Rhythm-kierto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Rhythm-kierto (engl. rhythm changes) on jazzharmoniassa muunneltu sointukulku George Gershwinin laulusta ”I Got Rhythm”, jonka päälle on sävelletty lukuisia (yleensä nopeatempoisia) jazzkappaleita. Rhythm-kierto oli suosittu swing-aikakauden muusikkojen keskuudessa – niitä käytetään muun muassa Lester Youngin Count Basien kanssa nauhoittamassa läpimurtolevytyksessä ”Shoe Shine Boy”. Muita aikakauden Rhythm-kiertoon perustuvia kappaleita ovat Duke Ellingtonin ”Cotton Tail” (1940),[1] Charlie Christianin ”Seven Come Eleven”,[2] Charlie ParkerinSalt Peanuts[2] sekä Thelonious Monkin ”Rhythm-a-Ning”.[2]

Sointukierron myöhempi suosio johtuu pitkälti siitä, että varhaiset bebop-muusikot käyttivät sitä todella runsaasti. Sointukulkua alettiin käyttää 1930-luvulla, siitä tuli suosittu 1940- ja 1950-luvuilla, ja nykyään se on yleisesti tunnettu.[3] ”I Got Rhythm” oli jo valmiiksi suosittu jazzstandardi, ja kirjoittamalla uuden sävellyksen tutun sointukulun päälle artisti pystyi suojaamaan tuotoksen tekijänoikeudet tarvitsematta maksaa rojalteja Gershwinin perikunnalle.

Populaarimusiikissa rhythm-kierrolla viitataan yleensä vain sointukulun neljään ensimmäiseen tahtiin. Tämä muodostaa harmonisen pohjan suurelle määrälle 1950- ja 1960-luvulla julkaistuja popkappaleita.

Nykyään blueskaavaa ja rhythm-kiertoa pidetään jazzrepertuaarin rakentamisen ”kriittisinä elementteinä”.[4]

Rhythm-kierto on 32 tahdin mittainen AABA kahdeksan tahdin mittaisilla osioilla.[5] Roomalaisilla numeroilla ilmaistuna A-osan soinnut ovat

| I vi | ii V     | I vi | ii V |
| I I7 | IV #ivo7 | I V | I    |

Toinen rivi soitetaan myös toisinaan Gershwinin alun perin kirjoittamalla tavalla:

| I I7 | IV iv | I V | I |

Esimerkiksi C-duurissa nämä soinnut olisivat

| C Am7 | Dm7 G7 | C Am7 | Dm7 G7 |
| C C7  | F F#o | C  G7  | C     |  (tai
| C C7  | F Fm  |                      )

B-osa eli välisoitto koostuu sarjasta kahden tahdin mittaisia dominanttiseptimisointuja, jotka seuraavat kvinttiympyrää ja saavat aikaan vaikutelman sävellajin vaihtelemisesta:

| III7  |   +   | VI7   |   +   |
| II7   |   +   | V7    |   +   |

C-duurin tapauksessa aloitettaisiin siis E7:sta, minkä jälkeen seuraavat A7, D7 ja lopulta G7, joka palauttaa sävellajin takaisin alkuperäiseen C-duuriin kun A-osa lopussa toistetaan. Gershwinin alkuperäiseen sävellykseen kuuluva kahden tahdin mittainen kooda jätetään yleensä pois esitettävissä versioissa. Vaikka rhythm-kiertoa voi soittaa mistä sävellajista tahansa, sointukiertoa kuulee tyypillisimmin B-duurista tai toisinaan Es-duurista.

A-osan soinnuista on lukemattomia muunnelmia: bebop-muusikot esimerkiksi lisäsivät usein A-osaan ii–V-sointukäännösten sarjoja, toisaalta pitääkseen omaa mielenkiintoaan yllä ja toisaalta vaikeuttaakseen keskivertomuusikoiden yrityksiä tulla mukaan soittoon.

Sävellyksen A- ja B-osia käytetään joskus yksinään uusissa versioissa: esimerkiksi Charlie Parkerin ”Scrapple from the Apple” käyttää ”Honeysuckle Rosen” sointuja A-osassa, mutta korvaa B-osan rhythm-kierrosta otetulla III7–VI7–II7–V7-välisoitolla. Sonny Stittin ”The Eternal Triangle” ja Muppetit-sarjan tunnusmusiikki puolestaan käyttävät rhythm-käännösten A-osaa muunnellun B-osan kanssa. B-osa jätetään usein improvisoitavaksi jopa kappaleen varsinaista melodiaa soitettaessa, esimerkkinä Sonny Rollinsin kappale ”Oleo”.

  1. Luvenia A. George: Duke Ellington: The Man and His Music. Music Educators Journal, toukokuu 1999, 85. vsk, nro 6, s. 15–21. MENC: The National Association for Music Education. (englanniksi)
  2. a b c David Yaffe: Fascinating Rhythm: Reading Jazz in American Writing, s. 17. Määritä julkaisija! ISBN 0691123578 (englanniksi)
  3. Peter Spitzer: Jazz Theory Handbook, s. 67. Määritä julkaisija! ISBN 0786653280 (englanniksi)
  4. John Thomas: Voice Leading for Guitar: Moving Through the Changes, s. 85. Määritä julkaisija! ISBN 0634016555 (englanniksi)
  5. Spitzer (2001), s.81.