Rugbyn historia

Rugby School, etualalla rugbykenttä

Rugbyn historia alkaa erilaisista jalkapallon sukuisista peleistä, joita on pelattu vuosisatojen ajan.

Alkuajat

Britteinsaarilla jalkapallon esimuotoja on pelattu jo ensimmäisellä vuosisadalla eaa. 1300- ja 1400-luvuilla jalkapallon pelaaminen laskiaisena muodostui perinteeksi, joka säilyi pitkälle 1800-luvulle. Näiden pelimuotojen luonteeseen kuului väkivaltaisuus ja sääntöjen vähäisyys. Englantilaisissa yksityiskouluissa peleille ryhdyttiin kehittelemään sääntöjä ja ajan mittaan tapahtui jakautuminen kahteen koulukuntaan: nykyaikaista jalkapalloa muistuttaviin peleihin, joissa päähuomio keskittyi pallon kuljettamiseen jaloilla, muun muassa Etonissa ja Harrow’ssa, ja pallon käsin kuljettamiseen päähuomionsa keskittävään muotoon muun muassa Rugbyssa, Marlborough’ssa ja Cheltenhamissa.

Rugbyn koulussa rehtori Thomas Arnoldin (1828–1842) johdolla peli saavutti suurta suosiota koululaisten keskuudessa ja tämä lajin muoto, rugby union, muodostui englantilaisen ja sittemmin Brittiläisen imperiumin miehisyyden edistämisessä. Peliä esiteltiin muun muassa Thomas Hughesin romaanissa Tom Brownin kouluvuodet (1857). Miehisyyden ihannoinnin kasvualustaa olivat yksityiskoulut sekä Oxfordin ja Cambridgen yliopistot, joissa opetukseen kuului poikien kasvattaminen herrasmiehiksi. Raskas liikunta oli osa opetussuunnitelmaa ja 1800-luvun lopulla rugby yhdessä kriketin kanssa oli ottanut paikkansa suosituimpana lajina yläluokan keskuudessa ”sivistyneenä” miehekkäänä käytöksenä. Ajateltiin, että rugby teki jäntevistä kristityistä herrasmiehistä pyyteettömiä, pelottomia ja itsehillintään sekä yhteistyöhön kykeneviä.

Rugby sai lisää jalansijaa yksityiskoulujen ja yliopistojen entisten oppilaiden perustettua omia joukkueitaan, kun pelkät vuosittaiset ottelut entisten ja nykyisten oppilaiden välillä eivät tyydyttäneet pelaamisen halua. Rugbyinnostus levisi nopeasti myös Irlantiin ja Skotlantiin. Ensimmäinen rugbyseura perustettiin Dubliniin vuonna 1854 ja Edinburghiin vuonna 1858. Vuonna 1863 pelattiin ensimmäinen, sittemmin perinteeksi muodostunut ottelu englantilaisten Blackheathin ja Richmondin välillä.

Vuonna 1863 suurten jalkapalloseurojen edustajat kokoontuivat tarkoituksenaan luoda yhteiset säännöt lajille. Suurta erimielisyyttä esiintyi pallon kuljettamisen käsillä ja jaloille potkimisen ja kampittamisen suhteen. Rugbysäännöissä sallittiin kumpikin, kun taas muualla käytössä olleissa säännöissä ei kumpaakaan. Blackeathin F. W. Campbellin johdolla rugbyseurojen edustajat pitivät kiinni kannastaan ja kutsuivat muiden kokousedustajien näkemyksiä epämiehekkäiksi. Vähemmistöön jääneet rugbysääntöjen kannattajat jäivät tämän johdosta ulkopuolelle, kun perustettiin Englannin jalkapalloliitto (The Football Association), vaikka kompromissisääntöihin sisällytettiinkin useita rugbystä peräisin olleita piirteitä. Tapahtuman johdosta nykyiset jalkapallo ja rugby lähtivät lopullisesti kehittymään erillisiksi lajeiksi. 1860-luvun lopulta lähtien kuitenkin myös rugbymuodoissa kiellettiin jaloille potkiminen ja kampittaminen.

