Rikoselokuva

Rikoselokuva on elokuvan lajityyppi, joka käsittelee rikosta ja sen seurausta. Rikoselokuva voidaan katsoa myös erilaisten lajityyppien kattotermiksi. Rikoselokuvia ovat esimerkiksi ryöstöelokuvat, mafiaelokuvat, poliisielokuvat, vankilaelokuvat ja oikeussalidraamat.

Rikoselokuvia tehtiin heti elokuvan historian alussa 1800-luvun lopussa. Rikoselokuva kukoisti erityisesti 1930-luvulla, jolloin varsinaiset mafia- ja vankilaelokuvat syntyivät. Rikoselokuvien suosioon vaikutti tosielämän järjestäytynyt rikollisuus. Film noir oli puolestaan rikoselokuvien keskeisin tyyli 1940-luvulta 1950-luvun loppuun. Seuraavalla vuosikymmenellä film noirin suosio hiipui ja sen tilalle nousi muita rikoselokuvan tyylejä, kuten vakoilu- ja ryöstöelokuvat.

Tyyli ja teemat

Samaan lajityyppiin luokiteltavia elokuvia yhdistää tietyt elokuvakonventiot, kuten teemat tai elokuvahahmot. Lisäksi elokuvia voi yhdistää myös visuaaliset elementit, kuten tapahtumapaikka tai lavastus. Rikoselokuvista on vaikea löytää tiettyä juonikuviota tai päähenkilöä. Rikoselokuvat kuitenkin käsittelevät rikoksia ja niiden seurauksia. Juoni ja päähenkilö voi kuitenkin olla hyvinkin erilainen. Tyyliin vaikuttaa esimerkiksi rikostyyppi, sillä elokuvan aiheena voi olla muun muassa varkaus tai murha. Lisäksi rikoselokuva voi käsitellä esimerkiksi rikoksen suunnittelua (ryöstöelokuvat) tai sen seurauksia (vankilaelokuvat). Rikoselokuvien jakoa alatyyppeihin määrittelee erityisesti päähenkilön asema, sillä päähenkilö voi olla joko rikollinen tai rikosta tutkiva henkilö.

Rikoselokuvien keskeiset teemat liittyvät usein yhteiskunnallisiin näkökulmiin, joita voivat olla esimerkiksi rikollisuuden syyt tai oikeusjärjestelmän rajoitukset tai epäonnistumiset. Jos rikoselokuvan päähenkilöt ovat rikollisia (kuten ryöstö- tai gangsterielokuvissa), päähenkilö voi elokuvan lopussa selviytyä rikoksestaan. Sen sijaan poliisi- ja salapoliisielokuvissa on yleensä konservatiivisempi loppu, ja niissä ”oikeus toteutuu”, kun rikollinen joutuu tuomiolle teostaan.

Rikoselokuvan alalajeja

Film noir

Pääartikkeli: Film noir

Film noir on erityisesti yhdysvaltalaisen rikoselokuvan tyylilaji, jonka valtakausi Hollywoodissa oli 1941–1955. Mustaa elokuvaa tarkoittavan nimen tyylille antoi ranskalaiset kriitikot 1940-luvulla. Tyylillisesti film noir on yksi helpoiten tunnistettavista genreistä. Film noir -elokuvat ovat kyynisiä, pessimisistä, juoneltaan monimutkaisia, ja ne pyrkivät usein kuvaamaan takaumilla kohtalon vääjäämättömyyttä. Visuaalisesti film noirit ovat tummia. Lisäksi päähenkilö on usein menneisyytensä vainoama mieshahmo, joka ajautuu vaaraatilanteisiin femme fatale -hahmon takia. Tunnettuja film noir -elokuvia ovat Nainen ilman omaatuntoa, Varjot menneisyydestä, Hermot pinnalla, Kiss Me Deadly ja Tappajat. Film noir -tyyliset elokuvat nousivat uudestaan pinnalle 1970-luvulla, ja sen jälkeen syntyneitä samantyylisiä elokuvia on kutsuttu nimellä post-noir tai neo-noir. Tällaisia elokuvia ovat muun muassa Chinatown, Yön siirrot, Pitkät jäähyväiset ja Taksikuski.

