Reijo Sillanpää

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Reijo Sillanpää (s. 1946)[1] on suomalainen kemisti ja emeritusprofessori. Hän toimi Jyväskylän yliopistossa epäorgaanisen kemian professorina vuosina 2001–2013. Kemistinä Sillanpää erikoistui epäorgaaniseen rakennetutkimukseen ja tutki mm. metallikomplekseja ja erilaisia katalyyttejä.

Akateeminen ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Reijo Sillanpää opiskeli 1970-luvulla kemiaa Turun yliopistossa ja valmistui sieltä filosofian kandidaatiksi. Opiskeluaikanaan hän toimi 1978–1979 Turun kemistikerhon sihteerinä.[2] Hän jatkoi opintojaan ja väitteli Turun yliopistossa tohtoriksi vuonna 1985.[3] Hänen väitöskirjansa ohjaajana toimi professori Teuvo Nortia.[3] Epäorgaanisen kemian alaan lukeutuvassa väitöstutkimuksessaan Sillanpää tutki kuparikloridien ja eräiden diolien synteesireaktioita ja reaktioissa syntyvää kiderakennetta.[1] Jo tässä ensimmäisessä hankkeessa alkoi hahmottua hänen tuleva uransa katalyysitutkimuksen alalla.

Valmistumisen jälkeen Sillanpää toimi post doc-tutkijana walesilaisessa Cardiffin yliopistossa (University College of Gardiff) 1985–1986. Sen jälkeen hän työskenteli mm. 1989–2001 yliassistenttina Turun yliopistossa.[3] Vuosiksi 1994–1995 hän sai tutkimustyötään varten Suomen Akatemian myöntämän, niin kutsutun varttuneen tutkijan apurahan.[4]

Jyväskylän yliopiston epäorgaanisen kemian professori Jouni Tummavuori jäi eläkkeelle 1990-luvun lopulla. Tummavuoren tilalle professoriksi nimitettiin vuonna 2001 Reijo Sillanpää.[5] Hän aloitti virassaan syyskuussa 2001.[4] Hän oli kemistinä hyvin profiloitunut. Hän kirjoitti lukuisia tieteellisiä julkaisuja ja hänellä oli laaja kansainvälinen yhteistyöverkosto. Sillanpää jäi eläkkeelle virastaan syyskuun alussa 2013.[6] Hän on jatkanut tutkimustyötään vielä emerituksena.

Tutkimusura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kemistinä Sillanpää erikoistui epäorgaaniseen kemiaan. Epäorgaanisen kemian alalla hän tutki erilaisia katalyyttejä ja metallikomplekseja.[4] Sen lisäksi hänen tutkimusintressejään ovat olleet analyyttinen kemia, koordinaatiokemia, kemiallinen rakennetutkimus sekä termoanalyysi.[3] Rakennetutkimusta hän on tehnyt pääasiassa yksikidedifraktiomenetelmien avulla.[5] Hän tutki professorikaudellaan Jyväskylässä mm. metallo-orgaanisia yhdisteitä ja pyrki määrittämään niiden kemiallista rakennetta.[5] Tutkimuskohteena olivat varsinkin niin kutsutut siirtymämetallit ja aktinoidit.[3] Sillanpää tutki metallo-orgaanisia aineita lisäksi mm. kemiallisen synteesin avulla.[3]

Pääasiallisen tutkimusalansa eli epäorgaanisen kemian lisäksi Sillanpää tutki yhteistyössä Szegedin yliopiston professori F. Fülöpin kanssa orgaanisia, rakenteeltaan kiraalisia molekyylejä.[3] Tutkimus liittyi lääkekemian alaan. Koordinaatiokemian alalla Sillanpään tutkimuskohde olivat ligandit ja hän etsi niille uusia sovelluksia homogeenisissa katalyysireaktioissa.[3] Rakennekemian alalla hän tutki mm. boroniklustereita ja niiden johdannaisia.[3]

Professori Sillanpää on ollut erittäin aktiivinen kirjoittaja: hän on julkaissut yli 350 tieteellistä artikkelia.[5] ResearchGate-julkaisutietokannan mukaan hänen tieteellisten artikkeliensa kokonaismäärä kesäkuussa 2016 oli 385 kappaletta.[7]

Tunnustukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Reijo Sillanpää on tieteellisistä ansioistaan saanut useita tunnustuksia. Unkarin Szegedin yliopisto on promovoinut hänet kunniatohtoriksi.[5] Suomalaisten Kemistien Seura (SKS) myönsi hänelle tieteellisistä ansioista seuran ansiomitalin vuonna 2013.[8]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Reijo Sillanpää: Syntheses and crystal structures of copper(II) chloride complexes with some diols (1984) Väitöskirja, Turun yliopisto. Kansalliskirjasto Finna. Viitattu 20.5.2021. (englanniksi)
  2. ↑ Turun Kemistikerho 1945-2015 Turun kemistikerho ry. 2015. Viitattu 30.6.2016.
  3. ↑ a b c d e f g h i Dr. Reijo Sillanpää: Inorganic Chemistry @ the University of Jyväskylä (englanniksi) Viitattu 30.6.2016. [vanhentunut linkki]
  4. ↑ a b c Uusien professorien virkaanastujaisetJyväskylän yliopisto, 2001. Viitattu 30.6.2016. (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. ↑ a b c d e Rose Matilainen: Kohti molekyylimagneetteja ja uusia ympäristöanalyysejä (2015), s. 84. Teoksessa Mari Heikkilä (toim.): Sattumaa, haperotatteja ja keltainen syklotroni. Aikalaistarinoita Jyväskylän yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan 50-vuotiselta taipaleelta. Jyväskylän yliopisto, 2015, 80–85. ISBN 978-051-39-6303-3.
  6. ↑ Reijo Sillanpää - info ResearchGate.net-palvelun sivustolla. (englanniksi) Viitattu 30.6.2016.
  7. ↑ Reijo Sillanpään tieteelliset julkaisut ResearchGate.net-palvelun sivustolla (englanniksi) Viitattu 30.6.2016.
  8. ↑ Toiminta Suomalaisten Kemistien Seura. Viitattu 30.6.2016.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Reijo_Sillanpää&oldid=22235887”