René Girard

René Girard

René Noël Théophile Girard [ži'rar] (25. joulukuuta 1923 Avignon, Ranska – 4. marraskuuta 2015 Stanford, Kalifornia, Yhdysvallat) oli ranskalainen historioitsija, kirjallisuudentutkija ja yhteiskuntafilosofi. Hänen tutkimustensa katsotaan joskus edustavan filosofista antropologiaa. Hänen teoksensa käsittelevät antropologiaa, sosiaalipsykologiaa, teologiaa ja kirjallisuutta yhtä lailla kuin filosofiaakin.

Girard toimi muun muassa Johns Hopkinsin, Buffalon (SUNY) ja Stanfordin yliopistojen professorina. Hän kirjoitti sekä ranskaksi että englanniksi, joskin enimmäkseen ranskaksi. Englanniksi Girard kirjoitti lyhyempiä esseitä sekä yhden kirjan (A Theatre of Envy: William Shakespeare).

Ajattelu

Mimeettinen halu

René Girard pitää kaiken inhimillisen kulttuurin perustana jäljittelyä eli mimesistä. Mimeettinen halu taas merkitsee sitä, että jäljittely kohdistuu toisen haluihin. Girardin mukaan jäljittelemme yksilöitä, joiden kaltaisia haluaisimme olla, ja näin jäljitellessämme heitä päädymme haluamaan samoja asioita kuin he. Girardin mukaan riitelevät lapset ja nykykulttuurin snobit ovat mimeettisessä haluamisessaan toistensa kaltaisia: se, mitä toisella on, on arvokasta ja taistelemisen arvoista siksi, että toinen haluaa sitä.

Mainonta tarjoaa erinomaisen esimerkin mimeettisen halun hyödyntämisestä: mainonta ei nykyään perustu niinkään rationaalisesti siihen, kuinka hyvä tuote on, vaan sponsoroituihin malleihin, joiden kaltainen kuluttaja tahtoisi olla: urheilijoihin, pop-taiteilijoihin, julkkiksiin jne. Mainonta ja toisten omistamat merkkituotteet toimivat siis halua ohjaavina malleina, aivan kuin vanhempien halut lapselle. Väkivalta juontuu siitä, että kun ihmiset päätyvät haluamaan samaa asiaa, he alkavat kilpailla keskenään. Näin käy silloinkin kun resursseista ei sinänsä ole pulaa vaan niitä on runsaasti – ihmisten jäljittelytaipumus johtaa keskinäiseen kilpailuun ja mahdollisesti väkivaltaan.

Kaksoisside

Mimeettinen halu luo Girardin mukaan jäljittelijän ja jäljittelyn kohteen välille tilanteen, jota hän kutsuu Gregory Batesonin teoriaan nojautuen kaksoissiteeksi (engl. double-bind). Kaksoisside syntyy, kun jäljittelijä alkaa muistuttaa malliaan siinä määrin, että malli alkaa kokea tämän uhaksi, ja tämä johtaa ristiriitaan: toisaalta malli tuntuu käskevän häntä olemaan kuin hän itse, toisaalta kieltää häntä matkimasta itseään. Viesti on: "tee niin kuin minä" ja "älä tee niinkuin minä". Kun yksilö joutuu tällaiseen tilanteeseen, jossa malli on tällä tavoin muuttunut mahdottomaksi, se kasvattaa entisestään mallin haluttavuutta ja tätä kautta subjektin epätoivoa.

Girard esitteli teoriansa mimeettisestä halusta ensimmäisen kerran esikoisteoksessaan Mensonge romantique et vérité romanesque (1961), mutta ajatus on säilynyt keskeisenä hänen koko tuotannossaan. Hänen myöhempien ajatustensa voidaan katsoa perustuvan tähän ideaan.