Gangsterielokuva

Gangstereita elokuvassa I due evasi di Sing Sing (1964)

Gangsterielokuvat keskittyvät lähinnä järjestäytyneen rikollisuuden kuvaamiseen. Niissä saatetaan jopa kaunistella gangsterien toimintaa tai nostaa heidät lähes sankariasemaan. Gangsterielokuva on elokuvan varhaisimpia lajityyppejä lännenelokuvan, melodraaman ja kauhuelokuvan rinnalla. Gangsterielokuvat olivat suosittuja 1930-luvulla, ja niissä esitettiin usein järjestäytyneen rikollisuuden olevan ainoa keino ulos 1930-luvun lamasta. Tuon ajan elokuvia olivat muun muassa Pikku Caesar, Arpinaama ja Yhteiskunnan vihollinen. Gangsterielokuvia kritioisoitiin väkivallan ihanoinnista, ja ne olivat osaltaan vaikuttamassa Hayesin ohjeiston syntyyn. Siinä muun muassa kiellettiin rikollisten sympatisointi. Gangsterielokuvat nousivat uudelleen suosioon 1970-luvulla Kummisetä- ja Kummisetä, osa II -elokuvien suosion ansiosta. Uudempia gangsterielokuvia ovat muun muassa Sudenpesä, Scarface – arpinaama, Mafiaveljet, Once Upon a Time in America – suuri gangsterisota ja Casino.

Oikeussalidraama

Erään murhan anatomia on esimerkki oikeussalidraamasta.

Oikeussalidraama keskittyy tapahtuneen rikoksen oikeudellisiin seuraamuksiin. Usein se on oikeudenkäynnin kuvaus, ja sen tapahtumista iso osa on kuvattu oikeussalissa. Vaikka usein oikeussalidraamat ovat tyyliltään lähellä draamaelokuvia, niissä voi olla myös esimerkiksi selviä jännityksellisiä tai komediallisia elementtejä. Oikeussalidraaman päähenkilö on yleensä asianajaja, joko yleinen syyttäjä tai puolustusasianajaja, joka pyrkii ratkaisemaan oikeusjutun. Tyypillisiä oikeussalidraamoja ovat Erään murhan anatomia, Todistaja, Kunnes toisin todistetaan, Kunnian miehiä, Isän nimeen ja Syytetty. Hieman normaalista poikkeavia oikeussalidraamoja ovat muun muassa Valamiesten ratkaisu, Kunnian kentät ja Sian hetki.

Poliisielokuva

Poliisielokuva keskittyy poliisin toimintaan sen jäljittäessä rikollista. Se syntyi 1940-luvun puolivälissä Yhdysvalloissa.

Esimerkkejä poliisielokuvasta:

• Lahjomattomat (1987)
• Kovaotteiset miehet (1971)
• Likainen Harry (1971)
• Bullitt (1968)
• Training Day (2001)
• Brooklyn’s Finest (2009)

Esimerkkejä poliisisarjoista:

• Vanha kettu
• Cagney & Lacey

Rikosdraama

Rikosdraama yhdistää draama- ja rikoselokuvan. Rikosdraamoissa käsitellään usein rikollisen elämää, toimintaa ja moraalisia ongelmia ja ne keskittyvät usein toiminnan ja jännityksen sijaan hahmonkehitykseen ja juonenkuljetukseen ja pyrkivät antamaan realistisen ja vakavan kuvan rikollisuudesta. Varhaiset klassiset rikosdraamat olivat monet film noireja, kuten Varjot menneisyydestä, Tappajat ja He elävät öisin. Muita rikosdraamoja ovat muun muassa Kylmäverisesti, Hikinen iltapäivä ja Kiinalaisen kiristäjän murha.

