleissävy muistuttaa usein nostalgiaa ja katkeruutta. Niitä pidetään "runollisina" elokuvien esteettisen esitystavan takia.
Runorealismin johtavia elokuvantekijöitä olivat Pierre Chenal, Jean Vigo, Julien Duvivier, Marcel Carné ja ehkä liikkeen merkittävin ohjaajana Jean Renoir.[2] Näiden elokuvien tähtinä toimivat mm. Jean Gabin, Michel Simon, Simone Signoret ja Michèle Morgan.
