Risakkaat
| Risakkaat | |
|---|---|
 Myrkkyrisakas (Inocybe erubescens) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumalliset Eucarya |
| Kunta: | Sienet Fungi |
| Kaari: | Kantasienet Basidiomycota |
| Alakaari: | Avokantaiset Agaricomycotina |
| Luokka: | Varsinaiset avokantaiset Agaricomycetes |
| Alaluokka: | Agaricomycetidae |
| Lahko: | Helttasienet Agaricales |
| Heimo: | Inocybaceae |
| Suku: |
Risakkaat Inocybe (Fr.) Fr. |
| Katso myös | |
Risakkaat (Inocybe) on helttasienisuku. Risakkaat ovat yleensä ruskealakkisia ja pienehköjä. Ne ovat yleisiä ja runsaita kesästä loppusyksyyn koko Suomessa. Hyviä kasvupaikkoja ovat muun muassa vanhat, sammaloituneet nurmet.[1]
Eräät risakkaat sisältävät muskariini-nimistä hermomyrkkyä, joka aiheuttaa muun muassa ohi menevää pahoinvointia ja hikoilua. Sienten tiedetään aiheuttaneen ainakin yhden kuolemantapauksen. Risakkaita on vaikea sekoittaa ruokasieniin, mutta lapsia ne voivat houkutella.[1][2]
Risakkaat ovat herkkiä ympäristön muutoksille, ja kolme niistä onkin luokiteltu erittäin uhanalaisiksi. Esimerkiksi niille sopivat kasvupaikat ovat vähentyneet maatalouden muuttuessa. Jotkut risakkaat ovat olleet riippuvaisia kalkkipölystä ja menestyneet sen tuottajan ollessa lähistöllä, mutta tällaiset luokitellaan pikemminkin satunnaisiksi tulokkaiksi.[3]
Risakkaat voi helpoiten sekoittaa tympösiin (Hebeloma) tai seitikkeihin (Cortinarius).
Lajeja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Risakkaisiin kuuluvia lajeja:
- Hahtuvarisakas (Inocybe flocculosa)
- Hietikkorisakas (Inocybe impexa)
- Imelärisakas (Inocybe godeyi)
- Isorisakas (Inocybe leucoblema)
- Keltasuippurisakas (Inocybe flavella)
- Kittirisakas (Inocybe sindonia)
- Korpirisakas (Inocybe lanuginosa)
- Kääpiörisakas (Inocybe petiginosa)
- Liilajalkarisakas (Inocybe griseolilacina)
- Liilarisakas (Inocybe lilacina)
- Liiturisakas (Inocybe umbratica)
- Mantelirisakas (Inocybe muricellata)
- Mukularisakas (Inocybe praetervisa)
- Myrkkyrisakas (Inocybe erubescens)
- Nipukkarisakas (Inocybe acuta)
- Nororisakas (Inocybe leptocystis)
- Nuppijalkarisakas (Inocybe napipes)
- Olkirisakas (Inocybe cookei)
- Piennarrisakas (Inocybe curvipes)
- Pohjanrisakas (Inocybe rivularis)
- Polkurisakas (Inocybe lacera)
- Poronrisakas (Inocybe argenteolutea)
- Päärynärisakas (Inocybe fraudans)
- Rusotäplärisakas (Inocybe whitei)
- Seitarisakas (Inocybe diabolica)
- Siilirisakas (Inocybe hystrix)
- Sinityvirisakas (Inocybe calamistrata)
- Sirorisakas (Inocybe cincinnata)
- Suippurisakas (Inocybe rimosa)
- Tihkurisakas (Inocybe subexilis)
- Tummahelttarisakas (Inocybe dulcamara)
- Tuoksurisakas (Inocybe bongardii)
- Täplärisakas (Inocybe maculata)
- Valkorisakas (Inocybe geophylla)
- Viinirisakas (Inocybe adaequata)
- Viirurisakas (Inocybe grammata)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Risakkaat Ruokavirasto. Viitattu 25.12.2019.
- ↑ Koulu, Markku & Tuomisto, Jouko: Farmakologia ja toksikologia. Medicina Oy, 2007. Sienimyrkytykset (PDF) (viitattu 24.11.2017).
- ↑ Pertti Salo, Tuomo Niemelä, Ulla Nummela-Salo ja Esteri Ohenoja (toim.), s. 11, Suomen helttasienten ja tattien ekologia, levinneisyys ja uhanalaisuus helda.helsinki.fi. Viitattu 24.11.2017.