Rubinstein–Taybin oireyhtymä

Lapsi, jolla on Rubinstein–Taybin oireyhtymä

Rubinstein–Taybin oireyhtymä on synnynnäinen oireyhtymä, jonka aiheuttaa noin 40–50 %:ssa tapauksista geenivirhe CREBBP-geenissä. Harvinaisempia syitä ovat kromosomipoikkeavuus CREBBP-geenissä (noin 10 %) ja geenivirhe EP300-geenissä (3–8 %). Lopuissa tapauksista syy jää epäselväksi. Taustalla olevat muutokset ovat olleet lähes aina sporadisia.

Rubinstein–Taybin oireyhtymälle tyypillisiä ovat varsinkin siihen liittyvät kasvonpiirteet, peukaloiden ja isovarpaiden leveys sekä vaikeusasteeltaan vaihteleva kehitysvamma. Osalla sairastuneista todetaan synnynnäisiä rakennepoikkeavuuksia, jotka yleisimmin ilmenevät sydämen, munuaisten, virtsateiden ja sukupuolielinten alueella. Noin kolmasosa Rubinstein–Taybin oireyhtymästä kärsivistä on synnynnäisesti sydänvikaisia. Mahdollisia munuaisten ja virtsateiden poikkeavuuksia ovat munuaisten jääminen pieniksi ja virtsan takaisinvirtaus. Useimmilla oireyhtymästä kärsivistä pojista on piilokiveksisyys. Harvinaisemmissa tapauksissa rakennepoikkeavuuksia voi esiintyä myös aivoissa, selkäytimessä ja selkärangan nikamissa. Nivelten yliliikkuvuus on tyypillistä.

Rubinstein–Taybin oireyhtymälle tyypillisiä kasvonpiirteitä ovat muiden muassa silmien alaspäin vinot luomiraot, kyömymäinen nenä, sierainten välisen ihon ulottuminen tavallista alemmas ja "virnistäen hymyileväksi" kuvattu ilme. Suulaki on usein korkea ja kulmakarvat kaarevat. Raskausaikana ei yleensä ole havaittavissa poikkeavaa kehitystä, mutta syntyneen lapsen oireyhtymä voidaan monissa tapauksissa tunnistaa jo ulkonäön pohjalta etenkin ulkonäköpiirteiden esiintyessä samanaikaisesti rakennepoikkeavuuksien kanssa. Diagnoosi pyritään kuitenkin varmistamaan geenitutkimuksella. Lapsen pituuden ja painon kehitys sekä päänympärysmitta jäävät jälkeen ikätasosta. Varhaisen lapsuusiän oireisiin voivat kuulua myös hengitys- ja syömisvaikeudet, hengitystieinfektio- ja korvatulehdusalttius sekä vaikea-asteinen ummetus. Murrosiän kasvupyrähdys voi olla vähäinen tai jäädä tapahtumatta. Keskipituudeltaan Rubinstein–Taybin oireyhtymästä kärsivät miehet ovatkin 153 cm ja naiset 147 cm. Rubinstein–Taybin oireyhtymää sairastavien silmissä voi esiintyä monenlaisia poikkeavuuksia, kuten karsastus, taittovirhe, synnynnäinen kaihi, glaukooma, kolobooma, ptoosi, kyyneltiehyttukokset ja poikkeava sarveiskalvo. Myös hampaisiin voi liittyä poikkeavuuksia, kuten purentavikoja, karies tai hampaiden liian pieni tai suuri määrä. Purentavikoihin ja alaleuan pienuuteen liittyy kohonnut uniapnean riski. Iholle voi muodostua poikkeavaa arpikudosta. Yleensä Rubinstein–Taybin oireyhtymään kuuluvat yleinen kehitysviive ja kehitysvammaisuus. Esimerkiksi kielellisten kykyjen kehittyminen on viivästynyttä useammalla kuin yhdeksällä kymmenestä potilaasta. Kehitysvamma on usein keskivaikea. Käytöksen ominaispiirteisiin voivat kuulua keskittymiskyvyn heikkous, ääniyliherkkyys, impulsiivisuus, yliaktiivisuus, aggressio, itsensä vahingoittaminen ja autistiset piirteet.

Rubinstein–Taybin oireyhtymään liittyy paljon ylimääräistä sairastuvuutta aikuisiällä. Paino alkaa usein nousta murrosiässä, ja aikuisiän terveyttä voivatkin heikentää huomattavan ylipainon vaikutukset. Myös käytöshäiriöt saattavat aikuisiällä pahentua. Osalla on havaittu taantumista jo hankituissa taidoissa. Lisäksi oireyhtymään liittyy kohonnut riski sairastua hyvänlaatuisiin kasvaimiin ja syöpätauteihin. Ainakin yhteys joihinkin leukemian ja aivokasvaimen tyyppeihin on havaittu.

Rubinstein–Taybin oireyhtymän taustalla on yleensä de novo -mutaatio, mutta oireyhtymässä on vallitseva periytymistapa. Jos Rubinstein–Taybin oireyhtymästä kärsivä lisääntyy, on hänen lapsensa todennäköisyys oireyhtymän tuottavan geenivirheen perimiseen 50 %. Rubinstein–Taybin oireyhtymä on parantumaton, joten sen hoito määrittyy yksilöllisten oireiden pohjalta. Yli 90 % Rubinstein–Taybin oireyhtymästä kärsivistä henkilöistä elää aikuisiksi. Lapsen ennustetta määrittävät muiden muassa synnynnäinen sydänvika ja keskushermoston rakennepoikkeavuudet tai näiden puuttuminen. Oireyhtymän yleisyydeksi on arvioitu vastasyntyneillä sukupuolesta riippumatta 1/100 000–125 000. Oireyhtymän ovat ensimmäisinä kuvanneet Jack Herbert Rubinstein ja Hooshang Taybi vuonna 1963. Geneettisen taustan jäljille päästiin 1990-luvulla, jolloin havaittiin CREBBP-geenin virheiden ja kromosomipoikkeavuuksien aiheuttavan oireyhtymää. Vuonna 2005 tunnistettiin myös EP300-geenin yhteys oireyhtymään.