Vuonna 1871 Richmondin joukkueen pelaaja sai surmansa harjoitusottelussa, mikä toi rugbylle ikävää julkisuutta. Tapauksen johdosta rugbyseurat pitivät kokouksen, jossa perustettiin lajin kattojärjestö Rugby Football Union. Yllättäen nimestään huolimatta Rugbyn koulu itse jätti kuitenkin liittymättä liittoon, koska se halusi vielä pitää kiinni jaloille potkimisesta ja kampittamisesta, joita se piti keskeisenä piirteenä lajissa. Liittyminen tapahtui kuitenkin vuonna 1890.

Rugby levisi nopeasti alkulähteiltään Englannin, Skotlannin ja Irlannin yläluokan parista myös keski- ja työväenluokan keskuuteen Pohjois-Englannissa ja Walesissa kuten myös siirtomaissa Etelä-Afrikassa, Australiassa ja Uusi-Seelanti. Rugby levisi myös Pohjois-Amerikkaan, missä sen pojalta kuitenkin kehitettiin poikkeava laji, amerikkalainen jalkapallo.

Jakautuminen rugby unioniin ja rugby leagueen

Toisin kuin jalkapallo, jossa 1880-luvulla ryhdyttiin pelaamaan liigoja ja laji myös ammattimaistui, piti RFU tiukasti kiinni amatöörimäisyydestä, kuten myös vastusti cup- ja sarjamuotoisia kilpailuita, vaikkakin maaotteluita Englannin ja Skotlannin välillä ryhdyttiin pelaamaan. Ensimmäinen Englannin ja Skotlannin välinen ottelu pelattiin 27. marraskuuta vuonna 1871 neljäntuhannen silmäparin edessä. Kumpikin joukkue sai tehtyä yhden kuljetusmaalin eli tryn, mutta vain Englanti kykeni tekemään maalin sen jälkeisestä lisäpisteyrityksestä. Irlanti pelasi ensi kerran Englantia vastaan vuonna 1875 ja Skotlantia vastaan vuonna 1877. Maaotteluilla oli pitkän aikaa keskeinen osa rugbynpeluussa, koska sarjamuotoisia kilpailuja ei vielä pelattu.

Rugby alkoi kuitenkin jakaantua kahtia eteläisen ja pohjoisen Englannin kesken. Pohjoisessa rugbyjoukkueista oli muodostunut paikallisia ylpeyden aiheita ja pian Yorkshiressä ryhdyttiinkin pelaamaan liiga- ja cup-muotoisia kilpailuita, jotka levisivät myös Cumbriaan ja Lancashireen. Monet pelaajista kuuluivat työväenluokaan ja pohjoisen seurat halusivat, että pelaajille maksetaan korvauksia menetetystä työajasta. Vuonna 1893 RFU:n kokouksessa enemmistönä olleet etelän joukkueet vastustivat ehdotusta. 29. elokuuta vuonna 1895 Yorkshiren Huddersfieldissä 22 pohjoisen seuraa erosivat liitosta ja perustivat uuden Northern Rugby Football Unionin, joka vuonna 1922 muutti nimensä Rugby Football Leagueksi. Suurin osa pohjoisen seuroista liittyi uuteen liittoon, mutta se ei kuitenkaan saavuttanut maanlaajuista suosiota. Tämän toimi rugbyn jakautumisena kahteen lajiin: rugby unioniin ja rugby leagueen.

