Republic XF-84H
| XF-84H | |
|---|---|
 XF-84H ilmassa (nro. 51-17060) |
|
| Tyyppi | koelentokone |
| Alkuperämaa |
 Yhdysvallat |
| Valmistaja | Republic Aviation |
| Ensilento | 22. heinäkuuta 1955 |
| Pääkäyttäjät | USAF |
| Valmistusmäärä | 2 |
| Kehitetty mallista | Republic F-84F Thunderstreak |
Republic XF-84H ”Thunderscreech” oli yhdysvaltalainen F-84F Thunderstreakista kehitetty potkuriturbiinikäyttöinen koelentokone. Suihkuturbiinia voimanlähteenä käyttävällä yliäänipotkurilla varustetulla XF-84H:lla ehdittiin tehdä koelentoja, mutta konetyypin kehityksessä epäonnistuttiin lopulta potkuriin liittyvien ongelmien ratkaisemisessa, mikä johti koko ohjelman peruuttamiseen.[1] Konetyyppi kilpaili aikanaan maailman meluisamman lentokoneen tittelistä neuvostoliittolaisen Tupolev Tu-95 -pommikoneen kanssa.
Kehittäminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nimellä Project 3347 tunnettu potkuriturbiinikoneen kehittäminen oli ollut jonkin aikaa käynnissä Yhdysvaltain ilmavoimien Wright Air Development Centerin tuella, kun Yhdysvaltain laivasto osoitti kiinnotuksensa konetta kohtaan, sillä se voisi täyttää katapulttia lentoonlähdössä tarvitsemattoman tukialushävittäjän tarpeen.[2] Alkuun konetyyppi sai mallitunnuksen XF-106,[3] mikä vaihdettiin myöhemmin XF-84H:ksi[4], jolla haluttiin tehdä selväksi, ettei kyseessä ole uusi konetyyppi vaan F-84F-suihkuhävittäjän versio.[5] Laivasto peruutti myöhemmin kolmen prototyypin tilauksensa, ja kaksi valmista XF-84H-prototyyppiä siirtyivät Wright-Pattersonin tukikohdassa sijaitsevan potkurilaboratorion tutkimuskäyttöön.[6] XH-84H modifioitiin F-84F-hävittäjästä asentamalla sen keskiosaan[7] pitkän akselin päähän 4 360 kW:n Allison XT40-A-1 -potkuriturbiini.[8] Turbiinimoottori tuotti myös työntövoimaa suihkuputkestaan pakokaasuillaan, minkä lisäksi konetyyppi oli vartustettu jälkipolttimella, joka pystyi nostamaan moottorin tehon jopa 5 391 kilowattiin. Jälkipoltin oli asennettuna prototyypeissä, mutta sitä ei koskaan käytetty.[9] 3,7-metrisen kolmilapaisen potkurin tuottamaa vetoa säädettiin lapakulmia muuttamalla, ja potkurin kärjet kulkivat parhaimmillaan Mach 1,18:n nopeuksilla. Koneessa käytettiin T-peräsintä, jolla pyrittiin siirtämään korkeusperäsin pois turbulenttisesta potkurivirrasta.[10]
Koelento-ohjelma
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Valmistumisensa jälkeen kaksi prototyyppiä siirrettiin purettuina Republicin tehtailta Farmingdalesta Long Islandilta Edwardsin lentotukikohtaan koelentoja varten.[2] Prototyypit lensivät vain kuusi tuntia ja 40 minuuttia 12 Edwardsissa tehdyn koelennon aikana. Lin Hendrix, yksi Republicin koelento-ohjelmaan lähettämistä piloteista kieltäytyi lentämästä konetta uudelleen ainoan lentonsa jälkeen, sillä hänen mielestään kone muuttui pituussuunnassa epävakaaksi yli 800 kilometrin tuntinopeuksilla lennettäessä.[11] Konetta vaivasivat myös moottori-, laskuteline- ja värinäongelmat.[2] Koelentäjä Hank Beaird lensi XF-84H:ta 11 kertaa, joista kymmenen päättyi pakkolaskuun.[12]
Melu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
XF-84H oli erittäin todennäköisesti meluisin ikinä rakennettu lentokone (venäläistä Tupolev Tu-95 -pommikonetta on pidetään joskus meluisampana[13]), mistä kone sai lempinimensä ”Thunderscreech”[10] ja ”Mighty Ear Banger”.[14] Maakäytössä olleet prototyypit pystyi todistetusti kuulemaan 40 kilometrin päästä.[15] Toisin kuin perinteiset potkurit, XF-84H:n potkurin uloimmaiset 60–75 senttimetriä pyörivät yliääninopeuksilla jopa tyhjäkäynnillä, tuottaen jatkuvan yliäänipamauksen. Potkurin tuottama šokkiaalto oli lopulta jopa tarpeeksi voimakas kaataakseen koneen lähellä työskennelleen henkilön maahan.[15] Yliäänialueella toimivan potkurinosan lisäksi potkurin aliääninopeuksilla toimivien alueiden ja kaksoisturbiinin tuottama melu aiheuttivat jopa pahoinvointia ja päänsärkyä lentokentän maahenkilökunnassa.[10]
Koneen melu aiheutti ongelmia myös Edwardsin lennonjohdolle, ja kommunikaatio koneen kanssa jouduttiin lopulta hoitamaan valosignaaleilla normaalin radioliikenteen sijasta. Useiden valitusten jälkeen Republic siirsi koneen keskelle Rogersin kuivunutta järveä aina ennen moottorin käynnistystä[11] Koelento-ohjelma ei edennyt valmistajan ensimmäistä vaihetta (Phase I) pidemmälle, eikä yksikään Yhdysvaltain ilmavoimien lentäjä päässyt lentämään konetta. XF-84H:n aktiivipalvelukseen pääsykin muuttui erittäin epätodennäköiseksi koneen teknisten ongelmien ja saavuttamattomien tavoitenopeuksien takia. Yhdysvaltain ilmavoimat peruutti hankkeen syyskuussa 1956.[16]
Käyttäjät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tekniset tiedot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähde: lähde?
