Route nationale 33

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tie Timbuktuun.

Route nationale 33 eli RN33 on valtatie Malissa. Se johtaa Ségousta Nionon, Niafunkén, Dirén ja Goundamin kautta Timbuktuun sekä edelleen Bouremiin. Tien pituus on noin tuhat kilometriä.[1]

Timbuktun alue on kärsinyt pitkään huonoista tai lähes olemattomista tieyhteyksistä, joita on osan vuodesta korvannut Comanavin jokiliikenne. Nionon pohjoispuolella sijaitsevan Goma Couran ja Niafunkén välinen ”Sahelin tie” oli aikaisemmin vain joukko maastoon tehtyjä reittejä, jotka muuttuivat sateiden ja Nigerjoen tulvien aikaan kulkukelvottomiksi. Tonkan ja Timbuktun välillä kulki asfaltoimaton soratie. Lyhyempi RN39 eli ”Toivon tie” johtaa Douentzasta Nigerin ylittävälle lautalle, mutta sekin on vaikeasti liikennöitävissä.[2][3]

Goma Couran ja Timbuktun välisen 484 kilometrin pituisen tieosuuden rakentaminen ja päällystäminen alkoi Euroopan unionin rahoituksella vuonna 2010[4]. Sen vaihtoehtona olleen ”Toivon tien” uudistaminen olisi tullut kilometriä kohden kalliimmaksi muun muassa Nigerjoen ylittävän kahden kilometrin pituisen sillan rakentamisen takia. Tärkeän maatalousalueen läpi kulkevan ”Sahelin tien” taloudellinen hyöty arvioitiin suuremmaksi.[2]

Vuoden 2012 sisällissodan keskeyttämää tiehanketta jatkettiin alkuvuodesta 2014. Portugalilaisen Zagopen ja ranskalaisen Sogea-Satomin suorittaman rakennustyön[5] odotetaan valmistuvan vuoden 2018 loppuun mennessä.päivitettävä Niafunkésta Timbuktuun johtava osuus sekä Goundamin ja Dirén välinen sivuhaara otettiin alustavasti käyttöön tammikuussa 2017. Hanke tulee maksamaan yhteensä 197 miljoonaa euroa.[6]