Lajin leviäminen

Wales

Walesissa rugbyseuroja perustettiin niin kaupunkeihin kuin pieniin kaivoskyliin 1870- ja 1880-luvulla. Suurena vaikuttimena lajin suosion leviämiseen olivat Pohjois-Englannista tulleet siirtolaiset. 1880-luvun alussa rugby oli jo muodostunut keskeiseksi osaksi työväenluokkaista eteläwalesilaista kulttuuria, kun taas muissa Britteinsaarten maissa laji oli vielä säilyttänyt yläluokkaisen maineensa. 1800-luvulla Walesiin muutti paljon siirtolaisia ja rugby oli keskeisessä osassa modernissa walesilaisessa kansallismielisyydessä. Vuonna 1881 perustettiin Walesiin oma rugbyliitto ja pian Wales ryhtyi pelaamaan maaotteluita muiden Britteinsaarten joukkueiden kesken. Ensimmäisen Britannian mestaruutensa Wales voitti vuonna 1893. Walesissa myös seurakilpailuja ryhdyttiin pelaamaan aiemmin kuin Englannissa. Etelä-Walesin cup-mestaruudesta pelattiin jo vuosina 1878–1897. Wales oli myös ainoa joukkue, joka voitti Uuden-Seelannin sen Britannian kiertueella vuonna 1905.

Ranska

Brittiläisen imperiumin ulkopuolella rugby saavutti heikommin jalansijaa, vaikkakin Ranskassa rugbyä oli pelattu jo vuonna 1870, ja vuonna 1892 maassa oli jo yli 20 seuraa pääasiassa Pariisin seudulla. Laji kuitenkin levisi Ranskassa etelän suuriin kaupunkeihin kuten Bordeaux'hin, Lyoniin ja Perpignaniin. Vuonna 1910 Ranska otti ensi kertaa osaa Britannian mestaruusturnaukseen. Itsenäinen Ranskan rugbyliitto perustettiin vuonna 1920. Ranskassa asennoituminen ammattilaisuuteen oli myös myönteisempää kuin Britanniassa, minkä johdosta se erotettiin Britannian mestaruuskilpailusta vuonna 1932, ja otettiin takaisin vasta vuonna 1945. Ranskassa myös pelattiin rehellisesti seurajoukkueiten mestaruussarjaa jo vuonna 1892. Union-säännöillä pelatusta Home Nations -turnauksesta erottamisen ja ammattilaisuuteen suhtautumisen johdosta Ranskassa kuitenkin alettiin keskittyä rugby leagueen, jonka lajiliitto perustettiin vuonna 1934. Myös rugby league oli suosittua pääasiallisesti etelässä, ja toisen maailmansodan aikaan Vichyn Ranskassa sen pelaaminen oli kiellettyä.

Italia

Italiassa, pääasiassa maan luoteisosassa, rugby union saavutti suosiota 1920-luvulla. Maan rugbyliitto perustettiin vuonna 1928. 1980-luvulla suuryritykset tukivat isolla rahalla seuroja ja paikallisiin joukkueisiin ostettiin monia maailman huippupelaajia. 1990-luvun myötä Italian rubgyn taso kasvoi nopeasti ja vuonna 2000 maa otettiin mukaan Ranskan ja Britteinsaarten turnaukseen eli Five Nationsiin, joka nykyisin tunnetaan nimellä Six Nations Championship.

Pohjois-Amerikka

Kanadaan ja Yhdysvaltoihin rugby levisi jo ennen 1870-lukua. Vuonna 1874 montrealilainen McGill-yliopisto ja cambridgelainen Harvardin yliopisto pelasivat kuuluisan ottelun rugby-säännöillä. Vuonna 1876 Harvardin, Yalen, Princetonin ja Columbian yliopistojen edustajat perustivat Intercollegiate Football Association -liiton, joka otti käyttöön vuoden 1871 rugby union -säännöt. Sääntöjä kuitenkin kehitettiin omanlaisikseen ajan myötä kokonaan omaksi lajikseen, josta syntyivät nykyiset amerikkalainen ja kanadalainen jalkapallo. Amerikkalainen jalkapallo kuitenkin kiellettiin vuonna 1905 länsirannikolla väkivallan, loukkaantumisten ja jopa kuolemantapausten johdosta, minkä myötä rugby sai jälleen jalansijaa. Vaikka amerikkalaisen jalkapallon sääntöjä kehitettiin ja laji jälleen sallittiin, jatkui rugbyn pelaaminen, ja länsirannikolta olleista pelaajista kootut joukkueet voittivat olympiakultaa sekä 1920 että 1924 kisoissa, minkä jälkeen laji jätettiin pois olympiakisojen ohjelmasta.

