Roosevelt Island

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Roosevelt Island

Roosevelt Island heinäkuussa 2017.

Sijainti
Vesialue
Korkein kohta
1,5 m
Pinta-ala
0,6 km²
Väestö
Asukasluku
11 611 (2010)[1]
Kartta

Roosevelt Island on kapea ja pitkä saari East River -joessa New Yorkin Manhattanin ja Queensin välissä Yhdysvalloissa. Saari on etelä-pohjoissuunnassa 3,2 kilometriä pitkä, mikä vastaa Manhattanin puolella 40 korttelia, suunnilleen 46. kadulta 86. kadun korkeudelle. Leveimmillään saari on vain 240 metriä, ja sen pinta-ala on 0,60 km². Asukkaita saarella on runsaat 10 000. [2]

Siirtomaavallan aikaan saaren omisti Queensissä asuva Blackwellin suku. Saari oli tuolloin viljelys- ja kivenlouhintakäytössä, ja se tunnettiin nimellä Blackwell's Island. 1800-luvun alussa suku päätti myydä saaren, ja noin vuonna 1825 New Yorkin kaupunki osti sen. Saari oli kaupungin päättäjien mielestä sopiva paikka jonne voisi siirtää epätoivottuja henkilöitä. Niinpä vuonna 1829 saarelle rakennettiin ensimmäinen rangaistuslaitos, Blackwell’s Island Penitentiary, jonne kuljetettiin höyrylaivalla vankeja sekä sairaita ja mielisairaita. Vangit pantiin töihin louhimaan kiveä saaren louhoksessa, jota käytettiin muiden saaren laitosten rakentamiseen. Saarelle rakennettiin muun muassa kirkko, isorokkosairaala ja majakka. Pakkolaitoksessa oli myös naisia, ja olot olivat huonot.[3]

Saarella oli huono maine, ja vuonna 1921 kaupunki päätti muuttaa saaren nimeksi Welfare Island. 1930-luvulla kuitenkin korruptio lisääntyi vankilassa. Vangit saattoivat ostaa itselleen etuuksia kuten viiden tähden illallisia. Rangaistuslaitos suljettiin vuonna 1936, vain muutama vuosi sen jälkeen kun uusi rangaistuslaitos Rikers Island oli avattu vuonna 1932. Tämä oli tammikuussa 1934 New Yorkin pormestariksi tulleen Fiorello La Guardian ansiota. Hänen panostuksensa sairaalajärjestelmään aloittivat uuden aikakauden joka määritteli nykyaikaisen terveydenhuollon ja kaupunkien terveyspolitiikan muodostumisen. Vuonna 1939 hän avasi saarelle viiden korttelin mittaisen sairaalan, Goldwater Memorial Hospitalin, joka oli ensimmäinen erityisesti kroonisesti sairaille suunniteltu sairaala. Vaikka Goldwaterin sairaala oli menestys, niin 1960-luvulle tultaessa Welfare Island oli käytännössä autio.[3]

Vuonna 1964 aloitettu valtakunnallinen sosiaalireformi Great Society antoi vauhtia saaren kehittämiselle. Vuonna 1969 New Yorkin kuvernööri Nelson Rockefeller ja New Yorkin pormestari John Lindsay allekirjoittivat sopimuksen melkein autioksi jääneen saaren vuokraamisesta New Yorkin osavaltiolle 99 vuodeksi. Se oli sosiaalinen kokeilu, joka takasi kohtuuhintaisia asuntoja. Samalla saaren nimeksi tuli Roosevelt Island. Vuonna 2013 Goldwaterin sairaalan toiminta loppui ja se purettiin. Sairaalan paikalle rakennettiin Cornellin yliopiston kampus Cornell Tech.[3]

Roosevelt Islandilla on pneumaattinen roskankeruuputkisto.[4]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]