Mimeettinen väkivalta

Mimeettinen halu johtaa siis mimeettiseen väkivaltaan. Mimeettinen väkivalta tarkoittaa väkivaltapyrkimyksiä, jotka tulevat jäljitellyksi. Juuri mimeettinen väkivalta, johon mimeettisen halun perusvietti johtaa, on keskeinen Girardin antropologisessa teoriassa. Ongelmana nimittäin on, että kun mimeettinen halu kiihdyttää kilpailua lähestulkoon eksponentiaalisesti, se lisää yhteisön väkivaltaisuutta. Niinpä mimeettinen halu on yhtäältä synnyttämässä kulttuuria, koska nimenomaan taitavan jäljittelyn kyky on kulttuurin synnylle välttämätön, ja toisaalta uhkaa myös tuhota kulttuurin, koska se luo yhteisöön mimeettisen väkivallan kehiä.

Mimeettinen väkivalta synnyttää tilanteen, jota Girard kutsuu erojen poispyyhkiytymiseksi: todelliset erot, joita yksilöiden välillä on havaittavissa, alkavat kadota ja yksilöt muistuttavat toisiaan yhä enemmän, mitä tulee todellisiin, ei pintapuolisiin eroihin. Yksilöt alkavat muistuttaa toistensa kaksoisolentoja, kuin kaksi verikoston kehään (blood-feud) ajautunutta sukua. Girardin mukaan yksilöllisessä kulttuurissa näennäiset erot kasvavat samalla kun todelliset erot häviävät. Tuollaisessa tilanteessa ei mimeettisen halun sokealle seuraamiselle ja siitä kumpuavalle kilpailulle ja väkivallalle ole mitään esteitä. Girard arvioikin monien nykyajan ongelmien kumpuavan nimenomaan mimeettisestä väkivallasta. Ihmistieteitä – Girard kritisoi erityisesti psykoanalyysia ja Claude Lévi-Straussia – ja moderneja ideologioita hän taas syyttää siitä, että he ovat sokeita tälle ja tulkitsevat sen väärin.

Uhraaminen

Teoksessaan Väkivalta ja pyhä Girard esittelee uhraamisteoriansa, josta hänet parhaiten tunnettaneen. Girardin teoria kulkee toisinaan myös "syntipukkiteorian" nimellä. Uhri on Girardin mukaan nimenomaan syntipukki, johon väkivallan kehään ajautunut yhteisö kanavoi vihansa ja lynkkaa tämän – tai ainakin karkottaa keskuudestaan.

Alkukantaisessa yhteisössä ei ole oikeuslaitosta eikä poliisia, jotka lakien nojalla pystyisivät katkaisemaan väkivallan. Kun tuollainen yhteisö ajautuu väkivallan kehään, johtaa tilanne Girardin mukaan ennen pitkää siihen, että koska tiettyjä yksilöitä jäljitellään muita enemmän, alkaa viha kohdistua johonkin rajattuun joukkoon tai yhteen ainoaan yksilöön ja tästä tulee uhrattava syntipukki. Tämä tilanne toimii Girardin mukaan kantanäkynä, johon kaikki järjestynyt kulttuuri pohjautuu. Kun yksilö on lynkattu, vapautuu yhteisö sitä piinanneesta väkivallasta. Helpotus puolestaan tulkitaan uhratun ansioksi, ja näin uhrilla on kahtalainen luonne: toisaalta hän on ehdottoman paha – hänhän oli syynä yhteisön kriisiin –, toisaalta taas ehdottoman hyvä, sillä hänet uhraamalla yhteisö saavutti uuden ykseyden tunteen. Siispä uhri on pyhä, jumala tai jumalan kaltainen.

Uhraaminen säännöllisesti toistuvana rituaalina taas pyrkii Girardin mukaan toistamaan tämän kantanäyn tuottaman vaikutuksen. Ihmisuhreista voidaan myös ennemmin tai myöhemmin luopua ja siirtyä eläinuhreihin, ja lopulta tästäkin käytännöstä voidaan luopua. Mytologiat taas kuvaavat Girardin mukaan yleensä juuri alkuväkivaltaa, joskin peitellysti.

