Rosendalin linna
Rosendalin linna sijaitsee eteläisessä Djurgårdenissa, Tukholmassa, Ruotsissa. Se rakennettiin vuosina 1823–1827 arkkitehti Fredrik Blomin suunnittelmien mukaan empiretyyliä mukaillen kuningas Kaarle XIV Juhanan kesäresidenssiksi.[1] Se ei ole koskaan toiminut kenenkään kuninkaallisen virallisena asuntona.
Rakennuksen seinät ovat puuta, mutta ne on verhoiltu tiilellä. Rakennuksen korotetussa keskiosassa on lanterniini ja Kolmårdenin marmorilla koristeltu joonilainen portiikki. Sisällä pääselin seiniä ja kattokupolia koristavat seinämaalaukset.[1] Linnan sisustuksesta vastasi sisustusarkkitehti Emanuel Limnell. Limnell käytti vahvoja värejä, ja loi linnaan Punaisen salongin, Sinisen salongin, Keltaisen salongin sekä Vihreän salongin. Linnan sisustukseen ja ulkonäköön ei ole jälkeenpäin juuri koskettu, joten vielä nykypäivänäkin linna on lähes alkuperäisessä, eurooppalaista empireä edustavassa asussaan.
Linnan puutarhassa on muun muassa 1821 valmistunut niin sanottu kuningattaren paviljonki, jääkellari vuodelta 1832 sekä G. T. Chiewitzin piirtämä orangeria vuodelta 1848.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Rosendalin linna Wikimedia Commonsissa