Rubidiumkloridi
| Rubidiumkloridi | |
|---|---|
 |
|
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | RbCl |
| Moolimassa | 120,92 |
| Ulkomuoto | Valkoinen kiteinen aine |
| Sulamispiste | 715 °C[1] |
| Kiehumispiste | 1390 °C[1] |
| Tiheys | 2,76 g/cm3[2] |
| Liukoisuus veteen | 939 g/l (25 °C)[2] |
Rubidiumkloridi (RbCl) on rubidium- ja kloridi-ionien muodostama epäorgaaninen ioniyhdiste. Yhdistettä käytetään muiden rubidiumyhdisteiden valmistukseen ja lääketieteessä.
Ominaisuudet, valmistus ja käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Huoneenlämpötilassa rubidiumkloridi on valkoista ja hygroskooppista kiteistä ainetta[3]. Rubidiumkloridi on polymorfista ja sillä on kolme kidemuotoa. Jokaisen muodon alkeiskoppi on kuutiollinen ja rakenteet muistuttavat natriumkloridin, cesiumkloridin ja sinkkisulfidin rakenteita.[4] Yhdiste liukenee erittäin hyvin veteen ja liukenee hieman myös metanoliin.[3]
Rubidiumkloridia valmistetaan neutraloimalla rubidiumhydroksidia tai -karbonaattia vetykloridilla.[3]
- RbOH + HCl → RbCl + H2O
- Rb2CO3 + 2 HCl → 2 RbCl + H2O + CO2
Rubidiumkloridia käytetään muun muassa muiden rubidiumyhdisteiden ja metallisen rubidiumin valmistamiseen, polttoaineiden oktaanilukua kohottavana aineena ja biomolekyylien kuten DNA:n erottamiseen.[3] Rubidiumin isotooppia 82Rb sisältävää rubidiumkloridia käytetään merkkiaineena sydämen positroniemissiotomografiassa[5].
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Frank S. Wagner: Rubidium and Rubidium Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2011.
- ↑ a b Winfried Lenk, Horst Prinz & Anja Steinmetz: Rubidium and Rubidium Compounds, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2010.
- ↑ a b c d Pradyot Patnaik: Handbook of inorganic chemicals, s. 803–804. McGraw-Hill Professional, 2002. ISBN 9780070494398 (englanniksi)
- ↑ N C Pyper, A I Kirkland & J H Harding: Cohesion and polymorphism in solid rubidium chloride. Journal of Physics: Condensed Matter, 2006, 18. vsk, nro 2, s. 683–702. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 25.10.2020. (englanniksi)
- ↑ Barry L. Zaret, George A. Beller: Clinical Nuclear Cardiology, s. 154. Elsevier, 2010. ISBN 978-0-323-05796-7 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 25.10.2020). (englanniksi)