Australia

Professori Ian Barassin mukaan nimetty linja, jonka mukaan australialaisen jalkapallon (länsi) ja rugbyn (itä) suosio jakaantuu Australiassa maantieteellisesti kahtia.

Australiassa rugbyaluetta oli pääasiassa itäinen rannikkoseutu. Vuonna 1874 Sydneyn kaupungissa perustettiin lajiliitto The Southern Rugby Football Union. Tuohon aikaan kaupungissa oli vain viisi seuraa, mutta vuonna 1900 seuroja oli jo 79. Uuden Etelä-Walesin rugbyliitto NSWRU perustettiin vuonna 1897 organisoimaan sarjamuotoisia kilpailuja, joiden myötä lajin suosio lähti suureen kasvuun. 1880-luvulla pelattiin ensimmäiset ottelut Uuden Etelä-Walesin ja Uuden-Seelannin välillä. Australiassa rugbyn suosio rajoittui kuitenkin itäisiin suurkaupunkeihin, sillä australialainen jalkapallo oli jo levinnyt suurimpaan osaan saarta ja saavuttanut laajaa suosiota. Kansallinen lajiliitto perustettiin Australiaan vasta vuonna 1949.

Australiassa pelaajille maksettavista korvauksista väännettiin kättä 1900-luvun alussa. Parturi-kampaaja nimeltään Alex Burdon oli loukannut olkapäänsä kesäkuussa 1907, eikä NSWRU suostunut maksamaan korvauksia. Samaan aikaan Uuden-Seelannin ammattilaispelaajista koottu joukkue valmistautui Englannin kiertueelleen ja pelasi australialaisia union-joukkueita vastaan. Tämä innoitti sydneyläisseurat perustamaan New South Wales Rugby Leaguen, ja sarjamuotoiset kilpailut käynnistyivät uusien sääntöjen alaisuudessa seuraavana vuonna. Australialaiset rugby league -pelaajat tekivät Englannin kiertueen vuosina 1908–1909 ja toistamiseen 1911–1912. Vielä nykypäivänäkin league on Australiassa suositumpi laji kuin union.

Uusi-Seelanti

Uudessa-Seelanissa ensimmäinen rugbyottelu pelattiin jo vuonna 1870. Lajin leviäminen oli kuitenkin hidasta huonojen kulkuyhteyksien ja väestön hajanaisuuden vuoksi. Lajia pelattiin lähinnä paikallisesti ja maanlaajuinen rugbyliitto perustettiin vasta vuonna 1892. Vuosina 1888–1889 eräs liikemies järjesti alkuasukkaiden rugbyjoukkuen kiertueen Englannissa ja Britanniassa tarkoituksenaan esitellä saarten eksoottista maoriväestöä siirtomaaisännille. Pääasiassa maoreista koostunut joukkue pelasi Britanniassa kaikkiaan 74 ottelua, joissa se saavutti 49 voittoa.

Vuonna 1902 Uuden-Seelannin kuvernööri Ranfurlyn jaarli lahjoitti Ranfurly Shield -nimise palkinnon, josta aluejoukkueet kilpailivat. Kilpi on yhä Uuden-Seelannin arvokkain rugbypalkinto. Ensimmäinen varsinainen maaottelu Uuden-Seelannin ja Australian välillä pelattiin vuonna 1903. Vuonna 1904 Uuden-Seelannin maajoukkue, joka sai mustien peliajusensa mukaan nimen All Blacks, kävi pelaamassa Britanniassa, Ranskassa sekä seuraavana vuonna Pohjois-Amerikassa, ja saavutti pelaamissaan otteluissa 34 voittoa ja kärsi vain yhden tappion. Menestyksen seurauksena rugby vakiinnutti paikkansa Uuden-Seelannin kansallislajina. Uusi-Seelanti on vielä nykypäivänäkin johtavia rugbymaita, ja harvassa maassa lajilla on yhtä suuri rooli kansallisen identiteetin muodostumisessa. Maan maajoukkue suorittaa perinteisen maorien haka-taistelutanssin ennen jokaisen ottelun alkua.