Rikoskomedia

Rikoskomedia on kahden genrehybridi, joka käyttää sekä rikos- että komediaelokuvien perinteitä. Huumorin tuottajina rikoselokuvissa ovat gangsterit, rikolliset ja poliisit. Suosittuja amerikkalaisia rikoskomedioita ovat Afrikan aarre, Vaaleanpunainen pantteri -elokuvat, Topkapi ja Ahtaat paikat, mutta genre on ollut erityisen suosittu Euroopassa, mistä ovat tulleet muun muassa brittiläiset Kruunupäitä ja hyviä sydämiä, Naisentappajat, Varastin miljoonan ja Kala nimeltä Wanda.

Ryöstöelokuva

Ryöstöelokuvat käsittelevät rikollisryhmää, joka suunnittelee ryöstöä tai varkautta. Ryhmän toiminnassa saattaa elokuvan aikana syntyä erimielisyyksiä, jotka sitten johtavat huijauksiin tai ryöstön epäonnistumiseen. Varhaisia suosittuja ryöstöelokuvia ovat muun muassa Asfalttiviidakko, Peli on menetetty ja He pakenivat huomispäivää.

Salapoliisielokuva

Tunnetuimpia esimerkkejä ovat Sherlock Holmes -tarinoihin ja Agatha Christien teoksiin perustuvat elokuvat ja televisiosarjat. Käänteisessä tapauksessa katsoja tietää syyllisen jo ennalta ja seuraa, miten etsivä saa syyllisen kiinni. Tunnetuin esimerkki tästä lienee Columbo-televisiosarja.

Vakoiluelokuva

Vakoiluelokuvat kuvaavat yleensä hallituksen vakoilijan suorittamaa tiedustelua. Lajityyppi on ollut aina maailmanlaajuisesti suosittu, sillä se on tarjonnut katsojille jännittävää pakoa todellisuutta, kiinnostavaa teknologiaa ja eksoottisia tapahtumapaikkoja. Erityisen suosittuja vakoiluelokuvat olivat 1960-luvulla kylmän sodan aikana. Tunnetuin elokuvavakooja on ehdottomasti James Bond. Muita vakoiluelokuvia ovat esimerkiksi Vakoilija kylmästä ja jotkut Alfred Hitchcockin elokuvat, kuten 39 askelta ja Notorious – kohtalon avain. Vakoiluelokuva voidaan myös luokitella jännityselokuvan alalajiksi.

Vankila- ja pakoelokuvat

Vankilaelokuvat käsittelevät yleensä vankiloiden vaikeita elinolosuhteita tai vankien räjähdysherkkiä ihmissuhteita. Jotkut vankilaelokuvat voivat käsitellä myös entisten vankien pyrkimykseen sopeutua elämään vankilan ulkopuolella. Sekä vankila- että pakoelokuvissa katsojien sympatia pyritään suuntaamaan vankeinhoitojärjestelmän väärin kohtelemia vankeja tai tiettyä syytöntä vankia kohtaan. Tunnettuja vankilaelokuvia ovat muun muassa Alcatraz – kohtaloni, Rita Hayworth – avain pakoon ja Lannistumaton Luke. Pakoelokuvat ovat usein viihteellisiä ja toiminnallisia, mutta esimerkiksi Jean Renoirin Suuri illuusio ja Robert Bressonin Kuolemaantuomittu on karannut ovat syvällisempiä ihmisluonnetta ja vapautta käsitteleviä elokuvia. Muita tunnettuja pakoelokuvia ovat muun muassa Suuri pakoretki ja Pako Alcatrazista.

Lähteet

• Gates, Philippa: Criminal Investigation on Film, s. 344–357. (Rzepka, Charles & Horsley, Lee: A Companion to Crime Fiction) Chichester: John Wiley & Sons, 2010. ISBN 978-1-4051-6765-9 Google-kirjat (viitattu 18.8.2012). (englanniksi)
• Rafter, Nicole: Shots in the Mirror: Crime Films and Society. New York: Oxford University Press, 2006. ISBN 978-0-19-517505-9 Google-kirjat (viitattu 18.8.2012). (englanniksi)

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Rikoselokuva Wikimedia Commonsissa