Niittyjuola

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Rikkajuola)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Niittyjuola
Juolavehnä rantakivikossa.
Juolavehnä rantakivikossa.
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Yksisirkkaiset Liliopsida
Lahko: Poales
Heimo: Heinäkasvit Poaceae
Suku: Juolat Elytrigia[1]
Laji: repens
Kaksiosainen nimi

Elytrigia repens
(L.) Desv. ex Nevski

Synonyymit
  • Agropyron repens
  • Elymus repens (L.) Gould
Katso myös

  Niittyjuola Wikispeciesissä
  Niittyjuola Commonsissa

Niittyjuola eli juolavehnä (Elytrigia repens)[2] on yleinen, heinäkasvien heimoon kuuluva tuulipölytteinen juolalaji. Niittyjuola on myös hankala viljelysten rikkakasvi.

Suomessa lajilla on ollut useita kansanomaisia nimiä, kuten valkojuuri, vikruuti, juolaheinä, juolas ja juoliainen. Elias Lönnrot kutsui kasvia nimellä ruparuoho.[3][4]

Ulkonäkö ja koko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Juolavehnä kuvattuna Franz Eugen Köhlerin teoksessa Köhler's Medizinal-Pflanzen (1897).
Kukkiva niittyjuola.

Niittyjuolan korsi kasvaa 50–100 cm korkeaksi. Koko kasvi on väriltään yleensä vihreä, joskus sinertävän- tai harmaanvihreä. Lehdet ovat varressa vuoroittain. Lehtien kannat ympäröivät vartta tuppena, jotka vaihtelevat kaljuista karvaisiin. Lehtituppien korvakkeet ovat pitkiä ja käyriä. Lehtilapa on litteä, 5–12 mm leveä, pitkäsuippuinen, päältä kalju tai harvakarvainen ja sileäsuoninen. Kukinto on 6–16 cm pitkä, kokonaisena säilyvä, hoikka kerrannaistähkä. Tähkylät ovat 10–15 mm pitkiä ja 5–9-kukkaisia. Ne sijaitsevat leveä sivu tähkärankaa vasten yläviistoon osoittaen, vuorotellen rangan eri puolilla. Ulkohelpeen vihne on korkeintaan 0,8 mm pitkä. Kukan heteen ponsi on yli puolet ulkohelpeen pituudesta. Suomessa niittyjuola kukkii kesä-heinäkuussa.[5][6] Tähkään kehittyy noin 50 jyvää, joiden itävyys säilyy kymmenisen vuotta.[4]

Niittyjuolan juurakko on suikerteleva, pitkähaarainen ja valkoinen. Maavartensa avulla kasvi leviää nopeasti laajalle alueelle. Laji on monivuotinen.[6][7]

Suomessa kasvaa niittyjuolan kotoperäisen alalajin lisäksi muualta Euroopasta levinneitä alalajeja. Alalajit eroavat hieman toisistaan lähinnä koon, värin, lehtien muodon sekä kasvin karvaisuuden osalta. Suomessa kotoperäisenä tavataan matalakasvuista ja tavallisesti sinertävänsävyistä rantajuolaa (Elytrigia repens subsp. arenosa)[8]. Tulokkaana tavataan monirotuista, kookaskasvuista ja vihertävänsävyistä rikkajuolaa (Elytrigia repens subsp. repens)[9].[10]

Niittyjuola voi risteytyä lähisukulaisensa merihaprajuolan eli merijuolan (Thinopyrum junceiforme tai Elytrigia junceiformis)[11] kanssa.[12]

Levinneisyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niittyjuolaa tavataan koko Euroopassa arktisimpia alueita lukuun ottamatta, Pohjois-Afrikasta, Lähi-idästä, Keski-Aasiasta sekä Etelä- ja Keski-Siperiassa aina Tyynelle valtamerelle saakka. Niittyjuola on levinnyt viljansiemenen mukana myös suurimpaan osaan Pohjois-Amerikkaa Alaskaa ja Kanadan arktisia alueita lukuun ottamatta. Lajia tavataan myös Australiassa ja Uudessa-Seelannissa.[13]

Suomessa niittyjuolaa tavataan koko maassa Lapin pohjoisimpia erämaa-alueita lukuun ottamatta. Laji on erittäin yleinen tai yleinen Oulun korkeudelle saakka.[14] Alalajeista rantajuolaa tavataan koko rannikkoalueella itäiseltä Suomenlahdelta Pohjanlahden perukoille saakka. Rikkajuola on levinnyt koko maahan.[7][10] Niittyjuolan ja merijuolan risteymää (E. junceiformis × repens) on tavattu Suomessa ainoastaan Hankoniemellä.[12]

Elinympäristö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rikkajuola on hyötynyt suuresti ihmisen toiminnasta ja se suosii runsastyppisiä maita.[4] Rikkajuolaa tavataan pelloilla, puutarhoissa, pientareilla, joutomailla ja kylä- ja venerannoilla. Kotoperäinen rantajuola on merenrantojen laji, jossa sitä kasvaa usein laajoina yhtenäisinä kasvustoina rantasoraikoilla.[10]

Niittyjuola rikkakasvina

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Niittyjuolan juurakkoa.