Etelä-Afrikka

Etelä-Afrikassa rugbyä pelattiin jo vuonna 1862. Vuonna 1878 perustettiin King William's Towniin rugbyseura, ja väestön levitessä Kimberleyn timanttilöydösten mukana levisi myös rugby. Etelä-Afrikan rugbyliitto perustettiin vuonna 1889. Maassa pelattiin sekä seurajoukkueitten sarjakilpailuta että provinssien keskistä Currie Cupia.

Etelä-Afrikan maajoukkue oli maailman huipputasoa 1930-luvulta 1960-luvulle, mutta sittemmin sen maine alkoi tahriintua apartheid-politiikan takia. Mustaihoiselta väestöltä kiellettiin virallisissa sarjoissa pelaaminen. Keskeinen henkilö eteläafrikkalaisen rugbyn menestystarinassa oli entinen pelaaja ja valmentaja Danie Craven, joka toimi sittemmin maan rugbyliiton puheenjohtajana.

Kuva Aucklandissa pelatusta ottelusta Etelä-Afrikan joukkueen Uuden-Seelannin vierailulta (1981).

Rugbystä muodostui alusta protesteille Etelä-Afrikan syrjintäpolitiikkaa kohtaan niin maan mustan väestön kesken kuin kansainvälisesti. Uuden-Seelannin joukkue ei saanut valita maoripelaajia joukkueeseensa Etelä-Afrikan vierailulleen vuonna 1960, ja 1967 uusi vierailu peruttiin koska maorit olivat yhä kiellettjä. Uusi vierailu sovittiin vuodeksi 1970, kun Etelä-Afrikka antoi maoreille luvan pelata joukkueessa. Noihin aikoihin Etelä-Afrikka oli suljettu ulos kansainvälisestä olympialiikkeestä ja Uusi-Seelanti päätti perua seuraavan vierailunsa vuonna 1973, koska muut kansainyhteisön maat protestoivat ja maa tahtoi pitää itsellään seuraavan vuoden kansainyhteisön kisat. Vuonna 1976 kaikkiaan 23 Afrikan maata jäi pois Montraelin olympialaisista, koska Uusi-Seelanti oli samana vuonna pelannut Etelä-Afrikkaa vastaan vaikka Sowetossa oli tapahtunut 16 mustan mielenosoittajan kuolemaan johtanut välikohtaus. Dramaattisimmat vaiheet eteläafrikkalaisen rugbyn ympärillä ajouttuivat vuoteen 1981, jolloin maan rugbyjoukkue kävi pelaamassa Etelä-Afrikassa. Kiertueen toinen ottelu jouduttiin perumaan mielenosoittajien rynnättyä kentälle. Kesken viimeisen ottelun lentokoneista pudotettiin kentälle "jauhopommeja". Vuonna 1985 Uudessa-Seelannissa kiellettiin viime hetkellä suunnitelti Etelä-Afrikan vierailu, ja seuraavana vuonna maassa vierailivat päätöstä vastaan kapinoineet. 1980-luvun mitaan Etelä-Afrikka eristettiin hyvin pitkälti kokonaan kansainvälisestä urheiluelämästä. Sitä kiellettiin osallistumasta myös ensimmäisiin maailmanmestaruuskilpailuihin vuosina 1987 ja 1991.

Aparteid-järjestelmä purettiin vuonna 1991, minkä jälkeen Etelä-Afrikka hyväksyttiin jälleen maajoukkuekilpailuihin. Vuonna 1995 maa isännöi MM-turnauksen ja voitti mestaruuden lähes täysin valkoihoisista pelaajista koostuneilla joukkueella. Tämän tapahtuman katsottiin olleen merkittävä tekijä maan yhdistymisessä ja presidentti Nelson Mandela antoi joukkueelle täyden tukensa.

