Rovaniemen vanha kirkko
| Rovaniemen vanha kirkko | |
|---|---|
 |
|
| Kirkkokunta | Evankelis-luterilainen |
| Hiippakunta | Oulun hiippakunta |
| Seurakunta | Rovaniemen seurakunta |
| Rakentamisvuosi | 1817 |
| Suunnittelija | Charles Bassi |
| Materiaali | Puu |
| Istumapaikkoja | 1 200 |
 |
|
Rovaniemen vanha kirkko oli Rovaniemen seurakunnan käytössä 1817–1944 ollut kirkkorakennus.
Arkkitehti Charles Bassin suunnittelema Rovaniemen kolmas kirkko valmistui 1817. Pohjaltaan ristinmuotoisen kirkon pituus ja leveys oli 30 metriä ja korkeus 7,2 metriä. Yhteen ristin sakaraan oli sijoitettu säilytyshuone ja sakasti ja sakastin alle viinikellari. Piirustuksiin sisältyi lehterit ja sakastin kaakeliuuni, mutta molemmat oli jätetty rakentamatta.[1]
Kemiläiset saivat uuden kirkon 1688 ja lahjoittivat vanhan kirkkonsa saarnastuolin Rovaniemen toiseen kirkkoon. Saarnastuoli oli uudelleen maalattu ja koristeltu puuleikkauksin 1748. Hyväkuntoinen saarnastuoli siirrettiin sellaisenaan tähän Rovaniemen kolmanteen kirkkoon, jossa sen taakse sijoitettiin armon aurinkoa esittävä kullattu puuveistos. Saarnastuolin katoksessa oli Pyhän Hengen vertauskuvana toiminut kyyhkynen ja katoksen päällä puuveistos, joka oli tulkittavissa Jumalan karitsaksi.[2]
Ruotsalaisen Anders Johan Hanssonin maalaama alttaritaulu Herran pyhän ehtoollisen asettaminen oli kooltaan 238 × 175 cm ja se oli ollut 1801 esillä Kuninkaallisen taideakatemian näyttelyssä Tukholmassa. Taulun lahjoittajilla oli sukulaisia Tukholmassa ja aateliset halusivat lahjoittaa arvolleen sopivan kuuluisan taidemaalarin taulun. Maalaus saatiin 1801 edelliseen kirkkoon ja siirrettiin 1817 tähän silloiseen uudempaan kirkkoon. Maalaus siirrettiin 1963 Viirin kappelin alttaritauluksi. Itseoppineen taiteilijan Lars Galleniuksen maalaama Vapahtajaa esittävä Salvator Mundi lahjoitettiin seurakunnalle 1694 ja se on kooltaan 92 × 92 cm. Kolmas maalaus on Petter Bergströmin 1739 tekemä Kuninkaitten kumarrus. Kaksi viimeksi mainittua maalausta ovat Rovaniemen nykyisen kirkon toimituskappelissa.[3][4]
Kolme kirkossa ollutta kynttiläkruunua ovat nykyisin Viirin kappelissa. Punainen samettinen messukasukka vuodelta 1724 ja musta hopeakoristeinen kasukka vuodelta 1826 ovat entisöityinä edelleen tallella. Nykypäiviin on myös säilynyt Raamattu vuodelta 1642 ja vähäinen määrä muuta uskonnollista kirjallisuutta sekä ehtoollisastioita ja punainen alttarin etupuolta verhoava alttarivaate.[5]
Ensimmäisen kerran kirkkoa kunnostettiin 1850. Silloin se laudoitettiin ulkoa, seinät maalattiin keltaisiksi ja vesikatto tervattiin. Vuonna 1864 tehtiin uusi korjaussuunnitelma, mutta kun korjaamiseen ei ollut rahaa, tyydyttiin vain tukemaan painunut katto kannatuspilareilla. Seuraava korjaus 1875 oli perusteellisempi. Rakennusmestari Mikko Karjalahden johdolla korjattiin kivijalkaa, tehtiin kiviportaat, uusittiin penkit ja paranneltiin lattiaa. Urkuharmonin kunto heikkeni nopeasti lämmittämättömässä kirkossa, joten se jouduttiin 1897 viemään hyvällä rekikelillä urkujenrakentajan korjattavaksi. Vuonna 1899 korjattiin vuotava vesikatto, tehtiin kirkkoon sisälaudoitus ja sakastiin hankittiin rautainen lämmityslaite.[6]
Kirkosta erillään sijainnut 22,2 metriä korkea puinen kellotapuli oli rakennettu 1765 ja laudoitettu 1827. Tähän punaiseksi maalattuun rakennukseen oli 1738 hankittu pieni kirkonkello ja 1764 suuri kello, joka 1845 halkesi ja jouduttiin valamaan Tukholmassa uudelleen. Halkeaminen ilmeisesti johtui soittotavasta, jossa kelloa ei heilutettu, vaan läpättiin eli lyötiin kellon kielellä. Pitäjänkokouksissa määrättiin virheellistä soittotapaa käyttäneille sakkoja, mutta ongelma ratkesi, kun seurakuntaan saatiin kellonsoittajan virka, eikä taitamattomia soittajia enää tarvittu.[7]