Rikkakasvina niittyjuola on hankala laji. Maan muokkauksen yhteydessä juurakot ja maavarret silpoutuvat, mikä edistää lajin leviämistä. Hävittäminen on hankalaa, koska maavarret leviävät laajalle alueella ja multavassa maassa myös syvälle. Erityisen hankala rikkakasvi laji on perunamailla, joissa osa palstoista jää kesannolle ja siten lajin helposti valtaamaksi.[4] Niittyjuolaa voi torjua kemiallisesti.[15]

Luonnonmukainen torjunta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luonnonmukaisessa viljelyssä niittyjuola torjutaan usein maanmuokkausmenetelmillä, jotka nostavat juurakon pintaan kuivumaan. Myös viljelytoimien oikea ajoittaminen auttaa.[16] Toinen myrkytön torjuntatapa tapahtuu tulen avulla. Liekitys tehdään tyynellä säällä, tuulen ollessa alle 2 m/s. Käsikäyttöinen liekitin muistuttaa kasvinsuojeluruiskua. Ammattitiloilla käytetään traktorikäyttöisiä liekittimiä.[17]

Käyttö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niittyjuola on erinomainen rehukasvi, sillä sen ravintoarvo on korkea. Juurakkoa on käytetty sikojen ravintona.[18] Se käy ravinnoksi myös ihmisille, esimerkiksi nuoret versot soveltuvat vaikka salaattiin.[19] Runsaasti hiilihydraatteja sisältävänä juurakkoa on käytetty myös siirapin ja viinan valmistuksessa.[18] Pula-aikoina jauhettua juurakkoa on lisätty leipätaikinoihin ja paahdettuna sitä on käytetty kahvin korvikkeena.[20]

Niittyjuola on myös vanha rohdoskasvi, jota on myyty apteekeissa. Sitä on käytetty muun muassa edistämään ruoansulatusta, lisäämään virtsaneritystä, ulostuslääkkeenä ja irrottamaan limaa. Kansanlääkinnässä kasvia on käytetty hyvin moniin vaivoihin, muun muassa reumaan, kihtiin ja veren puhdistamiseen.[18][20]

Niittyjuolan jatkuvaa käyttöä ei suositella niille, joilla on munuais- tai sydänvaivoista johtuvaa turvotusta. Myös raskauden ja imetyksen aikaista käyttöä kannattaa välttää. Suurina kerta-annoksina kasvin sisältämät flavonoidit voivat aiheuttaa ihottumaa pitkään auringossa oleskeleville. Liian suuri käyttö voi myös aiheuttaa hypokalemiaa.[19]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Hämet-Ahti, Leena, Kurtto & Arto, Lampinen, Raino & Piirainen, Mikko & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti & Väre, Henry. Lisäyksiä ja korjauksia Retkeilykasvion neljänteen painokseen. Lutukka 21/2005, s. 41–85.
  • Laine, Lasse J.: Suomen luonto-opas. WSOY, 2000. ISBN 951-0-23942-9
  • Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. Helsinki 2005.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Suomen terveyskasvit. Luonnon parantavat yrtit ja niiden salaisuudet. Toim. Huovinen, Marja-Leena & Kanerva, Kaarina. Oy Valitut Palat – Reader's Digest Ab, Helsinki 1982.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Juolat (lujajuolat) – Elytrigia Laji.fi. Suomen Lajitietokeskus. Viitattu 1.1.2024.
  2. ↑ Niittyjuola – Elytrigia repens | Taksonomia Laji.fi. Suomen Lajitietokeskus. Viitattu 7.1.2020.
  3. ↑ Yrttitarha: Juolavehnä, kansanperinne Viitattu 5.5.2013.
  4. ↑ a b c d Oulun kasvit 2005, s. 318.
  5. ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 576, 598–599.
  6. ↑ a b Laine 2000, s. 108.
  7. ↑ a b Retkeilykasvio 1998, s. 599.
  8. ↑ Rantajuola – Elytrigia repens subsp. arenosa Laji.fi. Suomen Lajitietokeskus. Viitattu 7.1.2020.
  9. ↑ Rikkajuola – Elytrigia repens subsp. repens Laji.fi. Suomen Lajitietokeskus. Viitattu 7.1.2020.
  10. ↑ a b c Lutukka 21/2005, s. 82.
  11. ↑ Elytrigia repens × Thinopyrum junceiforme Laji.fi. Suomen Lajitietokeskus. Viitattu 1.1.2024.
  12. ↑ a b Retkeilykasvio 1998, s. 600.
  13. ↑ Den virtuella floran: Kvickrot (myös levinneisyyskartat) Viitattu 5.5.2013. (ruotsiksi)
  14. ↑ Lampinen, R. & Lahti, T. 2017: Kasviatlas 2016. Helsingin yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki. Kasviatlas 2016: Juolan (Elytrigia repens) levinneisyys Suomessa Viitattu 11.11.2017.
  15. ↑ K-maatalous: Juolavehnä (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 5.5.2013.
  16. ↑ Esa Partanen: Viljelysuunnitelma – juolavehnän torjuntasuunnitelma Maatilan Pellervo. Viitattu 5.5.2013.
  17. ↑ Liekitys Marjaosaamiskeskus. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 5.5.2013.
  18. ↑ a b c Yrttitarha: Juolavehnä yrttitarha.fi. Viitattu 5.5.2013.
  19. ↑ a b Satu Hovi: Juuret ylös ja pata porisemaan; pahamaineinen rikkakasvi juolavehnä on hyvä ravinto- ja terveyskasvi. Aarrelehti, 2018, nro 10, s. 86-87. Viestilehdet Oy. ISSN 1797-8238
  20. ↑ a b Suomen terveyskasvit 1982, s. 106.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Niittyjuola&oldid=22799170”