Romell Broom
Romell Broom (4. kesäkuuta 1956 – 28. joulukuuta 2020[1]) oli yhdysvaltalainen rikollinen, joka kaappasi, raiskasi ja murhasi 14-vuotiaan Tryna Middletonin 21. syyskuuta 1984. Hän yritti siepata myös kaksi Middletonin ystävää, joiden kuitenkin onnistui paeta. Broom tuomittiin kuolemaan 16. syyskuuta 1985.[2] Vuonna 2003 hän suostui DNA-testiin, joka ei kuitenkaan osoittanut häntä viattomaksi.[3]
Broom nousi julkisuuteen teloituksensa epäonnistuttua Ohiossa 15. syyskuuta 2009. Teloituksen epäonnistumisen syy oli se, että sopivaa suonta myrkkyruisketta varten ei löydetty.[4][5] Suonta etsittiin kahden tunnin ajan, mutta piikki osui Broomin lihaksiin tai luihin. Välillä hän huusi kivusta. Koska teloitus ei onnistunut, Broom sai lykkäyksen.[6][7]
Vastaava tapaus sattui Yhdysvalloissa vuonna 1946, kun Willie Francis selvisi hengissä sähkötuolista. Francis piti toista teloitusyritystä perustuslain vastaisena, mutta korkein oikeus oli toista mieltä, ja Francis teloitettiin lopulta.[8]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Inmate who survived execution attempt dies; COVID suspected December 29, 2020. AP. Viitattu December 29, 2020.
- ↑ Tryna Middleton New Around the Globe. 16.9.2009. Viitattu 23.9.2009. (englanniksi)
- ↑ Sidoti, Liz: Seven on death row had DNA test The Enquirer. 3.7.2003. Viitattu 23.9.2009. (englanniksi)
- ↑ Huono suoni antoi kuolemaantuomitulle jatkoaikaa Karjalainen. 16.9.2009. Viitattu 23.9.2009.
- ↑ Welsh-Huggins, Andrew: Romell Broom Execution: Reprieve Granted Over Vein Troubles The Huffington Post. 16.9.2009. Viitattu 23.9.2009. (englanniksi)
- ↑ Teloituksesta hengissä selvinnyt sai lykkäystä Helsingin Sanomat. 19.9.2009. Viitattu 23.9.2009.
- ↑ Second execution attempt on US murderer halted by judge Daily Mail. 20.9.2009. Viitattu 23.9.2009. (englanniksi)
- ↑ McGreal, Chris: Romell Broom to face execution next week following botched lethal injection The Guardian. 17.9.2009. Viitattu 23.9.2009. (englanniksi)