Vuonna 1902 tapuliin tehtiin valtion kustannuksella ukkosenjohdatin, jotta se suojaisi myös vieressä sijainneen yleisen sairashuoneen. Seurakunta lupautui pitämään ukkosenjohdattimen kunnossa, koska sen toivottiin suojaavan kirkkoakin. Vuonna 1907 kirkkoon rakennettiin lehterit kolmeen ristin sakaraan Oulun lääninarkkitehti Nikolai Mederin (1867–1923) laatimien piirustusten mukaan. Samaan aikaan sakastin uuni korjattiin ja kirkkosali sai viisiuunisen lämmityslaitoksen, jonka kamiinoiden tosin valitettiin savuavan kovin paljon. Yksityishenkilöt kustansivat 1920 hankitun sähkövalaistuksen ja 1920-luvulla ulkoseinien väri vaihtui punaruskeasta kermankeltaiseksi. Ab Kemi Oy lahjoitti 1927 käytävämatot ja 1920-luvulla saatiin kirkon ympärille riukuaita estämään lehmien kulku seinänvierillä ja hevosten päästäminen syömään kirkon nurmikkoa.[8][4][9]
Kangasalan urkutehtaan valmistamat 19-äänikertaiset urut hankittiin kirkkoon 1930. Niissä oli 1 124 pilliä, kaksi sormiota, jalkio sekä yksihevosvoimainen vaihtovirtamoottori ilman puhallinta pyörittämässä. Tapulin pienempi kello vaihdettiin 1901 uuteen, joka sittemmin halkesi ja myytiin romuksi. Sen tilalle hankittiin pronssinen kello 1924. Vuonna 1935 vanha ehjä kello vietiin Viirin hautausmaalle ja tapuliin tilattiin kolme 160, 300 ja 460 kg painoista kelloa. Ne valoi Oy Lokomo Ab, mutta ne olivat väärässä vireessä. Kaksi kevyempää kelloa lähetettiin takaisin Tampereelle valettavaksi uudelleen ja kanttori valtuutettiin tarkastamaan ne tehtaalla ennen hyväksymistä.[10]
Kirkkoa olisi tarvinnut kunnostaa useammin ja enemmän. Arkkitehti Gustaf Strandberg tarkasti sen kunnon 1935 todeten ulkoseinien kallistuneen huomattavasti ja katon keskikohdan painuneen pahasti. Hänen mielestään korjaukseen tarvittavilla varoilla olisi voinut rakentaa uuden ajanmukaisen kirkon.[10]
Tämä kermankeltainen, ruskeaovinen, valkoisin nurkin ja ikkunanpielin varustettu kirkko oli seurakuntalaisten käytössä 126 vuotta. Sen kohtalo ratkesi lokakuussa 1944, kun Saksan puolustusvoimat Lapin sodan aikana tuhosi sen täydellisesti polttamalla.[10] Samalla kertaa paloi seurakunnan kirkko, kellotapuli, kirkkoherranvirasto, siunauskappeli, kirkkoherran pappila, kappalaisen pappila, kanttorila, apupapin asunto, hautausmaan hoitajan asunto sekä kirkon puuvaja.[10][11] Tapulin kolme kelloa säilyivät ehjinä palossa ja ne siirrettiin Viirin kappelin torniin, Muurolan kappeliin ja Maijasen hautausmaalle.[10]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Colliander, O. I.: Suomen kirkon paimenmuisto. 19:n vuosisadan alusta nykyaikaan. Helsinki: Otava, 1910.
- Pulkamo, Seija: Rovaniemen seurakunta 350 vuotta. Rovaniemi: Rovaniemen seurakunta, 1982. ISBN 951-99386-6-4
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Pulkamo 1982, s. 39–40.
- ↑ Pulkamo 1982, s. 40.
- ↑ Pulkamo 1982, s. 40–44.
- ↑ a b Colliander 1910, palstat 594–595.
- ↑ Pulkamo 1982, s. 44–46.
- ↑ Pulkamo 1982, s. 46–47.
- ↑ Pulkamo 1982, s. 47.
- ↑ Pulkamo 1982, s. 51–52.
- ↑ Eteläesplanadi 4. Rakennushistoriallinen selvitys, s. 52. Helsinki: Arkkitehtitoimisto ark-byroo, 2010. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 11.9.2024).
- ↑ a b c d e Pulkamo 1982, s. 53.
- ↑ Rovaniemen kirkon historiaa Rovaniemen seurakunta. Viitattu 7.9.2024.