Romuald Twardowski

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Romuald Twardowski

Romuald Twardowski (17. kesäkuuta 1930 Vilna13. tammikuuta 2024[1]) oli puolalainen säveltäjä. Hän ei ryhtynyt avantgardistiksi, vaikka hyödynsi uusiakin sävellystekniikoita yksilöllisen sävelkielensä luomisessa. Hänen tuotantonsa on tyylillisesti monipuolista, ja häneen vaikuttivat vanhoista perinteistä esimerkiksi gregoriaaninen laulu ja keskiaikainen polyfonia.[2]

Twardowski opiskeli pianonsoittoa ja sävellystä vuosina 1952–1957 Julius Juzeliūnasin johdolla Liettuan valtionkonservatoriossa. Hän jatkoi sävellysopintojaan vuosina 1957–1960 Valtion musiikkikorkeakoulussa Varsovassa opettajanaan Bolesław Woytowicz. Gregoriaaniseen lauluun ja keskiaikaiseen polyfoniaan Twardowskia perehdytti Nadia Boulanger Pariisissa vuosina 1963–1966. Vuonna 1971 Twardowskista tuli Valtion musiikkikorkeakoulun (Chopin-musiikkiyliopisto) professori.[2]

Twardowski sai monia sävellyspalkintoja eri maissa 1960-luvulta 2000-luvulle. Hänen tuotannossaan on vahvasti edustettuna hengellinen kuoromusiikki, mutta hänen tuotantoonsa kuuluu myös kamari-, soolosoitin-, orkesteri- ja näyttämöteoksia.[2] Hänen oopperoitaan ovat Cyrano de Bergerac (1962) ja Maria Stuart (1980).[3]

  1. Nie żyje Romuald Twardowski. Wybitny kompozytor miał 93 lata RDC.pl. 13.1.2024. Polskie radio. Viitattu 14.1.2024. (puolaksi)
  2. a b c Romuald Twardowski Artists. Culture.pl. Viitattu 23.6.2020. (englanniksi)
  3. Romuald Twardowski Composers. Polish Music Center, USC. Viitattu 23.6.2020. (englanniksi)