Reijo Salminen (imitaattori)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Reijo Salminen

Reijo Salminen (s. 4. lokakuuta 1945 Nurmijärvi) on suomalainen imitaattori, jota pidetään alansa ensimmäisinä Suomessa. Ensimmäisen kerran Salminen esiintyi imitaattorina televisiossa vuonna 1967, jolloin hän vieraili Spede Show’ssa.[1]

Salminen aloitti imitoinnin jo lapsena 1950-luvun keskivaiheilla matkimalla naapurin tätejä ja Radioteatterin silloisia näyttelijöitä. Hyvän palautteen kannustamana hän kirjoitti 15-vuotiaana naapurin liiterin seinään: ”Minusta tulee maailman paras matkija, iskelmälaulaja ja näyttelijä sekä radiokuuluttaja.” Vuoden 1997 haastattelussa hän kertoi hallitsevansa noin 120 julkisuuden henkilön ja noin 120 ”äänitehosteen” imitoinnin kolmen oktaavin äänialalla.[1] Hän on myös laulaja.

Salminen on palkittu Esiintyvät taiteilijat ry:n ensimmäisenä Viihdetaiteen mestarina vuonna 1997[2].

Kokoelmalevyt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. a b Bäcksbacka, Katja: Yhden miehen ääniteatteri. (Salmisen haastattelu) Helsingin Sanomat, 21.10.1997, s. 4. HS Aikakone (digitilaajille).
  2. Palkitut. Helsingin Sanomat, 23.10.1997, s. 4. HS Aikakone (digitilaajille).

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.