Rudolf IV (Itävalta)

Rudolf IV hautamuistomerkkinsä yhteyteen teetetyssä muotokuvassa.

Rudolf IV Habsburgilainen (lempinimi der Stifter, ”perustaja”; 1. marraskuuta 1339 Wien, Itävallan herttuakunta – 27. heinäkuuta 1365 Milano, Milanon herttuakunta) oli Habsburgin sukuun kuulunut Itävallan herttua vuosina 1358–1365. Hän julisti itsensä arkkiherttuaksi ja samalla Itävallan arkkiherttuakunnaksi sekä liitti Tirolin valtakuntaansa vuonna 1365. Varhaisesta kuolemastaan huolimatta hänellä oli merkittävä rooli Habsburgien suvun ja Itävallan historiassa.

Nuoruus ja avioliitto

Rudolf IV:n isä oli Itävallan herttua Albrekt II, jonka isä oli Saksan kuningas Albrekt I. Rudolfin äiti, kreivitär Johanna von Pfirt (ransk. Jeanne de Ferrette) oli Pfirtin (Ferrette, Elsass) kreivin Ulrich III:n tytär. Rudolfin veljiä olivat Itävallan herttuat Fredrik III, Albrekt III ja Leopold III.

Albrekt II halusi lähentää Habsburgien välejä Böömiä hallinneeseen Luxemburgin sukuun ja naitti Rudolfin vuonna 1353 Böömin kuninkaan Kaarle I:n tyttärelle Katariina Luxemburgilaiselle molempien ollessa vielä alaikäisiä. Heidän avioliitostaan oli sovittu jo viisi vuotta aiemmin. Rudolfin apesta Kaarle I:stä tuli myöhemmin Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Kaarle IV. Vuonna 1355 Albrekt II määräsi uuden perimysjärjestyksen, jonka mukaan hänen kuoltuaan hänen neljä poikaansa tulisivat hallitsemaan Habsburgien perintömaita yhdessä, mutta Rudolf saisi vanhimpana erityisaseman.

Rudolfille annettiin jo hyvin nuorena vastuullisia tehtäviä ja hän ehti vastata usean vuoden ajan Habsburgien läntisten perintömaiden hallinnoinnista. Isänsä kuoltua Rudolf oli vuodesta 1358 Itävallan, Steiermarkin ja Kärntenin herttua.

Privilegium Maius -väärennös ja arkkiherttuan asema

Keisari Kaarle IV:n vuonna 1356 antama kultainen bulla korotti osan Saksan ruhtinaista vaaliruhtinaiksi, jotka saivat osallistua keisarinvaaliin. Rudolfin pettymykseksi Habsburgeja ei huomioitu tässä yhteydessä, vaikka he olivat keisarikunnan vaikutusvaltaisimpia ruhtinassukuja. Tultuaan vain 18-vuotiaana hallitsijaksi Rudolf IV teetti vuosina 1358–1359 nimellä Privilegium Maius tunnetun väärennetyn asiakirjan ja joukon sitä tukevia väärennöksiä, joiden nojalla hän väitti myös Habsburgeille kuuluvan merkittäviä etuoikeuksia Saksan ruhtinaiden keskuudessa. Kyseessä oli muunneltu versio keisari Fredrik Barbarossan vuonna 1156 antamasta Privilegium Minus -oikeuskirjasta, jolla Itävallan herttuakunta oli perustettu. Rudolf IV:n teettämässä väärennöksessä Habsburgeille myönnettiin sen sijaan pfalzkreiviä vastaava arkkiherttuan arvo. Hän väärennytti myös Fredrik Barbarossan ja kolmen 1200-luvulla eläneen keisarin nimissä kirjoitettuja kirjeitä, joissa nämä oikeudet edelleen vahvistettiin, sekä vuodelle 1058 päivätyn keisari Henrik IV:n kirjeen, jossa mainittiin vahvistetuiksi Julius Caesarin ja Rooman keisari Neron Itävallalle myöntämiä oikeuksia. Kun Rudolf IV esitti väärennetyt oikeuskirjat keisari Kaarle IV:lle, tämä antoi ne oppineen Francesco Petrarcan tutkittaviksi, joka totesi ne väärennöksiksi. Keisari kieltäytyi näin ollen tunnustamasta tekaistuja oikeuksia, mutta Rudolf IV alkoi tästä huolimatta käyttää arkkiherttuan arvoa ja myönsi itselleen myös uuden Krainin herttuan arvon. Keisarin vastustuksesta huolimatta hän alkoi käyttää myös hallitsijan symboleita, kuten ruhtinaankruunua.

Hallitsijana

Rudolf IV:n seitsenvuotinen valtakausi osoittautui merkittäväksi Habsburgien vallan kannalta. Arkkiherttuakunnaksi julistaminen antoi Itävallalle erikoisaseman keisarikunnassa, vaikka keisari ei tunnustanutkaan tätä arvoa vielä sataan vuoteen. Rudolf IV laajensi valtakuntaansa järjestämällä sopimuksella Tirolin siirtymisen Wittelsbachin suvulta avioliiton kautta itselleen. Hän liitti samalla titteleihinsä Tirolin kreivin arvon. Rudolf IV julistautui myös Schwabenin ja Elsassin herttuaksi, mutta ei saanut näitä alueita liitettyä valtapiiriinsä. Hän suunnitteli myös Lombardian valtaamista Italiasta, mutta tämä hanke ei edennyt suunnitelmaa pitemmälle. Rudolf IV pyrki laajentamaan pääkaupunkiaan Wieniä ja yritti perustaa sille oman hiippakunnan, sillä hän halusi kilpailla Prahan loistoa kehittäneen appensa Kaarle IV:n kanssa. Rudolf IV:n aloitteesta perustettiin Wienin yliopisto vuonna 1365 ja aloitettiin Pyhän Tapanin katedraalin laajennustyöt. Tämän ansiosta hän sai lisänimen der Stifter, ’perustaja’.

Kuolema ja sen seuraukset

Rudolf IV kuoli vuonna 1365 vain 25-vuotiaana ollessaan matkalla Milanossa, jossa hän oli järjestämässä avioliittoa nuorimmalle veljelleen. Rudolf haudattiin Pyhän Tapanin katedraaliin Wieniin. Hänellä ei ollut lapsia, joten hänen asemansa periytyi hänen nuoremmille veljilleen Albrekt III:lle ja Leopold III:lle. Rudolf, Albrekt ja Leopold olivat tehneet vuonna 1364 sopimuksen, jonka mukaan Habsburgien valtakunnan tulisi pysyä Rudolfin kuoltua jakamattomana ja sitä hallittaisiin yhdessä suvun päämiehen johdolla. Albrekt ja Leopold noudattivat sopimusta vuoteen 1379, jolloin he jakoivat suvun maat keskenään Neubergin sopimuksella.

Rudolfin leski Katariina Luxemburgilainen avioitui myöhemmin Baijerin herttuan ja Brandenburgin vaaliruhtinaan Otto V:n kanssa.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Rudolf IV (Itävalta) Wikimedia Commonsissa