Muut maat

Muita vahvoja rugbymaita ovat mm. Argentiina sekä Tyynenmeren saarivaltiot Samoa, Fidži ja Tonga. Argentiinassa rugbya pelattiin ensi kertaa 1870-luvulla, ja vuosisadan vaihteessa neljä buenosairesilaisseuraa perustivat River Plate Rugby Football Unionin. Fidžille rugby saapui jo 1880-luvulla, mutta Samoalle ja Tongalle vasta 1920-luvulla. Ensimmäiset maaottelut Fidžin ja Länsi-Samoan välillä pelattiin vuonna 1924. Saarivaltioilla on kullakin ensisijaisesti omat maajoukkueet, mutta ne ovat pelanneet myös yhteisjoukkueella ystävyysotteluita.

Nykyaika

Etelä-Afrikan ja Englannin välinen ottelu vuoden 2007 rugby unionin MM-kisoissa

1900-luvun lopulle tultaessa niin rugby union kuin rugby league ovat olleet osana yleistä urheilun kaupallistumista ja television roolin lisääntymistä. Erityiset maailmanmestaruuskilpailut perustettiin vastan 1900-luvun lopulla. Rugby unionissa maailmanmestaruudessta pelattiin ensi kerran vuonna 1987 Australiassa ja Uudessa-Seelannissa, ja kilpailut olivat suuri yleisö- ja kaupallinen menestys. Laji siirtyi aivan uudelle ammattimaisuuden tasolle. 1991 MM-kisat Isossa-Britanniasa, Irlannissa ja Ranskassa vakiinnuttivat turnauksen paikan suurten kansainvälisten urheilutapahtumien joukossa. Vuonna 1995 Etelä-Afrikan MM-kisat olivat maailman neljänneksi seuratuin urheilutapahtuma. Sitä seurasi 2,7 miljardia ihmistä 124 maassa.

Ennen 1995 MM-kisoja Etelä-Afrikka, Uusi-Seelanti ja Australia loivat unionin Super 14 -turnauksen sekä leaguen vuosittaisen Tri-Nations-turnauksen, joiden televisiointioikeudet myytiin Rupert Murdochin yhtiölle 555 miljoonalla dollarilla seuraavan kymmenen vuoden ajaksi.

Rugby leaguen suosion kasvussa televisiolla oli niin ikään merkittävä rooli. 1980- ja 1990-luvuilla liiga laajeni Australiassa Sydneyn ympäristöstä maanlaajuiseksi sekä aina Uuteen-Seelantiin saakka. 1980 käytiin ensi kertaa Queenslandin ja Uuden Etelä-Walesin välinen State of Origin -kilpailu, josta nopeasti tuli Australian katsotuin urheilutapahtuma. Idea kopioitiin onnistuneesti Englantiin, missä Yorkshire ja Lancashire ovat vastakkain Ruusujen sodassa.

Vuonna 1995 Rupert Murdoch yritti ostaa rugby leaguen maailmanlaajuiset televisio-oikeudet itselleen tavoitteenaan pitää itsellään lajin maksutelevisio-oikeudet Australiassa. Englannin rugby league hyötyi tästä hetkellisesti rahallisesti, mutta uusi superliiga ei saavuttanut suosiota, kuten ei myöskään samanniminen kilpailu Australiassa, missä monet katsojat siirtyivät seuraamaan rugby unionia tai australialaista jalkapalloa.

1995 rugby oli kehittynyt täysammattimaiseksi urheilumuodoksi ja pelaajien liikkuminen vapautui. Näytti mahdolliselta että sopu unionin ja leaguen välillä olisi mahdollinen ja erilaisia kompromissisääntöjä kehiteltiin, mutta asiassa ei kuitenkaan ole päästy ajatusta pitemmälle.

Lähteet

• Encyclopædia Britannica: rugby Encyclopædia Britannica Online. 2009. Encyclopædia Britannica. Viitattu 25.11.2009. (englanti)