Reino Mikkonen
Reino Ilmari Mikkonen (22. tammikuuta 1894 Hausjärvi – 4. helmikuuta 1970) oli suomalainen jääkärikapteeni. Hän oli sotilaskoulutuksensa ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa saanut jääkäri, joka sai tulikasteensa Saksan itärintamalla Misse-joella vuonna 1916. Myöhemmin hän osallistui Suomen sisällissotaan joukkueenjohtajana.[1][2]
Perhetausta ja koulutus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mikkosen vanhemmat olivat postinkantaja Fritiof Mikkonen ja Hilma Oksanen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Anna Eufrosyyne Siron kanssa. Mikkonen kävi kuusi luokkaa Jyväskylän lyseota ja yhden lukukauden Tampereen teknillistä opistoa.[1][2]
Jääkärikausi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mikkonen liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 29. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Pataljoonan rintamalta paluun jälkeen Mikkonen kävi Libaussa vuonna 1917 järjestetyt moottorivene- ja rautatienrakennuskurssit. Pataljoonasta hänet komennettiin joulukuussa 1917 Saarenmaalle ja Hiidenmaalle.[1][2]
Suomen sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mikkonen astui Suomen armeijan palvelukseen varavääpeliksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan joukkueenjohtajaksi 2. Jääkärirykmentin 12. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Kalevankankaalla, missä hän haavoittui taistelussa 28. maaliskuuta 1918. Haavoistaan parannuttuaan hän palasi 12. huhtikuuta 1918 ja sijoitettiin tällä kertaa joukkueenjohtajaksi pataljoonan 3. komppaniaan ja osallistui sen mukana taisteluihin Kauksamolla, Kivennavalla ja Raivolassa sekä Inon saartoon.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mikkonen siirrettiin sisällissodan jälkeen 13. heinäkuuta 1918 alkaen joukkueenjohtajaksi Pioneerikoulutuspataljoonan 3. komppaniaan. Armeijasta hän erosi 28. joulukuuta 1918 ja siirtyi suojeluskuntajärjestön palvelukseen. Suojeluskuntajärjestön palveluksessa hän toimi 28. helmikuuta - 31. lokakuuta 1919 välisen ajan paikallispäällikkönä Pieksämäen suojeluskunnassa, josta hänet siirrettiin 27. tammikuuta 1920 paikallispäälliköksi Nastolan suojeluskuntaan, missä hän palveli 15. elokuuta 1920 saakka. Nastolan suojeluskunnan paikallispäällikkönä hän toimi 15. elokuuta 1920 - 1. syyskuuta 1922 välisen ajan. Myöhemmin Mikkonen työskenteli liikemiehenä, mutta astui uudelleen Hollolan suojeluskunnan palvelukseen paikallispäälliköksi 1. helmikuuta 1926. Toistamiseen hän erosi suojeluskunnasta 1. huhtikuuta 1928 ja työskenteli sen jälkeen liikealalla.[1][2]
Talvi- ja jatkosota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mikkonen osallistui talvisotaan apulaisintendenttinä ja rahastonhoitajana Kenttätäydennysprikaatissa. Välirauhan aikana hän toimi 14. Divisioonan esikunnassa rahastonhoitaja ja 14. Prikaatin I pataljoonan talousupseerina. Myöhemmin hän toimi myös talousupseerina prikaatin III pataljoonassa, josta hän palasi takaisin I pataljoonaan ennen jatkosodan puhkeamista. Jatkosodan puhjettua hän toimi aluksi I pataljoonan talousupseerina, kunnes hänet siirrettiin talousupseeriksi Jalkaväenkoulutuskeskus 4:ään. Vuonna 1942 hänet siirrettiin Kotijoukkojen esikuntaan tarkastajaksi intendenttiosastolle. Vuonna 1943 hänet siirrettiin talouspäälliköksi Asevarikko l:een, missä hän palvelikin sodan loppuun saakka, jolloin hän erosi vakinaisesta palveluksesta. Sotien jälkeen Mikkonen pidätettiin epäiltynä niin sanottuun asekätkentään. Hänet haudattiin Jyväskylän pitäjän hautausmaahan.[2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
     |
|
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.