Reniumheksafluoridi
| Reniumheksafluoridi | |
|---|---|
-fluoride.svg) |
|
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | ReF6 |
| Moolimassa | 300,21 |
| Ulkomuoto | Keltainen neste |
| Sulamispiste | 18,5 °C[1] |
| Kiehumispiste | 33,7 °C[1] |
| Tiheys | 3,58 g/cm3[1] |
| Liukoisuus veteen | Reagoi veden kanssa |
Reniumheksafluoridi eli renium(VI)fluoridi (ReF6) on reniumin ja fluorin muodostama epäorgaaninen molekyyliyhdiste. Yhdistettä käytetään elektroniikkateollisuudessa reniumohutkalvojen valmistamiseen.
Ominaisuudet, valmistus ja käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Huoneenlämpötilassa reniumheksafluoridi on keltaista nestettä. Yhdiste reagoi veden kanssa hydrolysoituen reniumdioksidiksi (ReO2), perreniumhapoksi (HReO4) ja vetyfluoridiksi. Reniumheksafluoridi reagoi alkalimetallifluoridien kanssa muodostaen kompleksisia heptafluororenaatti(VI)- ja oktafluororenaatti(VI)suoloja (ReF7- ja ReF82-). Reniumheksafluoridi voidaan pelkistää muiksi reniumfluorideiksi, joissa reniumilla on alhaisempi hapetusluku.[1][2][3][4]
Reniumheksafluoridia valmistetaan kuumentamalla reniumia ja fluoria 120–125 °C:n lämpötilassa. Reniumheksafluoridia käytetään yhdessä volframiheksafluoridin tai molybdeeniheksafluoridin kanssa valmistettaessa kemiallisella kaasufaasipinnoituksella metalliohutkalvoja elektroniikka- ja lasersovellutuksia varten. Yhdiste pelkistyy vedyn vaikutuksesta 550–750 °C:n lämpötilassa reniumiksi.[1][2][4]
- Re + 3 F2 → ReF6
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e Dayal T. Meshri: Fluorine Compounds, Inorganic, Rhenium, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2000 Viitattu 19.9.2018.
- ↑ a b Hans Georg Nadler: Rhenium and Rhenium Compounds, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 19.9.2018.
- ↑ Thomas Scott, Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 948. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3110114515 (englanniksi)
- ↑ a b Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 1420. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 19.9.2018). (englanniksi)