Yleiset ominaisuudet
- Miehistö: 1
- Pituus: 15,67 m
- Kärkiväli: 10,18 m
- Korkeus: 4,67 m
- Tyhjäpaino: 8 132 kg
- Lentopaino: 12 293 kg
- Voimalaite: 1 × Allison XT40-A-1 -potkuriturbiini; 4 365 kW (5 850 hv)
Suoritusarvot
- Suurin nopeus: 837 km/h
- Toimintasäde: 3 200 km
- Lakikorkeus: >14 600 m
- Työntövoima-painosuhde: 0.66
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Samanlaisia konetyyppejä:
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Knaack, Marcelle Size. Encyclopedia of U.S. Air Force Aircraft and Missile Systems: Volume 1 Post-World War II Fighters 1945–1973. Washington, D.C.: Office of Air Force History, 1978. ISBN 0-912799-59-5.
- ↑ a b c Keaveney 1987, s. 9.
- ↑ Heyman, Jos & Parsch, Andreas: Duplications in U.S. Military Aircraft Designation Series designations-systems.net. 2004. Viitattu 1.3.2015. (englanniksi)
- ↑ Holder 2006, s. 18.
- ↑ Keaveney 1987, s. 27.
- ↑ Wilkinson 2003, s. 2–3.
- ↑ Winchester 2005, s. 233.
- ↑ Allison T-40-A-10 nationalmuseum.af.mil. 22.10.2013. National Museum of the USAF. Viitattu 1.3.2015. (englanniksi)
- ↑ Wilkinson 2003, s. 5.
- ↑ a b c XF-84H nationalmuseum.af.mil. 22.10.2013. National Museum of the USAF. Viitattu 1.3.2015. (englanniksi)
- ↑ a b Hendrix 1977, s. 408.
- ↑ Wilkinson 2003, p. 4.
- ↑ Kopp, Carlo: Tupolev Bear ausairpower.net. Marraskuu 1987. Australian Aviation. Viitattu 1.3.2015. (englanniksi)
- ↑ Hendrix 1977, s. 406.
- ↑ a b Wilkinson 2003, s. 1.
- ↑ Winchester 2005, s. 232.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Andrade, John M.: U.S. Military Aircraft Designations and Serials Since 1909. Earl Shilton, Leicester, England: Midland Counties Publications, 1979. ISBN 0-904597-22-9
- Angellucci, Enzo: The American Fighter: The Definitive Guide to American Fighter Aircraft from 1917 to the Present. New York: Orion Books, 1987. ISBN 0-517-56588-9
- Jane's All The World's Aircraft 1956-1957. London: Jane's All the World's Publishing Co. Ltd., 1956.
- Davis, Larry: F-84 Thunderjet in Action. 61 Aircraft in Action. Carrollton, Texas: Squadron/Signal Publications, 1983. ISBN 0-89747-147-4
- Hendrix, Lin: Flying the Thunderscreech. Aeroplane Monthly, August 1977, 5. vsk, nro 8.
- Holder, Bill: Lost Fighters: A History of U.S. Jet Fighter Programs That Didn't Make It. Warrendale, PA: SAE International, 2006. ISBN 978-0768017120
- Jenkins, Dennis R.: Experimental and Prototype U.S. Air Force Jet Fighters. North Branch, MN: Specialty Press, 2008. ISBN 978-1-58007-111-6
- Keaveney, Kevin: Republic F-84 (Swept-Wing Variants). Arlington, TX: Aerofax, 1987. ISBN 0-942548-20-5
- Wilkinson, Stephan: ZWRRWWWBRZR: That's the sound of the prop-driven XF-84H, and it brought grown men to their knees. It didn't fly all that great either. Air & Space/Smithsonian. July 2003. Smithsonian Institution. Viitattu 7.10.2013.
- Winchester, Jim: The World's Worst Aircraft: From Pioneering Failures to Multimillion Dollar Disasters. London: Amber Books, 2005. ISBN 1-904687-34-2
- The Guinness Book of Records 1997. North Salem, NY: Mint Publishers Group, 1997. ISBN 0-85112-014-8
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