Girardin mukaan mimeettiseen haluun perustuva inhimillinen kulttuuri vaatii uhreja. Hän tulkitsee antiikin myyttejä verhotuiksi ritualistisen väkivallan purkauksiksi. Uhraaminen on prosessi, jossa syntipukki joutuu yhteisön sisäisen väkivallan purkautumisväyläksi. Esimerkiksi länsimaisessa kulttuuriperinteessä Kuningas Oidipus ja Raamatun evankeliumit ovat Girardin mukaan verhottuja kertomuksia yhteisöväkivallan uhreista. Uhraamisen prosessi on tiedostumaton: uhraamisen hetkellä syntipukin syyllisyys uskotaan todeksi ja ylilyövä väkivalta oikeudenmukaiseksi. Uhri puhdistaa yhteisön sen sisäisistä konflikteista, ja juuri tästä juontuu Girardin mukaan myös tragedian katarttinen vaikutus. Kuollut uhri kohotetaan myyteissä jumalalliseen asemaan; näin peitetään tietoisuudelta yhteisön ja uskontojen keskiössä toimiva väkivaltainen yksiuhrimekanismi.

Teoksia

Suomeksi

• Väkivalta ja pyhä. (Suomentanut Olli Sinivaara. Paradeigma-sarja) Helsinki: Tutkijaliitto, 2004. ISBN 952-5169-33-2
• Kellariloukon psykologia. Esseitä. (Suomentanut Olli Sinivaara ja Tuukka Sandström. Sisältää teoksen Dostoïevski, du double à l'unité ja kolme esseetä teoksesta To Double Business Bound: Essays on Literature, Mimesis, and Anthropology. Liitteenä Dostojevskin kirjeitä) Hamina: Idiootti, 2019. ISBN 978-952-5860-18-4

Ranskaksi

• Mensonge romantique et vérité romanesque (1961)
• Dostoïevski, du double à l'unité (1963) Suom. Dostojevski: kaksoisolennosta ykseyteen. (Suomentanut Olli Sinivaara. Valikoimassa Kellariloukon psykologia) Hamina: Idiootti, 2019. ISBN 978-952-5860-18-4
• La violence et le Sacré (1972). Suom. Väkivalta ja pyhä. (Suomentanut Olli Sinivaara. Paradeigma-sarja) Helsinki: Tutkijaliitto, 2004. ISBN 952-5169-33-2
• Critique dans un souterrain (1976)
• Des choses cachées depuis la fondation du monde (1978)
• Le Bouc émissaire (1982)
• La route antique des hommes pervers (1985)
• Shakespeare: les feux de l'envie (1990) (Prix Médicis essai -palkinto v. 1990)
• Quand ces choses commenceront... Entretiens avec Michel Treguer (1994)
• Je vois Satan tomber comme l'éclair (1999)
• Celui par qui le scandale arrive (2001)
• Le sacrifice (2003)
• Les origines de la culture (2004)

Englanniksi

• Proust: A Collection of Critical Essays (1962)
• To Double Business Bound: Essays on Literature, Mimesis, and Anthropology (1978)
• Things hidden since the foundation of the World (1978)
• A Theatre of Envy: William Shakespeare (1991). Ranskankielinen käännös, Shakespeare : les feux de l'envie, julkaistiin ennen englanninkielistä alkutekstiä.
• The Girard Reader (1996)
• Oedipus Unbound: Selected Writings on Rivalry and Desire (2004)

Portugaliksi

• Um Longo Argumento do princípio ao Fim: Diálogos com João Cezar de Castro Rocha e Pierpaolo Antonello (2000)

Aiheesta muualla

• The René Girard Bibliography. (englanniksi)
• How To Scapegoat the Leader – an introduction to Girard. (englanniksi)
• ProgressiveBaptist.net (Arkistoitu – Internet Archive) – essays about Girard and Christian Theology. (englanniksi)
• René Girardin muistokirjoitus Helsingin Sanomissa.

Edeltäjä: Robert-Ambroise-Marie Carré

Ranskan akatemian jäsen Tuoli 37 2005–2015

Seuraaja: Michel Zink